keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuun luetut


Lokakuun luetut:

♥ Teppo Vapaus - Herra Ylpön sydän
♥ Muriel Barbery - Kulinaristin kuolema
ja ihmiset niiden takana
Tuomas Kyrö - Miniä (arvio tulossa!)


Lokakuun kirjasaldo jäi aika lailla yhtä laihaksi kuin syyskuussakin, vaikka syyskuun rutistusten jälkeen ajattelin, että vihdoinkin olisi aikaa lukea. No lokakuukin on kyllä mennyt enemmän tai vähemmän kiireisenä ohitse ja kirjoja on ehtinyt lähinnä katsella kaihoisasti lukemisen sijaan. Tosin olen aloittanut useampaa kirjaa (tällä hetkellä kesken neljä kolme), mutta oikein mikään ei ole tuntunut tämän hetken kirjalta. Tuomas Kyrön Miniää olen lukenut kevyenä välipalana ja saatankin saada sen päätökseen vielä tänään sen sainkin juuri päätökseen ja pian tulee arvio, Gabaldonin Muukalaista iltaisin väsyneenä (en pelkää menettäväni mitään, vaikken lukisikaan sitä ihan täydessä terässä) ja Irvingiä hetkinä, jolloin on oikeasti aikaa syventyä kirjaan. Zadie Smithin kirjan kanssa en etene, mutta ehkä sen aika ei tosiaan ole nyt.

Yleensä lokakuut ovat olleet minun osallani sellaisia hiljaisia ja melko merkityksettömiä kuukausia, mutta tässä kuussa on kyllä sattunut ja tapahtunut. Yksi kuukauden muistettavimpia päiviä on ehkä viime perjantai, jolloin heräsin aamu viideltä töihin, töiden jälkeen kiirehdin kotiin hakemaan tavaroita, ja sitten kiirehdin linja-autoasemalle siirtyäkseni 200 kilometrin päähän, jossa alkoi sitten oma rumba kaupassa käymisten, ruoanlaittojen, syömisten ja saunojen kanssa. Voin kertoa, että taisin nukahtaa sinä iltanan ennen kuin pää ehti tyynyyn laskeutua. Eikä muutkaan päivät mitään hiljaisia päiviä ole ollut. Menty ja tultu on sitä vauhtia, että ne hassut vapaapäivät, mitä on ollut, ovat menneet lähinnä palautumiseen. Mutta ainakaan en ole ehtinyt murehtia jälleen pimeneviä iltoja saati kylmyyttä - aikaa selllaiseen ei vain ole ollut. Ehkä ihan hyvä niin.

Tekisi mieleni sanoa, että marraskuussa sitten luetaan, mutten uskalla luvata sitä itselleni. Katsotaan miten käy. Nyt aion kuitenkin ottaa kirjan käteen ja käpertyä sohvaan.

Voimia kaikille huomenna alkavaan marraskuuhun! Käyttäkää hämärät illat viisaasti - siis hyvän kirjan ja höyryävän teekupin kera!
 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Talvisen maanantain tunnustuksia




Kiitos Jonnalle, joka antoi minulle A Blog with Subtance - tunnustuksen viikonlopun aikana. Muistelin, että olisin aiemminkin tunnustuksen saanut ja siihen kuuluen kahdeksan paljastusta itsestäni tehnyt ja niin olinkin! Aiemmat tunnustukset voi lukea täältä.

Nyt sitten luvassa uusia paljastuksia:

♥ Vuodenajoista eniten pidän kesästä, mutta tunnelmaltaan syksy ja talvi ovat aivan omaa luokkaansa. En esimerkiksi kesällä ottanut juurikaan kuvia, mutta nyt syksyn ja talven mittaan olen taas innostunut senkin suhteen.

♥ Nuorempana kaipasin isoihin kaupunkeihin, mutta en enää. Jokaisen Helsinki visiitin jälkeen totean pitäväni aina vain enemmän Turusta ja usein kaipaan maalle lapsuudenkotini rauhaan.

♥ Inhoan hoitaa asioita puhelimitse. 

♥ Olen oppinut arvostamaan suomalaisuutta iän myötä ja pystyn tunnustamaaan, että olen kyllä melko suomalainen. Minua ei ollenkaan häiritse olla hiljaa muiden seurassa ja olen vähän erakkoluonne. En kuitenkaan ole isänmaallinen.

♥ Minulla ja poikaystävälläni on outo tapa haalia asioita kolme kappaletta kerrallaan. Sängyssä on kolme tyynyä, meillä on useita astioita ostettu 3 samanlaista kappaletta (astiamme ovat varsin kirjava joukko), ostamme usein kaupasta 3 banaania kerrallaan ja kissoille usein 3 purkkia ruokaa. Tämä ei tosiaan päde kaikkeen, mutta on hassu huomata, miten usein kaikkea tulee haalittua 3 sen sijaan, että ottaisi 2 tai vaikka 4.

♥ Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, varsinkin muille! Lähes aina kun leivon vaikka mokkapaloja, niistä saa osansa vähintään sisareni ja kaikki kyläilemään tulevat ystävät. Pelkästään itselleni laitan harvoin ruokaa.

♥ Inhoan lähes kaikkia muita kotitöitä paitsi pyykkäystä. Tykkään kyllä järjestellä ja tehdä suursiivouksia, mutta imurointi, tiskaus ja joku pölyjen pyyhkiminen on tappavan tylsää. Sängyn petaamisesta olen nyt innostunut, kun meillä on uusi kaunis päiväpeite. (Haha, älkää tuomitko, kyllä minä silti kotitöitä teen!)

♥ Minulla ei taida tällä hetkellä olla yksiäkään ehjiä housuja ja käytän siis pääasiassa vain housuja. Tänäänkin saan valita laitanko haaroista ratkenneet siniset farkut vai haaroista ratkenneet mustat farkut. Parasta kaikessa on se, että inhoan ostaa uusia housuja.

Sellaisia paljastuksia tähän maanataipäivään! Sääntöjen mukaisesti tunnustus pitää heittää eteenpäin kahdeksalle. Minä laitan tunnustuksen vaikkapa Lauralle, Nooralle, Suketukselle, peikkoneidolle, Sannalle, Emilielle, Minnalle ja Disalle.

Säännöthän menevät siis tarkalleen näin:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

(Tunnustukseen liittyi vielä kuvakin, jonka voi hakea itselleen vaikka täältä, mutta toistamiseen en sitä viitsinyt tänne lisätä. Sen sijaan talvikuva tuntui nyt kivemmalta.) 

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille!

Eric Chaline: Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt ja ihmiset niiden takana

(Kirjan lisäksi kuvassa maailman parhaimmat keksinnöt:
 riisimaitokaakao ja leivät vegaanisalamilla, kurkulla ja suolakurkulla!)

Eric Chaline: Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt
ja ihmiset niiden takana
suom. Salla Korpela, Riikka Toivanen
s. 256, Schildts 2010
(History's Worst Inventions and the people who made them, 2010)

Pitkästä aikaa tuli luettua jonkin sortin historiankirja ja olin jo melkein unohtanut miten kiinnostavaa historian lukeminen voi olla. Varsinkin tämän kirjan tarjoamasta vinkkelistä. Chalinen kirja kertoo tosiaan maailmanhistorian huonoimmista keksinnöistä ja niiden keksijöistä. Kirja oli monipuolinen, kiinnostava ja viihdyttävä, mutta myös toivomisen varaa jäi. Tehtävänsä se kyllä täytti ainakin minun kohdalla: "Tämän kirjan tarkoitus on saada lukija miettimään ihmislajin nerokkuutta, sankarillisuutta, luovuutta, sokeaa tyhmyyttä, pässinpäisyyttä, hyväuskoisuutta, ahneutta ja itsetuhoisuutta."

Kirjaan on päässyt 50 erilaista keksintöä. Kirjasta löytyy niin atomipommi, arsenikki, heroiini kuin pikaruoka, korkokengät, roskaposti sekä peruukki, karaoke ja minttukonvehti. Keksinnöt ovat kirjassa jaoteltu huonoiksi eri syistä. Osa keksinnöistä on yksinkertaisesti vain epäonnistunut, osalla on ollut arvaamattomia seurauksia ja ovat voineet johtaa jopa kuolemaan, osa keksinnöistä on hyödyttömiä turhakkeita ja pahimmat keksinnöt tietenkin niitä, jotka on kehitelty vahingoittamaan ihmistä ja ihmiskuntaa. 

Jokainen keksintö on kirjassa esitelty lyhyesti. On kerrottu kuka keksinnön on keksinyt, miten se on keksitty, kerrottu keksinnön aiheuttamia seuraamuksia ja näin perusteltu sen huonous. Keksinnöistä on kerrottu tiivistäen parista sivusta neljään sivuun, eli mukavan lyhyitä kappaleita, joissa kuitenkin tulee esiin kaikki oleellinen. Muutama kuva ja havainnollistava karttakin löytyy osasta kappaleita. 

Teksti on pitkälti faktapohjaista, mutta huomattavasti rennompaa kuin asiatekstit noin yleensä. Kirjailija puhuttelee lukijaa, heittää väliin paljon omia huomoita ja mielipiteitä, värittää tekstiä omin ehkä hieman hölmöin sanoin (muotipelle?!) ja adjektiivein ja tekee pitkälti lukijalle selväksi oman kantansa tiettyjen keksintöjen suhteen. Itselle tuli välillä lukiessa lievä epäusko ihmisiä kohtaan ja usko ihmisyyteen horjui - niin taisi horjua kirjailijallakin, eikä hän vaivautunut sitä tekstissään peittelemään. (Huom! Minä luin suomennoksen, joten en tiedä mistä sanasta esimerkiksi muotipellet oli käännetty tarkalleen.)

Toisaalta eihän tämä nyt mikään vakavin historiankirja muutenkaan ole, joten kirjailijan mielipide saa toki näkyä. Ja tekeehän se lukemisesta ehkä kevyempää, kun ei ole pelkkää faktaa faktan perään ja vähän vuosilukuja väliin. Mutta itseäni aihe kiinnostin sen verran, että vähemmänkin kevyt versio olisi varmasti toiminut. Toiset ehkä kaipaavat sitä viihteellisempää tyyliä sitten enemmän. Ja kirjahan tosiaan löytyi nuortenpuolelta ja uskonkin, että vähän nuoremmille kirja on oikein oiva! Herättää ehkä kiinnostusta lukea enemmänkin historiaa. Viihteellisyydestä huolimatta kirja on kuitenkin asiallinen ja siinä näkyy Chalinen historian tuntemus, mies on opiskellut historiaa ja kirjoittanut aiemmin mm. antiikin Kreikasta. Mistään humpuukista ei siis ole kyse.

Minä minua kirjassa eniten häiritsi oli se, että siitä löytyi oikeasti huonoja keksintöjä ja vakavia kappaleita esimerkiksi atomipommista, öljystä, pikaruoasta ja muista suuresti ihmisiin edelleen vaikuttavista keksinnöistä, mutta sitten välistä löytyi joku peruukki, joka tuntui vähän väkisin väännetyltä jutulta. Kirjan keksinnöt on valittu kirjaan eri perustein ja valinnat on tehnyt kirjailija itse oman näkemyksensä mukaan, mutta hei peruukki? Onhan se inhottavaa kun se hiostaa, mutta mitä se tekee samassa kirjassa atomipommin kanssa? Ja miksi kirjassa on esitelty vahingossa syntyneitä keksintöjä huonoja kuten vaikka maissilastut? Kyllähän se välissä kevensi tunnelmaa, mutta toisaalta söi vähän uskottavuutta ja ideaa kirjalta.

Kirjan vaikutukset ovat varmaan aika odotettuja. Voisikin sanoa, että tämän kirjan lukemisen jälkeen saattaa limut jäädä ostamatta, muovipussit vaihtua kangaskassiin ja lisäaineet jäädä kaupan hyllylle - niin ja usko ihmisiin horjua. Olikin hienoa, että miten tämä kirja valottaa historiaa, viihdyttää, vakavoittaa mutta myös samalla vaikuttaa ja avaa silmiä. Sillä paljon keksintöjä tehdään tyydyttämään ihmisten haluja, ja esimerkiksi pikaruokaa ei kukaan tarvitse, mutta silti toiset käärivät pikaruokabisneksellä miljoonia taskuunsa. Toiset haaveilevat ehkä lentävästä autosta, mutta itse toivon, ettei sellaista massatuotantoon pystytä kehittämään, sillä mitä se tarkottaisikaan meidän ilmakehälle ja ympäristölle? Niinpä, tuhoa! Eli kyllä tämä vähän kuluttajaa potkii persuksiin, että vaikka keksinnöt usein keksii yksi ihminen, tuntuu niiden takana kuitenkin olevan tuhansia haluineen. Tai tällaisia ajatuksia kirja minussa herätti, vaikka kylläpä kirjailijakin samaa vihjasi tai sanoi oikeastaan melko suoraan.

Pidin kirjasta kaikesta huolimatta aika paljon ja luinkin sitä mielenkiinnolla. Vaikka pieniä ärsyttävyyksiä kirjan toteutuksesta löytyykin, niin idea on kiehtova ja hauska. Sen verran paljon tämä minua kiinnostikin, että aion kyllä lukea myös Stephen Weirin Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana. Ja suosittelen tätä kyllä kaikille vähääkään historiasta kiinnostuneille!


Myös Laura on kirjoittanut kirjasta.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema


Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
suom. Lotta Toivanen
s. 181, Gummerus 2011
(Une gourmandise, 2000)

Muriel Barberyn esikoisteos Kulinaristin kuolema päätyi lukupinooni ihastuttuani kovasti kirjailijalta aiemmin lukemaani Siilin eleganssiin. Tottakai olin ehtinyt jostain jo lukea, että tämä kannattaa jättää välistä jos on lukenut Siilin eleganssin, mutta itselleni ominaisesti tein juuri päinvastoin kuin neuvottiin. Myönnän, ettei tämä yltänyt lähellekään Siilin eleganssia, ja ettei tämä kulinaarinen maailma ehkä auennut minun mitättömille makunystyröilleni täysin, mutta siinä oli silti jotain. Luulen, että Barberysta on kehkeytymässä minulle yksi niitä kirjailijoita, joihin kerran ihastuttuani palaan aina uudelleen. Kirjailija voi kirjoittaa mitä vain ja mistä vain, ja minä takuulla sen luen.

Kulinaristin kuolema kertoo ravintolakriitikosta, joka kirjan nimen mukaisesti tekee kuolemaa. Juuri ennen kuolemaansa hän kuitenkin haluaa löytää maun, viimeisen maun, joka on hänelle tärkein. Maun, jonka hän haluaisi vielä kerran ennen kuolemaansa maistaa. Näin alkaa makumatka, jonka varrella tutustunaa nuoreen ja vähän vanhempaan kulinaristiin, maistetaan mehukasta tomaattia, syödään suussa sulavaa leipää ja annetaan viskin lämmittää. Makujen lomassa myös maistelijasta paljastuu erilaisia puolia ja ääneen pääsee myös kulinaristin lähipiiri - niin rakastava kuin vihaavakin.

Tämä makumatka jäi minulle hieman etäiseksi niin paljon kuin itsekin ruokaa rakastan ja arvostan. En aivan pystynyt samaistumaan siihen hekumaan, jota ruoka kirjan nautiskelijassa herätti enkä kyllä saavuttanut makujakaan. Viskin pippurinen maku ei yltänyt minuun, jonka mielestä kaikki viski maistuu vain tappavalta myrkyltä. Mutta en antanut sen häiritä, vaan yritin antaa tarinan viedä mukanaan, kirjailijan oivallusten ilahduttaa ja luoda jonkinlaisen kuvan kuolemaa tekevästä kulinaristista. 

Sanottakoon, että tarina vei hitaanlaisesti mukanaan, sillä pääasiassa kirjassa maistellaan ja siihen oli vaikea uppoutua. Kakki muu syömisen ulkopuolinen kyllä ilahdutti ja kiinnosti minua. Kirjailijan oivaltavuus ja nerokkuus paistoi myös tämän kirjan sivuilta, vaikka ei tosiaan samalla tavalla kuin Siilin eleganssissa. Niin ja kulinaristi - rakastettava paskiainen? Minä jättäisin ehkä rakastettavan pois, mutta paskiaisen säilyttäisin.

Kulinaristin kuolemassa oli jotain todella iskevää, mutta samalla se sai huokaisemaan lyhyestä sivumäärästä. Ehkä minä en vain jaksa lukea toisten suussa muhentuvista ruoan murusista kun voisin samaan aikaan olla itse syömässä ja lukea jotain kiinnostavampaa. Tottakai kirjan ydin on muussa kuin ruoassa, mutta ainakin omalla kohdallani se jäi päällimäiseksi ja se muu ikään kuin sen alle vähän varjoon. Mutta oli kyllä erittäin kiinnostavaa muuten lukea Barberylta toinenkin kirja ja luoda itse mielipiteen siitä. Tosin tässä tapauksessa mielipide on äärettömän ristiriitainen.

Tätä ei voi laskea samaan kastiin kuin Siilin eleganssia (vaikka samassa hienosto kerrostalossa ollaankin), mutta en tiedä voiko tätä jättää välistäkään, jos on minun lailla saanut Siilin eleganssista itselleen jonkinlaisen sielukirjan. En rakastunut, mutta onneksi silti luin tämän.

♥½

Muualla Katja piti kirjasta minua enemmän, Sannalle kirja sai veden kielelle, Ankin mielestä kirja on ranskalaisen kepeä mutta älykäs, Sarasta kirja on ylistys mm. elämälle ja ruoalle, Amman mielestä tämä kannattaa lukea ennen Siilin eleganssia ja Leena Lumen mielestä jokaisen kirjailijaksi aikovan pitäisi lukea tämä.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirjahyllyni uudet ohukaiset & ajatuksia haasteista




En yleensä ole esitellyt blogissa kuin ostamiani kirjoja, mutta nyt kun huomasin, että noin viikossa hyllyyni on löytänyt tiensä kolme kirjaa ja että näitä kirjoja yhdistää yksi piirre, halusin tuoda ne tännekin. Ehkäpä Irvingin kirja (jota tahkoan edelleen, kyllä) on vienyt voimat tai kärsin muunlaisesta paksujen kirjojen kammosta, mutta ainakaan näitä viimeisimpiä hyllyyn saapuneita ei voi syyttää liiasta sivumäärästä! Varsinaisia ohukaisia jokainen! Tuntuu hassulta, sillä normaalisti olen suorastaan karsastanut lyhyitä kirjoja ja tuskin koskaan ostanut omaan hyllyyn itse, sillä en ole viitsinyt montaa ropoista pulittaa vain muutaman sivun tähden. Tiedän itsekin, miten typerä ajatukseni on, mutta siitä huolimatta ohuet kirjat eivät ole saaneet juurikaan huomiotani. No, kuten ensimmäinen lause paljastaa, en ole näihinkään roposiani pistänyt yhtä lukuun ottamatta.

Nimittäin Muriel Barberyn Kulinaristin kuoleman ostin eilen Suomalaisen alesta. Olen lukenut kirjasta vain neuvon vältellä sitä, mikäli on lukenut Siilin eleganssin. No en kuuntele neuvoa ja itseasiassa kirja päätyi ostettavaksi juurikin siksi, että olen lukenut Siilin eleganssin. Saa nähdä miten paljon petyn vai petynkö lainkaan.

Tuomas Kyrön Miniä saapui luokseni, kun voitin Jokken järjestämässä arvonnassa ja sain valita haluamani kirjan. En ole Kyröä ennen lukenut, mutta nytpä onkin siihen oiva tilaisuus. Ja kyllä, aion lukea tämän ensimmäisenä, vaikka tiedän, että tämä lasketaan enemmänkin jatkoksi aiemmille Kyrön kirjoille. Kiitos Jokkelle kirjasta! Marjo Niemen Juostu maa taas on keikkunut lukulistallani siitä asti, kun luin Satun tekstin kirjasta ja en ollut uskoa, kun Satu blogissaan kyseli, jos joku kirjan haluaa omakseen! No tottakai! Kahdeksalle riitti teos ja minä olin yksi heistä. Suuri kiitos vielä Satulle tästä!

Luulenpa, että nämä kirjat päätyvät piankin luettaviksi, ehkäpä kirjoiksi, joita luen aina Irvingin välissä. Irvingin kirja (Viimeinen yö Twisted Riverillä) on sen verran rönsyilevää tekstiä, että vaikka siitä hurjasti pidän, niin se ottaa aikansa. Ja sitä aikaa ei ole taas hetkeen juurikaan ollut. Näitä ohuempia lukee kuitenkin vähemmässäkin ajassa.

Ajasta mieleeni tulikin sanoa pari sanaa haasteista. Innostuin nimittäin Lukudiplomi - haasteesta, jonka hdcanis oli blogissaan esitellyt. Mieleni teki heti valita, mitä lähden suorittamaan ja miten toteutan postaukset siihen liittyen. Kunnes aloin pohtia näitä tämän hetken muita haasteitani, joiden kanssa ei juuri voi hurrata.

Rumat Kapinalliset - haaste ei ole aikoihin edennyt, edelleen jumitetaan 2/5:ssä. Yritän kyllä tsempata ja pian, mutta en tiedä ehdinkö siltikään saada haastetta täyteen. Lue oman hyllyn kirjat - haaste etenee ja ei etene. Luen kyllä koko ajan omasta hyllystä kirjoja, mutten niitä, jotka laskin haasteeseen mukaan. Minähän en ottanut siihen kirjoja, jotka haasteen aloittamisen jälkeen hankin, joten - no - minä luen tasan tarkkaa vain niitä viimeisimpiä hankintoja.

Olenkin harkinnut muuttavani tuota oman hyllyn kirjojen haastetta niin, että kaikki omasta hyllystä luetut kelpuutetaan mukaan. Näin saisin ainakin määrällisesti omasta hyllystä kirjoja luetuksi, vaikka sitten ne olisikin niitä uudempia eikä niitä, jotka ovat (totta kyllä) joutunet jo vähän turhankin pitkään odottamaan lukuvuoroaan. Mutta en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä. Sivupalkista näitä haasteita löytää ja näkee sitten, jos olen päättänyt "sääntöjä" muokata. Ja enköhän minä sen jonkun postauksen yhteydessäkin tule mainitsemaan, jos päädyn sääntöjen rukkaukseen. Eli huijaamiseen. Lukudiplomia harkitsen vielä.

Tässä blogimaailmassa on se huono puoli, että kaikkien keksimät haasteet houkuttelevat kovasti, ja itsekin tekee mieli tehdä itselle lukulistoja, joita suorittaa, mutta ne eivät oikein tahdo kohdata aina tämän oikean elämän kanssa. Aikaa ei ole yhtä paljon, kuin mitä hyviä haasteita olisi ja joskus kun ei vaan tee mieli lukea sitä, mitä pitäisi.  Ei pitäisi haukata liian isoa palaa kakkua, ei edes kirjojen suhteen. Ehkäpä siis päädynkin haukkailemaan noita ohukaisia.

Mutta tällaisia täällä on viime päivinä pohdittu ja ajattelin nyt tännekin ajatuksia jakaa, vaikka tuntuu, että viime aikoina olen kirjoitellut enemmän tällaista yleistä lätinää kuin kirjoittanut itse kirjoista. No, kyllä niitä arvioitakin taas tulee varmasti jossain välissä.

Hei hyvää syyslomaa teille, joilla sitä on ja tai on tulossa moinen pian, ja kaikille ihania syysiltoja kirjojen äärellä.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän



Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän
s. 334, Like Kustannus Oy 2012

Tästä kirjasta ei voi kirjoittaa ilman, että kirjottaisi samalla musiikista. Tästä kirjasta ei voi kirjoittaa ilman, että tekisi henkilökohtaisia paljastuksia. Nyt kirjoittaa fanityttö, joka on juuri valvonut pari yötä Ylpön seurassa - mainiossa ja hullussa seurassa. Herra Ylppö on suomalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Maj Karman sekä Herra Ylppö & Ihmiset - bändin laulajana. Herra Ylpön sydän kertoo laulajasta. Kirja ei ole elämänkerta, mutta sen kanssa saa kulkea reilun 300 sivun verran Ylpön matkassa.

Olin muistaakseni noin 10 vuotias, kun kuulin ensimmäisen kerran Maj Karman kauniita kuvia. Eihän sellainen musiikki ja sanoitukset oikein lapselle auenneet, mutta ei mennyt kuin pari kolme vuotta ja olin jo vannoutunut fani. Ja fani olen edelleen, nyt vain Maj Karman rinnalle on noussut myös Ylpön toinen bändi Herra Ylppö & Ihmiset ja uusi tyyli musiikissa on vaatinut kuuntelukertoja enemmän auetakseen rähinäkarmaan tottuneelle. Siitä huolimatta hyllystä löytyy Karman levyjen lisäksi myös kaikki Ihmisten levyt ja olen varmaan ollut yhtä monella Ihmisten kuin Karmankin keikalla - eturivissä tai ainakin ihan sen tuntumassa. Ylpön tapa tehdä musiikkia on sen verran omalaatuista, että se jaksaa kiehtoa ja kantaa jopa vähemmän iskevien biisien yli. Se kiehtoo niin paljon, että kun kuulin Ylpöstä tehtävästä kirjasta ensimmäisen kerran niin tiesin, että tulen lukemaan sen.

Nyt kirja on luettu. Kaltaiselleni fanitytölle kirja oli tietenkin aikamoinen herkku. Jotain uuttakin Ylpöstä paljastui, mutta enemmänkin kirja oli kuin sukellus Ylpön ajatuksiin - tai sydämeen - ja eräänlaista keskustelua Ylpön kanssa. Tosin Ylppö oli pitkälti ainoa joka puhui, lukija kuunteli kirjan kirjoittaneen Tepon rinnalla kiinnostuneena. Kirja vei istumaan automatkoille Ylpön viereen, välillä baariin tai miehen kotiin kuuntelemaan miehen ideointia, ajatuksia ja kertomuksia vähän kaikesta. Samalla se oli kurkistus Ylpön lapsuuteen ja nuoruuteen, eri biisien syntytarinoiden selvittelyä, Ylpön elämän, rakkauksien ja naisten ruotimista, Ylpön luovan hulluuden toteamista - mutta ennen kaikkea se oli Ylpön intohimoista suhtautumista taiteeseen ja elämään.

Minä en usein halua tonkia kuuntelemieni bändien tai laulajien yksityiselämää, sillä pelkään sen pilaavan musiikin itseltäni. En aina halua tietää kuka kaiken takana on, sillä jos hän tekee hyvää musiikkia, se riittää. Joskus olen kuunnellut pitkäänkin musiikkia, jonka tekijöiden kuvaa en edes ole nähnyt. Kärjistetysti näin. Ylppö on kuitenkin poikkeus monessa mielessä. Ensinnäkin olen ollut usealla Ylpön keikalla ja nähnyt loistovetoja, vähemmän loistavia vetoja, kuullut hyviä välispiikkejä ja vähemmän hyviä. Olen nauranut Ylpön jutuille, mutta ollut myös vähemmän ihastunut. Ylppö on suomalainen, laulaa suomeksi ja on viettänyt iltaa lähibaarissani. Ylppö on koskettanut minua henkisesti ja fyysisesti ja ruotinut yksityiselämäänsä melko julkisesti jo ihan biiseissä. Hän ei ole piilotellut itseään ja on siksi tullut nähdyksi. Vaikka en ole pakkomielteisesti koskaan lukenut tai katsonut/kuunnellut miehen haastatteluja, olen silti lukenut miehestä varmaan enemmän kuin kenestäkään muusta kuuntelemastani artistista.

Tiesin siis jo ennen tämän kirjan lukua, ettei mies ole täydellinen. Tiesin miehestä paljon hyvää ja vähän vähemmänkin hyvää. Mutta tiesin myös, että kirja ei voisi paljastaa oikein mitään sellaista, jonka vuoksi lopettaisin Maj Karman tai Ihmisten kuuntelun. Tiesin jo niin paljon etukäteen ja tiesin myös sen, että Ylpöllä on suuri ja ainakin melko hyvä sydän. Niin minä siis luin kirjan ja pidin siitä. Eikä se pilannut minulta miehen musiikkia - päinvastoin.

Ylppö on aina ollut erilainen, kaikilla tavoilla. Jo hänen tekemänsä musiikki on ollut sellaista, jota ei ole voinut oikein kategorioida mihinkään. Siitä pitää tai ei pidä, joskus vaan ei tiedä kumpaa. Ylppö on aina uudistunut, tehnyt joka kerta vähän erilaista huolimatta siitä, mitä muut ajattelevat. Kun itse kuulin ensimmäisen kerran Mies ja Nainen levyn biisin Rautavaara rules, joka on jotain ihan muuta, kuin mihin on totuttu, minua vähän ärsytti. Sitten tajusin, että ehkä se on tarkoituskin. Ylppö lyö vähän märällä rätillä päin naamaa ja tekee mitä lystää ilman, että kyselee vanhojen kuulijoidensa mielipiteitä. Ylpöstä joko pitää tai ei, mutta pitämisen takia hän ei juurikaan ketään nuoleskele, vaikka toki toivoo saavuttavansa myös isoja yleisöjä - kuka musiikko ei?

Joka tapauksessa kirja toi eteeni erilaisen miehen. Ehkä hullun neron, ehkä muuten vain hullun, mutta miehen, joka on aina kulkenut omaa polkuaan. Miehen, jonka ajatuksiin monesti pystyn samaistumaan. En pysty samaistumaan tai tajuamaan holtitonta ryyppäystä, enkä kaikista hulluimpia päähänpistoja, mutta ainakaan kukaan ei voi kyseenalaistaa onko Ylppö elänyt ja kokenut. Varmasti on, ja enemmän kuin moni muu. Ja mies tuntuu tosiaan elävän oman filosofiansa mukaan. Vaikka en ihannoi näin rajua rappioelämää, kuin kirja tarjoilee, niin välillä kirjaa lukiessa tuli fiilis, että oi olisinpa ollut mukana. Olisinpa edes hetken elänyt yhtä vahvasti. Tehnyt jotain aivan yhtä hullua. Ja olisinpa edes piirun verran yhtä intohimoinen kuin tämä mies.

Mutta Ylpöstä kirjailijaan Teppo Vapauteen, jonka taidot muusikkona olen jo parin kolmen live-esityksen verran päässyt todistamaan ja nyt sitten kirjailijana. Aluksi vähän pelkäsin, miten mies toteuttaa tämän kirjan Ylpöstä, mutta näköjään aivan turhaan. Hän on kirjoittanut jopa niin hyvin, että välillä aivan unohdin, että kirjan on oikeasti kirjoittanut joku. Niin vetävästi hän vie kirjaa eteenpäin ja ujuttaa sopivina annoksina omia kokemuksiaan Ylpön puheenvuorojen sekaan. Tottakai suorat Ylpön lainaukset kiinnostavat eniten, mutta myös Ylpön läheiseksi ystäväksi tulleen Tepon kokemukset miehestä ovat vertaansa vailla. On kuitenkin eri asia kertoa itse itsestään kuin se, että joku muu kertoo sinusta. Lisäksi mies tekee paljastuksia juuri sen verran, että se kiinnostaa, mutta ei ole törkeää. Rajujakin juttuja saa lukea, mutta selvästi huomaa, että kirjailija on jättänyt varmasti paljon tietämäänsä pois. Mielestäni hyvä veto kirjailijalta.

Kirja oli siis hyvä myös muun kuin aiheensa puolesta. Toku lukiessa eteen tuli muutama kohta, joita olisin ehkä itse hionut, sillä ne olivat sen verran irralisia tai en kokenut niiden tarpeellisuutta, muutaman huomion olisi voinut jättää pois kenenkään siitä kärsimättä, mutta toisaalta pidän kirjan omaäänisyydestä. Ei kaikkea tarvitse hioa viimeisen päälle, sillä jo näinkin oli hyvä. Ja turhaa pilkunviilaustahan tämä kritisointini onkin - jos kirjassa olisi oikeasti ollut jotain vikaa, olisin ennemmin nukkunut kuin valvonut sen äärellä. Ainoa mitä edelleen pohdin on se, kuinka paljon kirjailija on värittänyt tai romantisoinut tarinaa. Yhtä paljon kuin Ylppö tuppaa tekemään vai ei lainkaan? Tiedä häntä ja onko sillä edes niin väliä? Ei ainakaan minulle.

Minä siis pidin ja paljon. Kirja paljasti minulle jälleen uuden puolen miehestä, jonka musiikkia välillä rakastan intohimoisesti ja välillä en tiedä miten suhtautua. Miehestä, joka tekee outoja biisejä ja laulaa suomeksi, mikä ei ole se itsestään selvin vaihtoehto. Mieheen voi ihastua ja vihastua, mutta harvoin hän jättää ketään täysin kylmäksi. Voin suositella kirjaa hyvänä teoksena kenelle tahansa Ylpöstä kiinnostuneelle. Kiinnostaa sinua sitten hänen musiikkinsa, elämänsä, taiteensa tai vaikka naisensa, niin eiköhän kirjasta jotain irtoa. Kirjassa on paljon asiaa, mutta se pysyy kasassa eikä rönsyile turhaan, vaikka Ylppö ehkä rönsyileekin. 

Herra Ylpön sydän tuli lähelle omaani.

♥♥♥♥

"Sun ei tarvi enää totella
Sun ei tarvi enää passata
Sun ei tarvi enää luoda uraa
päntätä oppikirjoista kuraa

Ota ilo irti elämästä sekoile ja tuhlaa rahaa

Elä edesvastuuttomasti (tekemättä turhaa pahaa)

Älä anna idioottien määräillä!

Auktoriteettejä hämmennä ja mikä tärkeintä:
Älä anna kenenkään kyllästyttää sinua hetkeäkään"

Herra Ylppö & Ihmiset: Riisu Siipesi

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sunnuntain supinoita: viimeisimpiä kirjahankintoja & kirjamessut

Huomasin, etten ole hetkeen kirjoitellut kirjalöydöistä -vaikka hylly on kyllä saanut taas viime aikoina mukavasti täytettä - joten ajattelin näin sunnuntain ratoksi vähän vilauttaa viimeisimpiä löytöjä. Viimeksi heinäkuussa olen tainnut samanlaisen postauksen tehdä ja rehellisyyden nimissä en kyllä yhtään muista, että mitäs kirjoja olen tässä välissä ehtinyt hankkia, mutta ainakin nyt nämä seuraavat.



Uutena ostettuja, kaikki alennetuin hinnoin:

♥  Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (5e)
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? (n. 5e)
 Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max (n. 3e)
Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän (25 e)

Parkkisen kirjan olen jo lukenut, mutta tykkäsin kovasti, joten ostin omaankin hyllyyn kun Suomalaisesta kirjakaupasta halvalla löytyi. Ihan yksi lemppareitani! Ylpöstä kertovan kirjan ostin Turun kirjamessuilta ja olenkin sitä ehtinyt jo viime yönä tahkoa aikas pitkälle, joten luultavammin tulen siitä kirjoittelemaan seuraavaksi.

Kirpparilta löydettyjä:

John Steinbeck: Hyvien ihmisten juhla 
Richard Yates: Revolutionary Road (3 e)
Michael Ondaatje: Englantilainen potilas
Hannu Väisänen: Toiset kengät
Tuomas Vimma: Toinen (0,90 e)
Jasmin Darnik: Iranilainen tytär
Diana Gabaldon: Muukalainen

(En mitenkään enää muista kaikkien hintoja, mutta alle 5 euron ovat olleet.)

Sellaisia löytöjä. Itse olen aika innoissani ja joukossa on muutama sellainen, joiden lukemista olen harkinnut jo pitkään ja nyt ne löytyvät sitten ihan omasta hyllystä. (Joo, saa nähdä miten Lue oman hyllyn kirjat - haasteen kanssa tulee käymään... luen kyllä varmasti omasta hyllystä kirjoja, mutta luultavimmin näitä uudempia, en niitä, jotka ovat haasteessa mukana.) Oletteko te lukeneet näitä? Onko joukossa suosikkeja tai inhokkeja? 

Kirjoista kirjamessuihin. Oltiin eilen poikaystävän kanssa Turun kirjamessuilla ja - no,  onneksi pääsin ilmaiseksi, sillä en tälläkään kerralla oikein vaikuttunut. Luulisi, että kun pääsee paikkaan, joka on täynnä kirjoja ja kirjailijoita, niin hyppisi vähintää riemusta, mutta minä olen joka kerta vain pettynyt hieman enemmän. 

Ensinnäkin paikka on aivan täynnä ihmisiä ja kojut ja kujat ovat pieniä ja kapeita, jonka vuoksi on vaikea päästä lähelle haluamaansa. Sen lisäksi kirjojen hinnat eivät ole juurikaan sen edullisempia kuin kaupoissa pieniä alennuksia lukuun ottamatta. En kuitenkaan itse koe parin euron alennusta sen kaiken arvoiseksi, varsinkaan jos on maksanut jo pääsylipun. Vanhojen kirjojen hinnat ovat naurettavia, jos on tottunut kiertämään kirpputoreja. Kirjailijoita on vaikea kuulla, jos ei saa hyvää paikkaa ja kiinnostavampien puhujien kohdalla ei ole aina varauduttu siihen, että halukkaita kuuntelijoita voisi olla enemmänkin kuin istumapaikkoja (tai tilaa lavan lähettylillä ylipäänsä). 

Toki jos etukäteen jo tietää, ketä haluaa kuunnella tai hakee aivan tiettyjä kirjoja, esimerkiksi uutuuksia, joista messuilla voi saada muutaman euron alennuksen, niin saattaa messuilla ihan viihtyäkin. Itse olisin halunnut mennä perjantaina, mutten töiden vuoksi päässyt ja päätimmekin sitten mennä "haistelemaan ilmaa" lauantaina muuten vain, joka ei tietenkään ehkä ollut paras ajatus. Liikaa ihmisiä, ei ketään erityistä puhujaa, jota olisin halunnut nimenomaan kuunnella ja en edes etsinyt mitään tiettyä, joten lähinnä ilman haistelu päättyi siihen, että oltiin ihmisten tönittävänä ja yritettiin hetki pällistellä kirjoja, kunnes kyllästyneinä lähdimme reilun tunnin jälkeen kotiin.

Löysin tosin kirjamessuilta Teppo Vapauden kirjoittaman Herra Ylpön sydän, joka oli hieman edullisempaan hintaan kuin mitä itse olen aiemmin nähnyt. Raaskin jopa ostaa vaikka pitkään sitäkin harkitsin. Ensi vuonna jos päädyn menemään, niin yritän kyllä valikoida päivän ihan vaikka puhujien mukaan, sillä päätön zombailu tuolla vain ahdistaa. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka messuista tykkäävät ja omalla tavallani tykkään itsekin niistä. Omalla tavallani sitten taas en. 

Älkää ymmärtäkö väärin. Ideana messut ovat kivat ja jos on selvä visio, mitä messuista haluaa saada irti, niin varmasti niistä sitten saakin enemmän irti. Itseäni ei kuitenkaan se ihmismäärä ja ahtaus niin paljon houkuttele, että jaksaisi ainakaan kovin pitkään aikaansa siellä muuten vain viettää. Mutta ehkä ensi vuonna sitten taas uudella asenteella mukaan menoon. 

Mutta mites teidän muiden messuilut? Ketä kävitte kuuntelemassa ja tuliko tehtyä löytöjä? Kiinnostaisi kyllä kuulla muidenkin kokemuksia!

Sen verran vielä blogiasiaa, että vihdoin ja viimeinkin olen saanut vähän pakerreltua blogini ulkoasua uuteen uskoon. Nolottaa melkein sanoakin, että ulkoasu on edelleen hieman kesken, mutta hiljaa hyvä tulee. Ei tässä enää ole kuin hienosäätöä, vähän korjailua sinne ja tänne, mutta älkää ihmetelkö jos blogi näyttää tässä seuraavan viikon aikana joka päivä vähän erilaiselta. Toinen blogiasia, että ellei nyt mitään ihan hullua satu, niin pitäisi taas hetken aikaa olla aikaa kirjoille ja blogillekin enemmän, että eiköhän täältäkin ala taas tippua ihan kirja-arvosteluja ja kommentteja teidänkin blogeihin! Ainakin tällaista toivetta elättelen.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja huomenna jälleen alkavaa uutta viikkoa kaikille!