torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuun luetut & ostetut



Tammikuussa luin 7 kirjaa:

♥ Elif Shafak: Rakkauden aikakirja
♥ Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
♥ Marjane Satrapi: Luumukanaa
♥ Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö
♥ Marjane Satrapi: Pistoja
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
♥ Yann Martel: Piin elämä

+ bloggasin:

Saara Henrikkson: Moby Doll
♥ DJ Stalingrad: Eksodus


Tammikuu oli aika poikkeuksellinen kuukausi monella tapaa, mutta etenkin luettujen kirjojen suhteen. Luin nimittäin jopa kolme sarjakuvaa, mutta muu kirjallisuus jäi vähän vähemmälle huomiolle. Ja ainoa syy tähän on se - jo muutamaan otteeseen mainittu - Oksasen kirja. En vain nyt jostain syystä tahdo päästä siinä eteenpäin, mutta siitä huolimatta en ole halunnut ottaa rinnalle toista kirjaa enää Piin elämän luettuani. En aio antaa periksi! Poikkeuksellista oli myös se, että kaikki lukemani kirjat olivat vallan hyviä, mutta mikään ei silti iskenyt oikein kunnolla. Olisin kaivannut vähän ravistelevampaa lukukokemusta, mutta jäin nyt sitä vaille.



Tammikuussa ostin 11 kirjaa:

 Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen 
Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
John Irving: Oman elämänsä sankari
Susan Abulhawa: Jeninin aamut
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Michael Cunningham: Illan tullen
♥ Anne Swärd: Kesällä kerran 
♥ Vladimir Nabokov: Lolita
♥ Leo Tolstoi: Anna Karenina
Celine Steen, Joni Marie Newman: Vegaanikeittiön käsikirja

Tammikuussa sain 4 kirjaa:

♥ Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa
♥ Charles Bukowski: Pulp
♥ Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta



Kuten jo aiemmin olenkin kertonut, niin aion tänä vuonna laittaa itselleni ylös, montako kirjaa ostan ja saan vuoden aikana tarkalleen. Ja koska satun kirjablogia pitämään, niin tottahan toki tämä on kelpo materiaalia myös tänne. Kirjojen oston suhteen tammikuu on ollut vallan hurja, koska alennusmyynneistä tulee ostettua aina hieman useampi kirja. Ei kannata siis pyörtyä vielä, sillä takaan, että määrä tulee tuosta laskemaan aika rajustikin (ja jos ei tule, niin sitten ollaan pulassa).  Olen myös saanut neljä kirjaa, ja sitäkään ei ihan joka kuukausi tapahdu. 

Tammikuu siis meni lukemisen sijaan lähinnä kirjoja haaliessa, mutta jospa helmikuu olisi sitten vuorostaan painottunut ihan itse lukemiseen. Niin tai näin, niin helmikuussa blogini täyttää 2 vuotta ja jotain kivaa tänne on tulossa! Eli kannattaa vielä ensi kuunkin puolella blogissani käydä piipahtamassa ;)

Nauttikaa tammikuun viimeisestä päivästä, sillä huomenna ollaan jo helmikuussa! Hurjaa!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntainen New Blog Love -tunnustus



Kiitos ihanalle Annikalle, joka ilahdutti minua tällaisella blogitunnustuksella. Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle omalle lempiblogille, joilla on alle 200 lukijaa. Annikan blogi on tottakai yksi suosikkejani, mutta jos tämä on tarkoitus antaa eteenpäin, niin se voisikin lähteä vaikka Lauralle, Nooralle, Sannalle, Jamille ja Jokkelle. Ootte huippuja!

Minä lähden viettämään sunnuntaita toiselle puolelle kaupunkia ruoan merkeissä, mutta ehkäpä tänä iltana saisin tuota Oksasta eteenpäin. Pitäisi nimittäin lukea yhtä koetta varten ja olen aika varma, että jopa Oksasen kirja voittaa koemateriaalin haha. Mutta katsotaan.

Hyvää sunnuntaita kaikille!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kirjahyllyyni viimeksi saapuneita


♥ Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa
♥ Charles Bukowski: Pulp
♥ Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
♥ Anne Swärd: Kesällä kerran
♥ Vladimir Nabokov: Lolita
  Leo Tolstoi: Anna Karenina


Tammikuu on kirjojen suhteen aina aika runsas kuukausi. Tuntuu kuin mopo olisi karannut käsistä pahemman kerran kun katselee tuota yhtäkkiä hyllyyn ilmestynyttä uusien kirjojan määrää (ja no onhan se mopo ehkä vähän käsistä karannutkin). Määrä kun ei ole aivan pieni. Mutta sellainen se tammikuu vain on alennusmyyntiensä kanssa. Kuka nyt raaskisi jättää sen jo ikuisuuden lukulistalla keikkuneen kirjan ostamatta, jos sen saa hyvässä lykyssä ihan pikkurahalla? Ja eihän ne heräteostoksetkaan nyt niin pahoja ole, kun ei kerran hinnalla ole pilattu? No joo, tällaisia puolustuspuheita minä pidän kotona, kun kirjahylly yhtäkkiä pullistelee niin, että ei ole toivoakaan saada sinne työnnettyä enää yhtäkään kirjaa. 

Mutta hei katsokaa nyt millaisia löytöjä?! Ja tästä pinosta löytyy kolme kirjaa, jotka olen saanut, joten niitähän ei periaatteessa edes lasketa. Aitoa ruokaa sain poikaystävältäni 6. vuosipäivän johdosta lahjaksi (mielestäni ehkä romanttisinta mitä minulle voi keksiä, ja siis olen tosissani!), Pulpin lähetti ihana Noora ja Saatana saapuu Moskovaan on arvontavoitto Ammalta. Anna Karenina oli alennuslöytö alle 10 eurolla, Lolilta oli vajaan viisi euroa ja Kesällä kerran löytyi kirpparilta kolmella eurolla, eli ei näistä nyt ihan heti talous ainakaan kaadu. Ja kirjahyllyn kaatumisesta ei puhuta.

Minulla oli joskus blogin perustamisen aikoina ajatus, että voisin silloin tällöin esitellä kirjaostoksiani täällä ja kuten blogiani seuraavat tietävät, niin näinhän minä olen tehnyt. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin ottaa uuden linjan ja listata ainakin jossain muodossa ihan kaikki ostetut ja saadut kirjat ylös itselleni ja myös tänne blogiin. Haluan nimittäin vuoden lopussa laskea, että kuinka monta kirjaa olen tarkalleen ostanut ja kuinka monta saanut. Eli näitä viimeksi ostettujen esittelyjä saattaa tulla tiuhempaan kuin ennen, mutta enpä usko sen ketään häiritsevän, kun nämä ovat ainakin viime aikoina olleet blogini luetuimpia postauksia. Ja siis minähän toivon, ettei näitä tule yhtään sen tiuhempaan kuin ennenkään, sillä sehän tarkottaisi sitä, että tässä tarvitaan pian useampi uusi kirjahylly.

Tällaisia löytöjä ja lörpötyksiä nyt tähän lauantaihin. Täällä jumitetaan edelleen Oksaksen uusimman kanssa ja pahasti, että katsokaan tulenko seuraavaksi kirjoittelemaan siitä vai jostain ihan muusta. Hyvää viikonloppua kaikille!
 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Yann Martel: Piin elämä kirjana & elokuvana


Yann Martel: Piin elämä
suom. Helene Bütsow
s. 394, Tammi 2007
Life of Pi, 2001

Yann Martelin Piin elämä roikkui lukulistallani pitkään ennen kuin luin sen pienen kiireen siivittämänä luvattuani siskolleni, että menen katsomaan kirjan pohjalta tehdyn elokuvan hänen kanssaan. Odotukseni kirjaa ja elokuvaakin kohtaan olivat melko korkeat, sillä olin kuullut kirjaa kehuttavan paljon ja monelle kirja tuntuu olevan niitä suuria kirjoja. Ja hei, kyllähän poika ja tiikeri samassa pelastusveneessä kuulostaa tarinalta, joka nyt vaan täytyy lukea. Varsinkin kun takakansi lupaa, että: "Tämä kirja saa lukijan uskomaan uskomattomaan." Minua kirja ei saanut uskomaan uskomattomaan, mutta epäilemään kylläkin. Nimittäin suurien massojen kirjamakua.

Piin elämä kertoo 16 vuotiaasta pojasta ja tiikeristä, jotka päätyvät jakamaan saman pelastusveneen keskenään heitä kuljettaneen rahtilaivan upottua. Tarina ei suinkaan ole suloinen kertomus ihmisen ja eläimen välisestä lämpimästä ystävyydestä, vaan eloonjäämiskamppailua, jossa vastatusten ovat pedon aistit ja ihmisen nokkeluus ja inhimillisyys sekä molempien halua pysyä hengissä. Tarinassa sekoittuu menetys, suru ja pelko, mutta myös rakkaus, onni ja toivo. Lähtökohtaisesti varsin hyvä tarina, joka tuntuu uniikilta.

Minusta on sääli, että näin hyvällä idealla varustettu kirja ei kuitenkaan kokonaisuutena ole erityisen hyvä. Ensinnäkin tämän kirjan ensimmäiset 130 sivua ärsyttivät minua suuresti. Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu kirja, niin olisi kyllä jäänyt kesken. 130 sivua pohjustusta on aivan liikaa, etenkin kun pohjustus oli mielestäni vallan tyhjänpäiväistä lätinää eri uskonnoista muka hauskalla ja syvällisellä otteella: "Jaaha, islamhan näyttää olevan vain kevyttä voimistelua, minä ajattelin." Luen kyllä mielellä kirjoja, joissa osana on uskonnot, mutta minulla ei toimi samassa yhteydessä mikään käänteispsykologinen ote, vaan haluan aidosti älykkäitä ajatuksia. Inhottaa jos uskontoja tarjoillaan vähän nauraen, se ei vaan sovi minulle lukijana.

Selvittyäni kuitenkin alun takkuiluista niin tarina sieppasi minut aika hyvin mukaansa ja pian keinuttiinkin aavalla merellä pelastusveneessä. Taistoa ja tahtoa, seikkailua ja ajatuksia - poika ja tiikeri samassa veneessä tosiaan oli tarina, joka täytyi lukea. Mutta täytyikö se paraskin osa venyttää niin tavattoman pitkäksi? Vaikka monen kuukauden ajelehtiminen merellä pitkästyttäisi ketä tahansa, niin eihän hyvän kirjan sentään pitäisi pitkästyttää, vai? Mutta viimeiset laineet merellä alkoivat tosiaan tehdä merisairaaksi ja aloin vain laskea jäljellä olevien sivujen määrää. Loppua kohden kaikki oleellinen oli jo käyty läpi eikä mitään uutta ollut tiedossa. Lukija tosiaan sai tuntea miltä tarinan pojasta tuntui tylsistyä paatissa.

Kaikesta pitkästymisistä huolimatta tarina kuitenkin kannattaa lukea loppuun asti, sillä lopussa lukijaa vielä lyödään märällä rätillä naamaan ja kovaa. Siinä kohtaa minäkin vaikutuin ja aloin ymmärtämään, miksi tätä tosiaan kehutaan. Tämähän on hyvä. Valitettavasti lopun loistokkuus ei kuitenkaan onnistunut minun kohdallani pelastamaan koko kirjaa, vaan kokonaisuutena lukukokemus jäi häilymään hyvän ja ärsyttävän välille. Jopa niin voimakkaasti, että tämä on niitä harvoja kirjoja, joista en kyennyt heti luettuani kirjoittamaan mitään. Minua kun otti niin pahasti tämä päähän.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jonka on ohjannut Ang Lee ja käsikirjoittanut David Mageen. Pääosissa näyttelee muun muassa Irrfan Khan ja Sujar Sharma. Elokuva on hyvin uskollinen kirjalle, vaikka muutama muutos olikin tehty. Eroavaisuudet kirjaan kuitenkin toimivat vain elokuvan eduksi ja minusta elokuva olikin hyvin toimiva ja selkeä kokonaisuus. Elokuva oli uskomattoman hyvin tehty ja se jaksoi ihastuttaa siitäkin huolimatta, että kiehuin vielä vähän siellä elokuvateatterin penkilläkin kirjan jäljiltä. Elokuvaa vaivasi kyllä sama heikkous mikä kirjassa, nimittäin seilaus merellä oli sen verran pitkähkö pätkä, että jälleen tuntui kuin itse istuisi paatissa ja pohtisi, että loppuuko tämä koskaan. No, loppui se.

Vaikka minä en varauksetta ihastunut kirjaan, enkä elokuvaan, niin kaikesta huolimatta kyllä tämä ehkä kannattaa lukea ja katsoakin, jos vähän sietää tylsyyttä ja Hollywood spektaakkeleita. Ja monellehan tämä on ollut jopa parhaita kirjoja ikinä! Esimerkiksi sisareni pitää kovasti kirjasta ja elokuvissakin itkeskeli (samaan aikaan kun minä yritin olla torkkumatta vieressä). Makuja on monia. Minuun ei ihan täysillä uponnut, mutta ehkäpä sinuun uppoaa?


"Selitys on kuitenkin toinen. Se on raaka ja koruton: ihminen tottuu mihin vain, jopa tappamiseen."



 Kirjasta on blogattu paljon, mutta nopealla googlailulla löysin Lauran, Satun, Suketuksen, Amman ja Sannan arviot.

torstai 17. tammikuuta 2013

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet


Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
s.129, Wsoy 2010

Jatketaanpas vielä vähän sarjakuvilla. Tällä kertaa vuorossa on suomalaisen Kati Närhen teos Saniaislehdon salaisuudet, jota olen monesti kirjakaupoissakin käsissäni pyöritellyt, mutta joka ei silti ole vielä sitä pidemmälle päässyt. Nyt sitten sarjakuvista taas enemmän innostuneena kävin hakemassa tämän kirjastosta ja tuossa eräänä yönä unettomana luin. On hassua, että olin ehtinyt jossain mieleni sopukoissa asettaa tälle jo aikamoiset odotukset, ja häkellyin, kun sarjakuva ei ollutkaan ihan sitä mitä olin ajatellut. Hyvä se oli, mutta eräs asia siitä uupui.

Sarjakuva kertoo isoäitinsä luona asuvasta orpotyttö Agnesista ja Plankton - nimisestä kaupungista. Plankton ei ole mikä tahansa kaupunki, vaan se kätkee sisäänsä mysteerejä, joita Agnes lähtee ratkomaan. Kuka harjoittaa elinkauppaa ja miksi joku tilaa viikon välein uuden korsetin? Mikä on isoäidin salaisuus ja mitä apteekkari häärää? Entä mitä tapahtui Agnesin vanhemmillle? Siis, mitä heille tapahtui oikeasti?

Saniaislehdon salaisuudet koostuu useammasta lyhyestä sarjakuvasta, joista rakentuu kokonainen tarina. Närhen piirrostyyli ja sarjakuvan harmaansininen ja tumma sävymaailma ovat upeita. Ihastuin sarjakuvan kuvitukseen heti, kuten myös Agnesin hahmoon. Tarina kulkee hyvin eteenpäin ja sarjakuvan lukee nopeasti. Itse luin tämän yhdeltä istumalta ja sarjakuva oli vallan viihdyttävä. Lievä mustahuumori ilahdutti suuresti, kuten sarjakuvan huumori muutenkin. 



  
Vaikka pidin sarjakuvasta, niin se tuotti myös lievän pettymyksen. Ei niinkään siksi, että odotin tältä paljon, vaan siksi, että siitä puuttui jotain. Siitä puuttui terä. Lähtökohtaisesti sarjakuvassa oli kaikki minusta hyvän sarjakuvan ainekset: hyvä päähenkilö, upea kuvitus, kiintoista tarina, mutta se kaikki jäi vähän kuin siihen. Sarjakuva oli hauska, en kuitenkaan kertaakaan edes naurahtanut. Sarjakuvan käänteet tuntuivat vain mutkilta ja loppuratkaisu ei ollut huippu, vaan lasku. Sarjakuva oli tasaisen hyvä, mutta tuntui, että mentiin kovin turvallisilla vesillä. Tähän olisi niin sopinut vähän väkevämpi ote. Nyt se parhain särmä jäi uupumaan. Se, mikä olisi tehnyt tästä huipun. 

Luulen tosin, että se minun kaipaamani särmä selittyy ehkä iälläkin. Samaistuminen nuoreen Agnesiin ei käy enää käden käänteessä, vaikka hahmosta pidin. Nuoremmalle lukijalle uskon tarinasta löytyvän enemmän kiinnekohtia ja huippuja, kun taas itse paljon lukeneena kaipaan enemmän. Sillä vaikka mysteerien parissa painitaankin, niin mistään kauhusta ei ole kyse - harmi, kauhu olisi ehkä uponnut minuun tässä kohtaa. Tosin aivan pienille tätä ei ole tarkoitettu, sillä aika rankkojakin juttuja löytyy esimerkiksi perheväkivallasta.

Minulta tämä ei vienyt jalkoja alta, mutta ilahdutti silti sen verran, että suosittelen tutustumaan. Kaikesta huolimatta vallan mainio sarjakuva, jonka tyyli iskee. Aion ehdottomasti lukea myös Mustasuon mysteerinkin!

♥♥

Sarjakuvasta bloganneet ainakin Villasukka kirjahyllyssä, Ilse, Katja, Zephyr, Booksy, Taru & Salla.

Osallistun tällä sarjakuvalla Susan sarjishaasteeseen!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Marjane Satrapi: Pistoja


Marjane Satrapi: Pistoja
suom. Taina Helkamo
s. 150, Like 2010
Alkuteos: Broderies, Marjane Satrapi & L'Association, 2003

Marjane Satrapin kolmas sarjakuva-albumi Pistoja kuljettaa lukijan Iranilaisten naisten keskuuteen juoruilemaan. Jälleen Satrapi näyttää lukijalle sellaista Irania ja Teherania, jota tuskin monikaan ulkopuolinen on päässyt omin silmin todistamaan ja tekee sen ominaisella tyylillään kertoen tärkeistä asioista huumorilla ja vähän itsellekin nauraen. Viimeksi Satrapilta lukemani Luumukanaa ei ollut ihan niin iskevä lukukokemus kuin mitä Persepolisten perusteella odotin, mutta sen sijaan Pistoja tuntui jo paljon enemmän omalta. Pidin ja paljon.

Pistoja kertoo Satrapin isoäidistä, hänestä itsestään sekä liudasta muista Teheranilaisista naisista, jotka ovat kerääntyneet yhteen juomaan teetä, juoruilemaan sekä purkamaan omia kokemuksiaan. Keskustelujen aiheena on se sama, mikä varmaan kaikkien naisten keskuudessa, nimittäin toiset naiset, miehet, avioliitot, parisuhteet ja seksi. Aiheet ovat ehkä tuttuja, mutta koska liikutaan Iranissa, niin niissä on oma mausteensa: joku on mennyt 13 vuotiaana naimisiin, joku on tavannut sulhasensa ensimmäisen kerran vasta häiden jälkeen ja katastrofi koetaan, jos neitsyys on menetetty ennen hääyötä. Mutta jos sarjakuva jotain opettaa, niin sen, että naiset ovat aina naisia. Maasta riippumatta.

Luumukanaa oli minulle lievä pettymys, sillä pääosassa oli Iranilainen mies. Pistoja taas ilahdutti suuresti naisenergiallaan. Satrapi tuntuu olevan parhaimmillaan kertoessaan itsestään tai ympärillä olevista naisista. Tietenkin minunkin on helpompi samaistua naishahmoihin kuin miehiin, joka vaikuttaa subjektiiviseen lukukokemukseen suoraan. Koen tämän sarjakuvan olevan kuitenkin enemmän naisille kuin miehille suunnattu, vaikka se ei tietenkään tarkoita, etteikö miehetkin voisi tämän lukea ja tästä pitää.

Sarjakuvan tyyli on hieman poikkeava Persepoliksesta sekä Luumukanasta, sillä tästä puuttuu varsinaiset sarjakuvaruudut, sen sijaan ns. yhden sivun ruutuja on paljon. Myös tekstiä on suhteellisesti paljon, kun puhutaan sarjakuvasta. Piirrostyyli tuntuu ehkä rennommalta, huolittelemattomalta, mutta edelleen jatketaan mustavalkoisella melko yksinkertaisella, mutta edelleen ilmeikkäällä tyylillä. Sarjakuvissa pureudutaan olennaisimpaan. Minua häiritsi alkuun tekstin fontti, sillä en ole hetkeen lukenut kaunokirjoitusta ja se vähän tuntui. Mutta loppua kohden teksti tuntui jo selkeältä eikä aiheuttanut sen suurempaa päänvaivaa, joskaan en olisi pannut silloinkaan pahitteeksi jos teksti olisi ollut selkeämpää.

   
Olen lukenut nyt kaikki Satrapin suomennetut teokset ja toivon todella, että lisää on tulossa. Muuten minun täytyy palauttaa Ranskan opinnot mieleeni ja lukea muut teokset ranskaksi... sen verran lempparikseni Satrapi on sarjakuvillaan noussut! Suosittelen tätäkin teosta lämpimästi. Ja jos ette usko minua, niin uskokaa muita: Pistoja on nimittäin voittanut parhaan sarjakuva-albumin Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2003.

♥♥
 Kirjasta bloganneet myös Zephyr, Linnea ja Hanna
 
  Toinen lukemani sarjakuva Susan Seitsemän sarja - sarjishaasteeseen.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 uudet tuulet blogissa


Vuotta 2013 on jo kaksi viikkoa takanapäin, mutta aika monta viikoa enemmän vielä edessä, joten eiköhän tässä vieläkin ehdi tehdä pienen katsauksen tulevaan ja varsinkin tuleviin muutoksiin blogissani. Joku on saattanut huomatakin, mutta blogini on jo tovin elänyt jonkin sortin murrosvaihetta. Ulkoasuun on tehty sekä isoja että pieniä muutoksia viimeisten parin kuukauden aikana ja näillä näkymin lisää on tulossa. Tarkoituksena olisi saada blogin ulkoasuasta mahdollisimman selkeä ja helppokäyttöinen menettämättä silti sen persoonallisuutta.

Ulkoasun lisäksi uusia juttuja tulossa ihan sisältöönki ja oikeastaan on jo tullutkin, sillä nykyään bloggailen myös sarjakuvista! Aiemminkin olen blogannut Persepoliksista sekä Muumi-sarjakuvasta, mutta muuten en ole sarjakuvia blogiin tuonut. Syynä on se, että olen kokenut niistä kirjoittamisen haasteelliseksi ja itselleni vieraaksi, vaikka muuten niitä tykkään lukea. Nyt kuitenkin aion tuoda ainakin osan lukemistani sarjakuvista blogiin ja näin toivon mukaan ehkä kehittyä niistä kirjoittamisen suhteen. Olen ottanut myös osaa Susan järjestämään Seitsemän sarja - haasteeseen, jossa on tarkoitus lukea ja blogata sarjakuvista. Hyviä sarjakuvia saa siis vinkkailla ja myös minun blogistani niitä voi jatkossa löytyä!

Olen suunnitellut blogiini myös muutaman ihan uuden jutun, tai no rehellisesti sanottuna nämä piti toteuttaa jo viime syksynä, mutta erinäisistä syistä en sitten saanut aikaiseksi, joten nyt on jo korkea aika! En halua vielä paljastaa mitä uusia juttuja olen keksinyt, mutta sanotaanko näin, että siihen saattaa liittyä ainakin aikeet keventää omaa kirjahyllyä... mutta eiköhän se tässä vuoden mittaan sitten selviä! Onpahan odotettavissa ainakin jotain pieniä ylläreitä.

Muuten tämäkin vuosi luultavasti ja toivon mukaan tullaan menemään kuten aikaisemmatkin, että luen mitä huvittaa milloin huvittaa ja kirjoitan niistä mitä huvittaa kun huvittaa. Myös kirjaostoksia ja muita ajatuksia tulee entiseen tapaan. Tosin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää lukea jopa muutaman uutuuden tänä vuonna! Se voisi olla jopa ihan pieni uudenvuodenlupaus, jos oikein villiksi heittäydytään.

Ja hei jos teillä on jotain parannusehdotuksia, toiveita, kysymyksiä, ajatuksia tai mitä vaan, niin nyt saa kertoa! Vaikka anonyymina, jos niikseen tulee. Ilomielin otetaan muitakin ajatuksia vastaan kuin vain näitä omia ;)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö


Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö
suom. Sampsa Peltonen
s. 63, Avain 2012
Tunisian Girl - Blogueuse pour un printemps arabe, 2011
Kansi: Magnus Petersson.

Lina Ben Mhenni on bloggaaja, joka ei pelkää käyttää nettiä hyväkseen aktivistisissa toimissaan. Häntä kutsutaan kyberaktivistiksi, mutta hän toimii myös kentällä. Tunisialainen tyttö on hänen kirjoittamansa raportti Tunisian keväästä 2011, jolloin kansa päätti nousta maan hallitusta vastaan ja jonka mahdollisti pitkälti sosiaalinen media. Lina Ben Mhenni kirjoittaa siitä, mistä muu media vaikenee.

Tunisialainen tyttö on pieni suuri kirja, joka pureutuu Tunisian maan hallituksen sortoon sekä vastarintaan, johon kansa nousee. Samalla kun päästään suoraa Tunisian kaduille mellakoihin, niin Ben Mhenni nostaa kirjassa esille myös sen voiman, mikä internetissä ja sosiaalisessa mediassa piilee. Internetissä tieto leviää ennennäkemätöntä vauhtia ja sen voi lukea kuka tahansa mistä tahansa maan kolkasta, internet ylittää maantieteelliset rajat, se ei katso kansalaisuutta saati ikää.

"Internet on väline, joka saa ihmisjoukot liikkeelle ennennäkemättömän tehokkaasti: se auttaa pujahtamaan diktatuurien verkkojen silmistä, raivaamaan tieltään kaikki esteet, ylittämään kiellot, rajat ja puolueet, jopa henkilökohtaiset estot - niin minäkin pääsin yli luontaisesta ujoudesta."

Minulle tuotti vähän vaikeuksia päästä mukaan kirjaan, sillä Tunisia on melko vieras alue itselleni eikä esimerkiksi tapahtumat ennen kevättä 2011 ollut aivan selvillä. Muistan kyllä erään Tunisiasta kotoisin olevan tutun puhuneen maansa tapahtumista, mutta minulla kesti yhdistää ne kirjan tapahtumiin. Nyt kirjan luettuani on kuitenkin sellainen olo, että osat loksahtelevat paikalleen eikä Tunisia tunnu enää maalta, josta tietää vain nimen. Tuntuu kyllä hullulta miten hirveitä asioita maailmalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, ja niistä ei vain tiedä. Miten toisten kotimaassa ei ole asiat kuten meillä. Aina sen vain tiedostaa paremmin.

"Minun oli vaikea uskoa, että olin omassa kotimaassani, lempeässä ja vieraanvaraisessa Tunisiassa."

Kirja on mielenkiintoinen, rankka, mutta täynnä toivoa. Kuten Ben Mhenni kirjoittaa, niin meillä on nykyään jotain, mitä ei ennen ja sen on netin voima. Parhaimmillaan se yhdistää ja saa ihmiset liikkeelle hyvän asian puolesta. Ja ehkä näin saadaan aikaan parempi tulevaisuus, jossa demokratia toimii ja ihmiset ovat yhtä.

"Kuten monella muullakin nuorella nykyään, minulla on unelma: haluan, että maailma muuttuu."

♥♥♥

 Kirjasta bloganneet ainakin Amma, Mari A. sekä Norkku.

Lina Ben Mhennin blogi löytyy täältä. Postaukset ovat kirjoitettu ranskaksi, englanniksi ja arabiaksi. 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Marjane Satrapi: Luumukanaa



Marjane Satrapi: Luumukanaa
 suom. Taina Aarne
s. 84, Like 2008
Alkuteos: Poulet aux prunes, Marjane Satrapi & L'Association, 2004


Luumukanaa on Marjane Satrapin neljäs sarjakuva-albumi, joka on voittanut vuonna 2004 parhaan albumin palkinnon. Satrapi on varmaan parhaiten tunnettu Persepolis-sarjakuvista, jotka ovat omaelämänkerrallisia ja sarjakuvien pohjalta on myös tehty elokuva. Itse aikoinani ihastuin kovasti Persepolikseen niin sarjakuvana kuin elokuvanakin, joten oli selvää, että tulen jatkossakin Satrapia lukemaan. Luumukanaa olikin hyvin mieluisaa luettavaa, mutta Persepolikseen teosta ei kannata verrata, sillä se jää kevyesti toiseksi.

Luumukanaa kertoo Satrapin sukulaismiehen elämästä, ja siitä, kuinka tämä mies päättää kuolla koska ei kykene enää saamaan nautintoa elämästään. Tapahtumat sijoittuvat Iranin pääkaupunkiin Teheraniin. Eletään vuotta 1958.  Sarjakuva on hyvin traaginen ja synkkä, eikä sen lukeminen ollut aivan kevyttä. Sarjakuva ottaa selvästi kantaa Iranissa vallitsevaan avioliittokäytäntöön, sillä surulliset tapahtumat, jotka ajavat kirjan päähenkilön haluamaan kuolemaa ovat todellisuutta Iranissa. Iranissa kun ei välttämättä astella avioon rakkaudesta haluamansa ihmisen kanssa. Se voi olla jotain aivan muuta ja se jokin aivan muu voi olla hyvin surullista.


Satrapille tuttuun tapaan sarjakuva on enemmän tai vähemmän tragikoominen, mutta siinä missä Persepoliksia lukiessa oikeasti naurattaa, tätä sarjakuvaa lukiessa nauraminen on vaikeaa. Sarjakuva kuitenkin pohjautuu todellisiin tapahtumiin, eivätkä ne tapahtumat ole kovin hauskoja - niiden seurauksenahan halutaan kuolla. Vaikka eivätpä ole Persepoliksenkaan käänteet pelkkää huumoria. Joka tapauksessa Satrapin sarjakuvat ovat kuitenkin älyttömän mielenkiintoisia, sillä ne aukaisevat ja näyttävät maailman, jota muuten ei näkisi. Vai kuinka moni Iranilainen nainen kirjoittaa ja piirtää sarjakuvaa, joissa välillä ihan avoimesti jopa pilkataan Iranilaisia aina vallanpitäjistä tavallisiin kadun tallaajiin?


Luumukanan piirrostyylikin on sitä samaa, mikä jo Persepoliksesta tuli tutuksi. Melko yksinkertaista ja tummaa, mutta silti loistokasta ja vähäisyydessään viehättävää. Kirjan sävyt ovat hyvin tummat (vaikka esimerkki ruuduissa sattuukin olemaan vielä melko vaaleat sävyt), mutta se vain sopii hyvin muutenkin synkempään tarinaan, jossa ollaan kuoleman kanssa tekemisissä. Kyllä Satrapi vain kynänsä hallitseee.

Vaikka Luumukanaa onkin loistokas teos, niin minulla kesti hyvin kauan laantua pettymyksestä, kun tämä ei ollutkaan vain seuraava Persepolis. Tarina myös alkoi hirveän hitaasti eikä päähenkilön maailmaan ollut helppo päästä kiinni. Parin päivnän sulattelun jälkeen sarjakuva alkaa tuntua jopa nerokkaalta, mutta heti lukemisen jälkeen tuntemus oli aivan muuta. En meinannut esimerkiksi niellä sitä tosiseikkaa, että tässä teoksessa päähenkilönä onkin mies, eikä Satrapi itse.

Marjane Satrapi on aivan loistava kuvittaja sekä tarinankertoja, joka vie lukijan suoraa Iraniin ja päästää kurkistamaan pinnan alle eikä pelkää nauraa itselleen tai naurattaa lukijoitaan. Samalla kuitenkin Satrapi nostaa tärkeitä aiheita esille ja pureutuu niihin. Monelle länsimaalaiselle sarjakuvat varmasti antavat paljon uutta. Suosittelen tutustumaan!


Sarjakuvasta bloganneet myös Linnea, Satu, Karoliina, Minna, Elma & Zephyr.
Ensimmäinen lukemani sarjakuva Susan Seitsemän sarja - sarjishaasteeseen.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Alennusmyyntien kirjalöydöt


Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
John Irving: Oman elämänsä sankari
Susan Abulhawa: Jeninin aamut
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Michael Cunningham: Illan tullen


Ajattelin kirjakauppojen alekirjoja katsellessani, että onpas tänä vuonna jotenkin huonot alemyynnit, kun ei tuntunut löytyvän mitään. No tuota kotiin raahattua pinoa katsellessa en ehkä voi enää ihan allekirjoittaa aiempaa ajatustani, sillä tein kyllä ihan älyttömän hyviä löytöjä mielestäni! Kaikki ostetut kirjat ovat olleet jo pidempään lukulistallani Tammisen kirjaa sekä Siilin eleganssia laskematta. Mutta Tammisen kirjasta olen lukenut paljon hyviä arvioita ja lempparikseni noussut Siilin eleganssi taas löytyi tätä ennen hyllystäni vain pokkarina, joten en voinut jättää tätä "parempaa" versiota ostamatta. Nyt sormet suorastaan syyhyävät päästä näihin käsiksi, mutta pakko kyllä lukea ainakin pari kirjaa pois alta ennen näitä. 

Olettekos te tehneet hyviä kirjalöytöjä alennusmyynneistä? Ja mitäs mieltä olette minun löydöistäni?

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa


Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
s. 282, Tammi 2012
Kannet: Emmi Kyytsönen

Karoliina Timosen esikoinen Aika mennyt palaa päätyi tietenkin heti lukulistalleni, kun kuulin itsellenikin tuttua Kirjava Kammari - blogia pitävän Karoliinan julkaisevan kirjan. Monen muun bloggaajan tapaan tämän lukeminen jännitti, sillä pelkäsin, etten pitäisi kirjasta. Ja hetki minulta menikin, ennen kuin rohkenin kirjaan tarttua, sillä muutaman lukemani arvion perusteella alkoi kuulosta siltä, ettei kirja olisi kovin lähellä omaa kirjamakuani. Onneksi kuitenkin tartuin, sillä oli jännittävä lukea näinkin "tutun" kirjailijan teosta ja huomasin pitäväni yllättävänkin paljon tästä itselleni hyvin epätyypillisestä kirjasta. Loppujen lopuksi minä nimittäin luin tätä yötä myöden voimatta lopettaa kesken.

Aika mennyt palaa kertoo Klarissasta, joka muuttaa perheensä kanssa Suomesta vuodeksi Bostoniin. Klarissan miehelle on järjestynyt ulkomailta töitä ja Klarissan tarkoitus on jäädä vuodeksi kotiäidiksi kahdelle lapselleen. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä kotiäitiys ei olekaan niin unelmaa kuin Klarissan on etukäteen ajatellut, eivätkä muutkaan asiat tunnu oikein sujuvan. Lisäksi Klasissa alkaa nähdä jo lapsuudestaan tuttuja painajaismaisia unia, jotka alkavat tuntua enemmän todelta kuin unelta. Unien Corinnen dramaattinen elämä alkaa vaivata Klarissaa yhä enemmän myös hereillä ollessa eikä asiaa helpota Klarissan oudot kokemukset uudessa kodissa ja kotikaupungissa. Kuka ihme on tuo unien Corinne? Ja mikä uudessa kodissa aiheuttaa Klarissan oudot tuntemukset?

Vaikka etukäteen toisin pelkäsin, niin kirjan tarina imaisi minut nopeasti mukaansa ja vaivasi sen verran, että kirjaa oli lähes mahdoton jättää kesken. Luinkin kirjan pääasiassa kahdessa erässä, viimeiset sata sivua yön pikkutunneilla. Oletin kirjan tosiaan olevan kevyehköä viihdettä ja yllätyin, kun huomasin lukevani jotain psykologisen jännityksen ja draaman väliltä. Tarinan tapahtumat eivät ole ihan kevyimmästä päästä ja myös kirjan aihe on ajatuksia herättelevä. Tosin vastapainoksi kirjassa paneuduteen kotiäitiyteen, perhe-elämän arkeen ja avioliiton kiemuroihin, joka tuotti minulle hieman päänvaivaa, sillä oli vaikea samaistua kovin nopeasti päähenkilöihin, joiden elämä on niin kaukana omasta. Muutamassa kohdassa äitiyden sekä avioliiton vatvominen tuntuikin menevän itselläni vähän yli, mutta onneksi kirjalla oli paljon muutakin annettavaa, niin sain tarinasta paljon irti, vaikken ehkä ihan kohderyhmää olekaan.

Oman mausteen tarinaan tietenkin toi se, että koko ajan pohti kuinka paljon päähenkilöissä ja tarinassa on itse kirjailijaa. Sen vähän mitä Karoliinaa blogin perusteella "tunnen", niin oli hauska pistää ainakin merkille se, mitä kirjassa syötiin! Pisti hymyilyttämään, kun kahvin sekaan kaadettiin soijamaitoa ja kun lapsille tarjoiltiin "riisiä, linssejä ja pinaattia kookoskermassa". Ja tietenkin kirjassa mainittiin muutaman muun kirjan nimi, mikä tietenkin sopii kirjailijalle, joka itsekin lukee paljon. Hyvin Karoliinan näköinen teos voisin olettaa.

Koukuttavan tarinan lisäksi kirjan kieli oli hyvää ja sujuvaa. Kirjaa luki nopeasti ja tekstiin oli helppo upota. Ainoastaan muutamassa kohdassa yksittäiset sanavalinnat hieman häiritsivät, sillä ne eivät tuntuneet sopivan muuhun tekstiin ja parissa kohdassa teksti tuntui vähän hätäiseltä. Huomasin myös pitäväni kahdesta kertojaäänestä enemmän ulkopuolisesta kertojasta, sillä se tuntui luontevammalta. Tosin pikkuseikkoja nämä, jotka eivät juurikaan kokonaisuutta häirinneet.

Vallan hienon kirjan Karoliina on kyllä kirjoittanut! Huomaa, että selviä taipumuksia tarinankertojaksi löytyy. Minä ihastuin varsinkin menneeseen aikaan sijoittuvista kappaleista, joiden tunnelma oli aivan omansa. Onnea vielä Karoliinalle hienosta kirjasta ja ainakin täällä odotellaan jo seuraajaa.


 Lisää arvioita kirjasta löytää Karoliinan blogiinsa keräämästä listasta täältä.

Osallistun kirjalla Sinisen linnan kirjasto - blogin Marian Avioliittojuonia-haasteeseen. 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja


Elif Shafak: Rakkauden aikakirja
suom. Maria Erämaja
s. 535, Gummerus 2010
Alkuperäinen: The Forty Rules of Love, 2009
Kansi: Jenni Noponen


Elif Shafakin Rakkauden aikakirja valikoitui luettavakseni kehuvien blogiarvioiden sekä kirjailijalta aiemmin luetun Kirotun Istanbulin perusteella. Olin etukäteen melko varma, että tykästyisin kirjaan ja kun kirjaa aloin lukea pidinkin siitä paljon. Kävi kuitenkin niin, että loppujen lopuksi luin viimeiset sivut lähinnä pakon sanelemana eikä kirja tosiaan noussut lempparikseni. Ei kirja huono ollut, mutta ei myöskään minun kirjani.

Rakkauden aikakirja kertoo nimensä mukaisesti rakkaudesta. Rakkauden eri muodoista, kohteista, iloista, suruista ja tuskista. Rakkaudesta ennen ja nyt. Romanttinen kirja ei kuitenkaan varsinaisesti ole. Tarina lähtee liikkeelle Ellasta, tavanomaisesta perheenäidistä, joka saa luettavakseen käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Käsikirjoitus muuttaa hänen koko elämänsä. Suloinen rienaus kertoo Rumin ja Shamsin tarinan 1200-luvulta, rakkauden täyteisen ja tuskaisen. Kirjassa vuorotellaan välillä nykypäivän Ellassa ja Azizissa, käsikirjan kirjoittaessa, joiden välille syntyy luja side sähköpostiviestittelyjen myötä ja sitten taas 1200-luvulla Shamsin ja Rumin luona. Rakkaus tuo elämään suuria iloja, mutta myös niitä suuria tuskia. Se on koettu ennenkin ja se koetaan vielä tänäänkin.

Kirjan idea oli hyvä ja pidin myös tarinasta, suomennos oli sujuvaa ja kirjaa luki melko nopeasti. Päällisin puolin siis hyvä kirja. Se mikä tässä omalla kohdallani mättäsi oli ensinnäkin kirjan hengellisyys ja uskonnollisuus, joka tuntui olevan pohjavireenä koko kirjalle. Vaikka itse en ole hengellinen, kykenen kyllä lukemaan hengellisiä kirjoja, mutta tässä hengellisyys taipui jopa saarnamaisuuteen. Se puudutti, väsytti ja tympäisi. Toinen minua harmittanut asia oli puhki selittäminen. Tarina, teksti ja kaikki ajatukset olivat niin loppuun pureskeltu, ettei lukijan tarvinnut kuin nieleskellä. Miten tylsää! Omille ajatuksille ja oivalluksille ei jäänyt sijaa, eikä kirja jättänyt mitään lukijan oman mielikuvituksen varaan. 

Rakkauden aikakirja on myös vähän turhan tuhti paketti. Se on runsas kielen ja tekstin suhteen, henkilöhahmojen suhteen, ajatusten ja ideoisen suhteen ja jopa kertojia oli monta. Eletään nykyisessä ja menneessä, välillä on minäkertoja ja välillä ulkopuolinen. Tapahtumia riittää ja tekstiä niiden ympärillä. Loppusivut olivat puuduttavan tylsiä, ne olisi voinut säälimättä jättää pois. Kirjaa olisi muutenkin voinut karsia melko rankasti, eikä se olisi varmasti siitä kärsinyt. Korkeintaan siitä olisi tullut lukijaystävällisempi ja toimivampi.

Kirja oli makuuni myös turhan siloiteltu. Hengellisyys yhdistettynä kaunisteluun ja hyvyyteen kirjassa ei toimi. Esimerkiksi kuoleman kaunistelu ja romantisoitu, sen laskeminen Jumalan suunnitelmaksi ja muu ei vain mene läpi minulla. Ehkä tähän vaadittaisiin se usko, että kirjan sanoma ja ajatukset tuntuisivat jotenkin lohdullisilta tai kauniilta. Minusta osassa oli paljon hyviä ajatuksia kyllä, mutta myös paljon todella tylsiä ja lässyttäviä. Ajatuksilla on varmasti tarkoitus ottaa kantaa edelleen velloviin uskonnollisiin kiistoihin ja toisten tuomitsemiseen, mutta vähempi olisi tässä tapauksessa parempi.

Vaikka kirjaa nyt parjasinkin paljon, niin kyllä siitä tiettyyn pisteeseen asti pidinkin. Kuten jo mainitsin, niin tarina oli ihan hyvä ja idea. Kirjaa luki nopeasti ja ensimmäiset sadat sivut menivät joutun. Vasta loppua kohden hyydyin ja tylsistyin. Odotin enemmän. Paljon enemmän. Mutta vaikken olisi odottanutkaan, kirja ei olisi silti ollut kirjani. 


Kirjasta bloganneet Villasukka kirjahyllyssä, Aletheia, Anna sekä Norkku, jonka postauksesta löytyy lisää linkkejä muiden arvioihin.

"Rakkautta ei voi selittää, ja kuitenkin se selittää kaiken. "

"Mutta vanha viisaus on yhä voimassa: missä on rakkautta, siellä on oleva sydänsurua."

"Mitä enemmän puhuu rakkaudesta, sitä enemmän muut puhujaa vihaavat."

"Voiko mitenkään ymmärtää, mitä rakkaus merkitsee, tulematta ensin rakastajaksi?"

 "Itse asiassa jokaisen sisimmästä löytyy kyky tappaa jonakin päivänä. Sitä ei vain tajua, ennen kuin se osuu kohdalle."

perjantai 4. tammikuuta 2013

Vuoden 2012 parhaimmat kirjat sekä muita luettuja


Uutta vuotta on eletty jo muutama päivä, mutta ajattelin palata menneeseen vuoteen vielä sen verran, että summaan yhteen vuoden 2012 kirjat sekä paljastan menneen vuoden ehdottomasti parhaimmat lukemani. 

Luin viime vuonna 64 kirjaa, kirjalleen saman määrän kuin aiempanakin vuonna, vaikka tuolloin blogissa väitin lukeneeni vähemmän. Olin jättänyt silloin sarjakuvat pois laskuista, mutta mielestäni lehtiä paksummat sarjakuvateokset ovat yhtä lailla kirjoja, joten lasken ne nyt ja tulevaisuudessa mukaan.

64 kirjasta 14 oli kotimaisia ja loput käännöskirjallisuutta. Nuortenkirjoja joukossa oli 7-8 kappaletta, ihan taas määrittelystä riippuen.Tietokirjaksi laskettavia teoksia luin kaksi, vaikka toinen koskikin enemmän elämäntavan muutosta, mutta joukossa oli niin paljon faktatietoa, että kelpaa minulle tietokirjaksi. "Elämänkertoja" luin 6, elämänkerrat lainausmerkeissä siksi, etten oikein tiedä miksi esimerkiksi Teppo Vapauden Herra Ylpön sydän pitäisi varsinaisesti laskea tai Mende Nazerin Orja

Luin paljon rankkoja kirjoja ja osallistuin myös Rumat Kapinalliset - haasteeseen, joten ihan helpolla itseäni en päästänyt. Luin minä toki välissä sitten kevyempääkin kirjallisuutta. Kirjavuotena 2012 oli vallan mainio. Luin paljon erilaisia kirjoja, monet kirjat ravistelivat ja toiset jopa muuttivat vähän elämääni.  

Listan kaikista vuonna 2012 lukemistani kirjoista löytää täältä.

Vuonna 2012 lukemani parhaimmat kirjat olivat ehdottomasti:

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
Michael Cunnigham: Tunnit
Mende Nazer: Orja
Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Delphine de Vigan: No ja minä
Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän
Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

Vuonna 2012 lukemani surkeimpia tapauksia taasen olivat:

Candace Bushnell: Sinkkuelämää
L.J.Smith: Korpinmustaa
Hanif Kureishi: Esikaupunkienn Buddha
Diana Gabaldon: Muukalainen


Kirjavuosi 2012  vielä kysymysten ja vastausten muodossa. 

Kaikista kyselyssä mainituista kirjoista löytyy arvio blogistani. En viitsinyt erikseen linkittää arvioita tähän, mutta ne voi nopeasti hakea blogistani sivupalkin yllä olevalla hakukoneella.
Alkuperäisesti kysely on Susan blogista.


1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Muriel Barberyn Siilin eleganssin, josta on ajan kanssa muotounut the kirja.

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Riippuu niin ystävästä, mutta Siilin eleganssia ja Orjaa tulen varmaan suosittelemaan vielä pitkään kaikille.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
Hanif Kureishin Esikaupunkien buddha, Diana Gabaldonin Muukalainen ja Zadie Smithin Valkoiset hampaat. Näiden lukeminen oli aivan hirveää tarpomista. En vieläkään tajua millä sain ne ikinä luetuksi loppuun. 

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Vaikka olen aikamoinen kirja kainalossa kyynelehtijä toisinaan, niin en muista varsinaisesti itkeneeni mitään kirjaa lukiessa. Mutta Cecilia Samartin Señor Peregrino ja Lauren Oliverin trilogian toinen osa Pandemonium tekivät kyllä vähän herkäksi!

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Odotin monen kirjan lukemista tänä vuonna ennakkoon luettuani niistä ensin ylistäviä arvioita toisten blogeista. Esimerkkinä Turkka Hautalan Kansalliskirja, jota odotin ja jolta odotin paljon. Jouduin pettymään. Teppo Vapausen Herra Ylpön sydäntä odotin sitten ihan muista syistä paljon.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Mende Nazerin Orja ja Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla ainakin. Myös DJ Stalingradin Eksodus jäi aika vähälle huomiolle. Lukekaa ne! Tärkeitä kirjoja.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Katja Ketun Kätilö varmaan. Odotin paljon, mutten loppujen lopuksi pitänyt erityisesti. Kirja oli hyvä, mutta siinä se. Sama muuten Turkka Hautalan Kansalliskirjan kanssa, odotin kirjan olevan hyvä luettuani kirjailijan kaksi aiempaa teosta, mutta Kansalliskirja ei kyllä yltänyt samaan.

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Muriel Barberyn Siilin eleganssin.

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Mende Nazerin Orja ja Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla.

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Marisha Rasi-Koskisen Katariinan. Siinä vasta loistava kotimainen kirja!

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Äkkiseltään tulee mieleen Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Sekä Lauren Oliverin Delirium - trilogiasta tuleva elokuva on pakko nähdä.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Toistan itseäni, mutta Siilin eleganssi, Orja ja Ekovuosi Manhattanilla ainakin.

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, se oli kaikinpuolin niin upea.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Kamila Shamsien Kartanpiirtäjä on pyyhkiytynyt aika taidokkaasti mielestäni, vaikka kirjasta ihan pidinkin.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Kaikkia 12, jotka olen tuolla yllä luetellut vuoden parhaimmiksi. Lukekaa ne!


Nyt on aika suunnata katse uuteen vuoteen ja uusiin kirjoihin. Blogissani saattaa puhaltaa hieman uudet tuulet vuonna 2013, ja siitä onkin tulossa ihan oma postauksensa jahka kerkeän siihen paneutua. Mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtumassa, mutta jotain pientä kyllä. Siitä lisää sitten myöhemmin.