perjantai 31. toukokuuta 2013

Toukokuun kirjoja & haaste

(Tuomiokirkko eräänä toukokuisena päivänä.)


Luetut:

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
♥ Kjell Westö: Lang
♥ Mikael Niemi: Veden viemää

+ Blogattu: 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
 

Ostetut:

♥ Alex capus: Leon ja Louise (1 e)
Susan Fletcher: Meriharakat (6, 30 e)
♥ Riikka Pulkkinen: Vieras (4 e)
♥ Mariska Rasi-Koskinen: Katariina (2 e)
♥ Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (3,50 e, ostettu sisarelle)


Toukokuu oli - kuten jo etukäteen mainitsinkin - kiireinen ja stressaava. Etenkin stressaava. Blogin suhteen se näkyi harvempina postauksina, mutta ihan täällä oikeassa elämässä se näkyi aika monin merkein. En ehtinyt toukokuussa lukea kuin lukupiirikirjan Langin kokonaisuudessa, Veden viemää ja Huominen on liian kaukana minä luin toukokuussa loppuun, mutta suurimmaksi osaksi olin lukenut ne jo aiempien kuukausien aikana. Hyvin hiljaista on siis lukurintamalla ollut. Enkä edes tiennyt, että lukemista voi kaivata näin paljon! Kun tuossa pari päivää sitten koitti hetki, että tajusin voivani jälleen lukea, niin en osannut valita edes luettavaa, kun olisin halunnut lukea kaiken kerralla. Nyt onkin sitten taas kolme kirjaa kesken ja vielä kaksi tekisi mieli aloittaa - ihan vain kurkistaa, mitä tuleman pitää.

Toukokuussa kuitenkin ehdin tehdä muutaman kirjalöydön, joista etenkin Katariinan tapaus oli riemastuttava. Eikä bloginikaan ihan hiljaa ollut, sillä toukokuussa esittelin kirjahyllyni, listasin blogiaikani 10 parasta kirjaa sekä 2000-luvun parhaimmat kotimaiset

Mutta sellainen kuukausi. Ihan hirveästi mokomaa ei tee mieli muistella, vaan katse on jo suunnattuna kohti kesäkuuta ja silloin kohdattavia kirjapinoja. Lopussa vielä vastauksia Lurulta saamiini haastekysymyksiin pahoittelujen kera siitä, että reagointi otti näin paljon aikaa!

1. Kenet kirjan henkilön ottaisit mieluiten kämppikseksi?
2. Miten sopisitte siivousvuoroista?

Tove Janssonin kirjoista tuttu Muumimamma voisi olla aika ihana ja tuoda mukanaan tuulahduksen  naisellista voimaa, eikä vähiten siivouksen ja ruoanlaiton merkeissä.

Minä kirjoittaisin muistelmiani (blogia....) ja mamma voisi tuulettaa asuntoamme. 

3. Kenen kirjan henkilön kanssa lähtisit mieluiten lomamatkalle? 
4. Mihin matkustaisitte?

En millään keksi nyt ketään matkakumppania! Mutta kuka hän olisikaan, niin minä suuntaisin hänen kanssaan meren äärelle kauniiseen rantakaupunkiin, jossa saisi nauttia lämmöstä, hyvästä ruoasta ja yhteisestä ajasta. Ja hyvistä kirjoista tietenkin.

5. Kenet kirjan henkilön kutsuisit mieluiten illalliselle? 
6. Mitä ruokaa tarjoaisit?

Siilin eleganssin Renée Michelin. Voisimme puhua kirjoista ja kirjallisuudesta vaikka koko illan! Jos hän ei pääsisi, saattaisin lähettää kutsun Augusten Burroughsille, vaikka se ehkä onkin vähän huijausta, mutta hei - mieshän kirjoittaa pääasiassa itsestään!

Jotain vegaanista herkkua, josta ei arvaisi sen olevan vegaanista. Alkuruoaksi kuitenkin varmaan raikasta salaattia lisukkeilla ja jälkiruoaksi jotain suklaista, ehkäpä raakasuklaata.


7. Kenet kirjan henkilön mieluiten adoptoisit?
8. Miten hänet kasvattaisit?

Vaikea kysymys, sillä kirjallisuudessa on niin paljon pieniä orpoja lapsia, jotka kaipaisivat itselleen vanhempia. Ei tunnu reilulta alkaa valitsemaan heistä. Mutta voisin adoptoida useammankin ja kasvattaa heidät rakkaudella. Huolenpitoa ja yhteisiä sääntöjä, hauskuutta ja mukavaa arkea - sellaisessa haluaisin heidät kasvattaa empaattisiksi ja itsevarmoiksi ihmisiksi.

9. Kenen kirjan henkilön kanssa joutuisit mieluiten autiolle saarelle?
10. Miten siellä pärjäisitte?

Moni on vastannut tähän jonkun Potterista tutun henkilön. Ja ehkäpä minäkin tekisin saman, sillä taikuudesta olisi varmasti tuossa tilanteessa melkoinen hyöty. Esimerkiksi Severus Snape voisi olla mielenkiintoinen kaveri autiolle saarelle. Näkisinköhän hänet sääret paljaina?!

11. Kuka kirjan henkilö mieluiten olisit?

Olen ollut niin moni ja tulen varmasti vielä olemaan. Sehän lukemisessa niin hienoa onkin, että voi elää useamman elämän omansa lisäksi. En siis olisi kukaan tietty henkilö vaan mielelläni jatkan tällä linjalla, että olen vähän kuka sattuu milloinkin.



Ihania lämpimiä päiviä teille kaikille! Minä painelen nyt takaisin kirjan pariin! Moikka!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
s. 266, Teos 2012

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja oli minulla mukana viiden parhaan 2000-luvulla julkaistujen kotimaisten romaanien listassa. Niin vaikuttunut kirjasta olin ja olen edelleen. Vaikka ajatus kotimaisesta dystopiasta tuntui alkuun todella erikoiselta ja vieraalta, niin tämä kirja kyllä veti maton jalkojen alta. Kaksien kansien väliin mahtui kiehtova tarina, vavahduttavan kaunis kieli ja tärkeä sanoma. Kirja on ihana uusi tuuli kotimaisten kirjojen joukkoon eikä se ole syyttä voittanut Teoksen romaanikilpailua.

Teemestarin kirja on tulevaisuuteen sijoittuva kertomus maailmasta, jossa eletään rajallisten makean veden varastojen varassa. Ilmasto on lämmennyt, merenpinnat ovat kohonneet ja makeat vedet ovat suurimmaksi osaksi juomakelvottomia. Meidän tuntemamme Suomikin on jäänyt osittain veden alle. Asumiskelpoisella alueella asuu Noria, tarinan kertoja, ja hänen perheensä yhteiskunnassa, jossa vettä säännöstellää ja sen käyttöä valvotaan. Norian perheelle vedellä on suuri merkitys, sillä heidän sukunsa on teemestareiden sukua. Ja teetä ei voi olla ilman vettä. Kuten ei mitään muutakaan. Ei elämää.

Tarinan aihe, veden rajallisuus, on tärkeä (ja ajankohtainen) eikä kirjan sanoma jää epäselväksi. Kirja ei kuitenkaan saarnaa. Tarina kulkee omaa polkuaan, on kaunis ja herkkä, synkkä ja raju. Kuuma kesä tulee kirjasta läpi ja vilvoittavan tuulen voi tuntea ihollaan. Kirjaa ei voi lukea juomatta teetä. Kirja on hyvin kuvaileva ja maalaileva, eikä tarinassa turhia juonenkäänteitä olekaan. Mutta tyynen pinnan alla kuohuu ja lukija tietää ensimmäisiltä sivuilta lähtien, että jotain tulee tapahtumaan. Vaikka roihukärpäset surisevat lyhdyissä ja vesi tekee kuplia kattilassa omaan seesteiseen tahtiin, niin tunnelma ei ole vain kepeä. 

Itäranta käyttää taidokkaasti kieltä ja erilaisia kerronnallisia keinoja, jotka luovat kirjan seesteisyyteen mukana jännitteen. Ennakointia, arvoituksellisuutta ja toistoa painottamaan ajatuksia.  Kirjan lopetus on harkittu, ja täynnä sanomaa. 
"Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." 
Teemestarin kirjasta ei ole helppo kirjoittaa. Kirja pitää itse lukea, kokea ja elää. Ehkä kielen kauneus kietoo verkkoonsa, ehkä tarina vetää mukaansa ja ehkä sanoma herättelee. Tai ehkä se tekee sen kaiken, kuten minulle kävi. Minulla ei juurikaan ole kuin ylistyssanoja tälle teokselle. Joten lukekaa se. Lukekaa, vaikka ette muuten lukisi kotimaista, tai dystopiaa, tai kotimaista dystopiaa. Lukekaa silti!


"Minä päätyn ehkä tähän, mutta tulee toisia, jotka kantavat tarinaa eteenpäin. Ehkä jokin pieni pala maailmasta on heidän jälkeensä ehjempi."

"Hiljaisuus ei ole tyhjää tai aineetonta, eikä sitä tarvita kesyjä asioita kahlitsemaan."

tiistai 28. toukokuuta 2013

2000 - luvun parhaimpia kotimaisia


Päätinpäs minäkin olla edes kerran ajan hermoilla blogini suhteen ja listailla muiden tapaan mielestäni parhaimpia 2000-luvun kotimaisia teoksia. Syy 2000-luvun kotimaisten kirjojen hehkutukselle löytyy Helsingin Sanomien sivuilta, joissa voi käydä äänestämässä omasta mielestään parhaimpia kotimaisia. Äänestys on voimassa huomiseen puoleenyöhön asti, joten kipin kapin äänestämään jos ette vielä ole sitä tehneet! Minä kävin äänestämässä ja nyt paljastan oman listani.

Minä päätin tehdä listan ulkomuistista sen mukaan, mitkä ovat jääneet parhaiten mieleeni. Mikään maailman vakavimmin tai pitkään harkituin lista ei siis tosiaankaan ole kyseessä. Merkkiteoksia listalta ei juurikaan löydy, koska kotimaisia klassikoita on tullut luettua hävettävän vähän. Mutta pidemmittä puheitta valittuihini perustelujen kera.

2000 - luvun parhaimmat kotimaiset

1. Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Paras kotimainen teos, jonka olen koskaan lukenut. Kaunis kieli ja kiehtova tarina, jotka poikkeavat paljon muista lukemistani kotimaisista.

2. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Parkkisen romaani ilahdutti myös erilaisuudellaan. Koskettava tarina, josta muistan edelleen kohtauksia yhtä elävästi kuin oikeasta elämästä.

3. Sofi Oksanen: Puhdistus

Vahva, vavahduttava ja tärkeä kirja. Rankoista aiheista ja teemoista huolimatta kirjan luki jopa mielellään.

4. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Uutta ja omanlaista kotimaista, johon en olisi koskaan uskonut törmääväni. Kaunis kieli, kiinnostava tarina ja tärkeä sanoma. Vaikutuin.

5. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kirja, joka tuntuu uppoavan monenlaiseen lukijaan - minuunkin. Kansien välissä huumorilla höystettyä ihan oikeaa asiaa. Mielestäni ansaitsee maininnan.


Tällainen lista täällä! Poikkeaa ehkä valtavirrasta hieman, mutta koen sen vain positiiviseksi. Näitä kotimaisia suosittelen kaikille, jotka haluavat lukea jotain hieman erilaista kotimaisten kirjojen joukosta. Miltäs lista näyttää teistä?


Pakko vielä loppuun kertoa millainen tuuri minulla kävi Katariinan kanssa. Lainasin kirjan aikoinaan kirjastosta ja ihastuin kirjaan niin kovasti, että sen palauttaminen tuntui vaikealta. Silloin päätin, että kirja on hankittava myös omaan hyllyyni. Kirja oli kuitenkin pitkään hirmuisen kallis, kunnes erään kirjakaupan ikkunaan se ilmestyi alennustarran kera. 7,90 euroa. Pitkään emmin, sillä salaa odottelin törmääväni kirjaan kirpputorilla, mutta sitten annoin periksi ja marssin muutaman viikon harkinnan jälkeen kauppaan. Otin kirjan ikkunalta (oli 2 kpl jäljellä) ja marssin maksamaan. Kassalla kone näytti kirjan hinnaksi kaksi euroa - tässä kohtaa silmäni olivat lautaset ja leuka lattiassa - ja siihen hintaan se minulle myytiin! Voi mikä riemujen päivä se olikaan kaltaiselleni kirjapihille! Vieläkin jaksan iloita sekä halpaa hintaa, että nyt hyllystäni löytyvää loistavaa kirjaa. (Vaikka olisin minä siitä sen melkein kahdeksan euroakin maksanut, enkä varmasti olisi senttiäkään katunut.)

Hyvää toukokuun loppua kaikille! Minulla alkaa pahimmat kiireet ja stressit olla takanapäin ja ehkä hieman enemmän aikaa kirjoille ja blogillekin jälleen. Jee!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mikael Niemi: Veden viemää


Mikael Niemi: Veden viemää
Suomentanut: Jaana Nikula
S. 298, LIKE 2013
(Alkuteos: Fallvatten, 2012)

"Olipa huono kirja!" on ensimmäinen ajatus, joka tästä kirjasta mielessäni on. Ellen olisi päättänyt yrittää kirjoittaa tästä ihan asiallista arviota, niin saattaisin jättää postauksen ensimmäisten kolmen sanan varaan. Mutta kerrotaan nyt siitä, kuinka en pitänyt kirjasta ja meinasin jättää kirjan kesken noiden viiden sivun välein. Ellei kirja olisi ollut pyydetty arvostelukappale, en varmasti olisi ensimmäisten sivujen jälkeen edes yrittänyt päästä eteenpäin. Minulta menikin yli kaksi kuukautta, että sain kirjan luettua.  Ja nyt siis tarina siitä, miten hyvältä vaikuttanut kirja olikin floppi.

Mikael Niemen Veden viemää päätyi lukulistalleni hyvin pian kun olin siitä ensimmäisen kerran kuullut. Odotin kirjalta suuria teemoja hyvän tarinan puitteissa, sillä kirjan keskeinen elementti on vesi ja takakannessa mainitaan selviytymistarinat. Niemeä on minullekin mainostettu hyvänä kirjoittajana ja koska Populäärimusiikkia Vittulajänkältä oli elokuvana hyvä - kirjana en ole lukenut - niin uskoin tämänkin olevan. Väärässä olin.

Veden viemää kertoo murtuvasta padosta ja hallinnasta karanneesta joesta, joka syöksyy voimalla vieden mukanaan ihmiset, talot, koirat, autot, puut ja kaiken kuviteltavissa olevan. Toiset eivät ehdi tajuta, mikä heihin iskee, kun se jo iskee, mutta toiset jäävät kamppailemaan vettä vasten, kuolemaa vasten. Kuulostaako kiinnostavalta tarinalta? Niin minustakin. Mutta kun tarinaan upotetaan vihaisia ja aggressiivisa henkilöhahmoja, raiskaus, oman auton epämääräistä hivelyä, toisten kivittämistä ja jo lähes kuolleen ihmisen kanssa (väkisin) makaaminen, niin ollaankin jo ihan toisessa tarinassa. Siinä tarinassa, joka löytyi tämän kirjan kansien välistä.

Minä en pitänyt tarinasta, minusta se ei ollut kiinnostava eikä erityisen hyvä. Inhosin lähes jokaista kirjan henkilöä. Eniten minua kuitenkin vaivasi kirjan tyyli, joka ei ollut lainkaan omani. Oli todella vaikea sopeutua kirjaan, jonka kantavana teemana ajatteli olevan luonto, elämä ja kuolemakin, mutta joka tuntui vain ivailevan asian kanssa. Kirjan tyyli ei ole vakava, ehkä hieman naureskeleva, mutta ei kuitenkaan kunnolla sitäkään. Kirja ei ole uskottava enkä kyllä usko, että sen tarkoituskaan on olla. En kuitenkaan pitänyt siitä, kuinka kirja herätti minussa lukijana tunteen kuin kirjailija naureskelisi minulle. 

Annika piti kirjasta, mutta jäi pohtimaan motiivia romaanin takana. Sitä minäkin pohdin. Tosin, en kovin kauaa, sillä haluan kyllä ravistella tämän kirjan hartioiltani ja siirtyä lukemaan jotain, joka herättää muitakin kuin inhon tai turhautumisen tunteita.

Ajattelin alkuun, etten voi antaa tälle yhtäkään pistettä/sydäntä, koska en voi omasta puolestani tätä suositella kenellekään, vaikka monessa blogissa tätä onkin kehuttu. Päätin kuitenkin antaa yhden pisteen siitä, että luin kirjan kokonaan ja puolikkaan siitä, että kaikesta huolimatta kirja herätti minussa suuriakin tunteita. Vaikka tunteet olivatkin pääasiassa inhoa, ällötystä ja turhautumista - niin silti.

½

Kirjasta ovat monet pitäneet, esimerkiksi: Annika, Amma, Kirsi, Sanna, Jori ja Ahmu. Kanssani vähemmän kirjasta innostui Annami.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kjell Westö: Lang


Kjell Westö: Lang
Suomentanut: Katriina Savolainen
s. 254, Otava 2002
Kansi: Jaakko Ollikainen
(Kannen voi vilkaista vaikka Sannan postauksesta.)

 
Minun ensimmäiseksi Westökseni valikoitui miehelle ilmeisesti hieman epätyypillinen Lang, joka oli tällä kertaa lukupiirikirjana. Enemmän Westöä lukeneet tytöt vakuuttelivat, että miehen muut kirjat ovat tätä parempia ja että kirjailijalta kannattaa lukea muutakin. Ilman tyttöjen hehkutusta voisikin olla, etten kovin nopeasti Westöön palaisi, sillä Lang ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta. Pidin kirjasta, mutten keskivertoa enempää. Tyttöjen ansiosta odotan kuitenkin jo kovasti seuraavaa Westöäni tästä hieman laimeasta alusta huolimatta.

Lang kertoo nimensä mukaisesti miehestä, Langista, joka on tehnyt jotain, mikä saa hänet soittamaan keskellä yötä ystävälleen ja pyytämään tältä lainaksi lapiota. Näin kirja alkaa. Alkuasetelma on hyvin jännittävä ja tunnelma jopa synkkä, mutta sitten kelataan taaksepäin siihen, mitä tapahtuu ennen synkän yön puhelua ja samassa tuntuu kuin jännitysnäytelmä purettaisiin ja tilalle aseteltaisiin melko tavallinen kuvaus keski-ikäisen miehen ja hänen nuoren rakastettunsa seurustelukuvioista. Entisiä vaimoja ja miehiä, etäisiä lapsia, seksiä ja parisuhteen kiemuroita. Taustalla häilyy tieto tulevasta, mutta odottavan jännittynyt kirjaa lukiessa ei ole, vaan se tuntuu jäävän muun kuvailun jalkoihin. Itse esimerkiksi pidin kovasti kun kertoja - Langin hyvä ystävä, jolta lapiokin halutaan lainata - palaa muistelmissa nuoruusvuosiin. Se vei minun huomioni ja sai minut innostumaan, ja sitten samassa pettymään, kun palattiinkin keski-ikäisen tv-tähden ongelmiin.

Lang on tv-ohjelman juontaja ja mediamaailma on tarinassa läsnä. Julkisuudesta itsellekin tuttuja nimiä pongahtelee pintaan ja mieltä kutkuttaa, miten paljon kirjan hahmot perustuvat todellisuudeen vai perustuvatko lainkaan. Esimerkiksi kirjan kertojana on kirjailija, jonka nimi on hyvin lähellä Kjell Westön omaa nimeä. Tämä tuo tarinaan aivan oman sävynsä ja saa pohtimaan koko kirjaa aivan uudessa valossa. Ilman näitä ulottuvuuksia tarina jäisi kyllä melko mitäänsanomattomaksi.

En siis voi väittää, että tarina olisi imenyt minut mukaansa tai hirveästi ihastuttanut. Tarinan hahmotkin tuntuivat vuorostaan toinen toistaan epämiellyttävämmältä. Kuitenkin Westön tyylissä on jotain, mikä heti kiinnitti huomioni ja sai jopa vaikuttumaan. Tyylissä ja tavassa kertoa ja kuljettaa tarinaa on jotain, joka kutkuttaa. Pienet yksityiskohdat ja hieman avoin loppu ovat seikkoja, jotka jättävät lukijallekin tilaa tulkilta. Kaikkea ei tarjoilla valmiina vaan jotain pitää itsekin oivaltaa. Kirjasta jää tunne, kuin siinä haluttaisiin sanoa enemmän, kuin mitä ehkä suoraan sanotaankaan. Rivien väleistäkin voi lukea paljon.

Ensimmäiseksi Westöksi tämä ei siis taida olla parhain, mutta aion todellakin antaa vielä uuden mahdollisuuden. Myöskään lukupiirikirjana Lang ei ollut kovin kummoinen, sillä ajatukset kirjasta olivat melko samansuuntaisia kaikilla. Itseasiassa minulle heräsi kirjasta paljon enemmän ajatuksia nyt tätä kirjoittaessani kuin lukiessa tai tapaamisessa. No, toiset kirjat vaativat hieman enemmän aikaa sulaakseen. Joka tapauksessa Westöön tullaan vielä blogissani palailemaan - saa nähdä mitä mieltä silloin olen.


Kirjasta kirjoittaneet myös Sanna ja Anni.

tiistai 7. toukokuuta 2013

TTT: Blogiaikani kymmenen parasta kirjaa


Monissa blogeissa on viime aikoina listattu blogiaikana luettuja parhaita kirjoja, ja minäkin ajattelin toteuttaa tämän näin Top Ten Tuesdayn hengessä. Olen pitänyt blogia reilut kaksi vuotta ja lukenut tuossa ajassa goodreadsin mukaan 150 kirjaa (muutama sarjakuva on mukana). Aivan helppoa kymmentä parasta ei ollut valita, mutta ei mahdottoman vaikeaakaan. Osa listan kirjoista pääsisi varmasti myös elämäni kymmenen parhaan joukkoon, jos sellaisen listan joskus tekisin. Listan kirjat eivät ole sen kummessa järjestyksessä. Elämänkerrat jätin suosiolla listauksesta pois, koska niiden vaikuttavuus on pitkälti riippuvainen muista kuin välttämättä kirjallisista ansioista.

Top Ten Tuesday: Blogiaikani kymmenen parasta kirjaa

♥ Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Kirjan lukemisesta on vasta reilu kuukausi aikaa, mutta kirja oli minulle niin täydellinen, että sen pukeminen sanoiksi on vaikeaa. Nyt seison merien ja vesien äärellä eri ihmisenä.

♥ Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Tämänkään lukemisesta ei ole kuin hetki, mutta voisin palata kirjan maisemiin vaikka heti. Olen ostanut kirjaa kaksi kappaletta kirpparilta ja toisen lahjoittanut ilosanomaksi sisarelleni.

♥ Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Yksi parhaimpia lukemiani kirjoja ikinä. Kirja on kuin pala minua ja jos voisin elää kirjassa, eläisin mielelläni tässä. Nykyään en enää uskalla juurikaan suositella tätä, koska se tuntuu siltä, kuin suosittelisi toista kurkistamaan omaan sieluunsa.

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Kirja, joka on niin lähellä täydellistä kuin kirja voi olla. Olen kirjoittanut tästä vain lyhyesti blogiin, koska en tuolloin osannut pukea sanoiksi kirjaa. En osaa vieläkään. Se vain on - täydellinen.

♥ Claudie Gallay: Tyrskyt

Niin taitavasti kirjoitettu kirja, että sitä on vaikea uskoa. Muistan vieläkin kirjan tunnelman ihollani. Aikoinani annoin tälle "vain" neljä ja puoli sydäntä, koska en ihastunut loppuun. Mutta kun pelkän kirjan kannen näkeminen saa kuulemaan tyrskyt vasten kallioita, niin ehkä ajatukseni kirjan lopetuksesta voidaan unohtaa. Varsinkaan, kun en keksisi tälle kuitenkaan parempaakaan tapaa loppua.

♥ Delphine de Vigan: No ja minä

Luin kirjan Ota riski ja rakastu kirjaan - haasteen tiimoilta ja rakastuin. Kuin joku olisi kirjoittanut ajatuksiani ylös.
 
♥ Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Lähes täydellinen lukuromaani. Vaikka kirjan tarina ei aivan kaikkine vivahteineen enää olekaan muistissa, niin muistissa on silti se tunne, joka kirjan lukemisesta syntyi. Onneksi pääsin osaksi tätä tarinaa.

Kirja, jota en tule enää koskaan lukemaan. Niin voimakas, että vei yöunet ja ravisteli päiviä lukemisen jälkeenkin. Ehdottomasti yksi vaikuttavimpia lukemiani kirjoja.


Jos joku ei vielä tiennyt, niin Irving on henkilökohtainen Jumalani. Tämän kirjan kohdalla mietin pitkään, mikä siinä oli vikana - viaksi osoittautui se, että kirja oli liian hyvä, eikä kärsinyt edes tauosta, jonka kirjan lukemisessa pidin.

♥ Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Olen lukenut Burroughsilta kaksi kirjaa blogiaikanani ja - no, mitä voi sanoa kun kirjailija on kuin soulmate minulle? Voisi kirjoittaa mitä vain, minä lukisin ja rakastaisin. 



Monta hyvää kirjaa listasta jäi uupumaan, mutta se taitaa olla sanomattakin selvää. Luulen myös, että jos tekisin saman listan esimerkiksi viikon päästä, voisi se näyttää hieman eriltä. Suosittelenkin kurkkaamaan sivupalkkiini, josta voi selata kirjoja niille annettujen pisteiden mukaan. Sieltä löytyy nekin loistavat kirjat, jotka oli pakko jättää nyt mainitsematta (etten ihan rikkoisi listauksen periaatteita).

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kurkkaa kirjahyllyyni!

 (Päällekkäin pinossa olevat kirjat ovat vielä lukematta.)

Eilen oli varsinainen onnenpäivä, kun vähän aika sitten ostetulle kirjahyllyllemme kaavailema kaverikin saatiin vihdoin haettua kotiin. Tätä on odotettu jo pitkään ja en millään malttanut olla esittelemättä tätä kaksikkoa heti teillekin, vaikka hyllyjen järjestely on kyllä vielä pahasti kesken. Eilen sain "omaa" hyllyäni (eli isompaa) siivottua melko hyvin ja kylässä oleva sisareni sai kantaa kotiin melkoisen pinkan kirjoja, kun lahjoitin hänelle useamman. Pääasiassa kirjoja, joita minulta löytyi hyllystä kaksin kappalein. (Voisi toki kysyä, että miksi minulla on useampaakin kirjaa kaksi kappaletta hyllyssä...) Nyt hyllyt näyttävät jopa tyhjiltä, mutta sehän tuon uuden hyllyn idea olikin: saada lisää tilaa.

Meillä oli aiemmin sama kirjahylly tummanruskeana, mutta täällä pikkuruisessa olohuoneessamme se tuntui kirjoineen syövän kaiken tilan, niin myimme sen pois ja ostimme tilalle samanlaisen valkoisena. Ja nyt sitten tämän toisen hyllyn rinnalle. Vaikka kuvista sitä ei näe, niin nyt olohuoneemme tuntuu paljon ilmavammalta ja tilavammalta, vaikka täällä on jopa kaksi melko jykevää hyllyä. Ei olisi mahdotonta ajatella, että tuohon rinnalle ostaisi vielä kolmannenkin hyllyn, jos tarvetta tulevaisuudessa on. Ja voipi olla, että tulevaisuudessa tarvetta on, kun eilenkin onnistuin kirjahyllyn hakureissulla ostamaan kaksi kirjaa... hups!

Olohuoneen kirjahyllyn lisäksi meillä on kirjahyllyt makuuhuoneessa ja keittiössä. Keittiön hyllyssä keikkuu vain muutama keittokirja, mutta makuuhuoneeseen on kasaantunut kirjoja, joita en enää lue, mutten raaski kuitenkaan antaa pois sekä kirjoja, jotka ovat lähdössä kiertoon. Myös muutama lukematon hyllyssä on. 

Kukas muu uskaltaa vilauttella hyllyjään? Olisi hauska päästä kurkkimaan muidenkin kirjahyllyihin, mutta suosittelen varaamaan tälle projektille aikaa ja hermoja. Kirjahyllystä siedettävien kuvien ottaminen kun ei tosiaan ollut mitään leppoisinta puuhaa. Polvet veressä ja hammasta purren kyykittiin, taivuttiin ja kiipeiltiin, jotta nuo nurkassa olevat hyllyt näyttäisivät edes vähän siltä, kuin miltä ne oikeastikin näyttävät. Vaati myös huonekalujen siirtelyä, että sai koko hyllyn mahtumaan samaan kuvaan. (Kuvien laatu valitettavasti kärsi kuvien pienentämisestä sekä blogiin siirtämisestä. Mutta eiköhän tuolta nyt ainakin muutaman kirjan pysty pongaamaan!)

Sellaista täällä! Minä lähden tästä nyt jatkamaan suhteellisen stressaavaa toukokuutani, mutta hyvää ja rentouttavaa viikonloppua teille muille!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana


Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
Suom. Sari Karhulahti
s. 261, Otava 2012
Kansi: UpperCut/SKOY
(Alkuperäinen: The Thing Around Your Neck, 2009)


Kun ei ehdi lukea romaaneja, niin silloin luetaan novelleja. Huominen on liian kaukana valikoitui pari kuukautta sitten kevyeksi iltalukemiseksi, mutta osoittautui kaikkea muuta kuin kevyeksi rankkojen aiheiden ja teemojensa puolesta. Pidin novellikokoelmasta kuitenkin yllättävän paljon, vaikka mikään maailman suurin novellien ystävä en vieläkään ole, ja hyllyssäni oleva kirjailijan toinen teos nousi heti lukujonossa ylemmäs.

Huominen on liian kaukana kertoo 12 novellin verran pääasiassa afrikkalaisista naisista niin kotimaassaan kuin muuallakin. Novelleissa kulttuurit kohtaavat, väkivalta tulee iholle ja naisten asema puhututtaa. Kotimaassa asiat ovat usein sekaisin ja parempaa huomista etsitään muualta - mutta löytyykö sitä? Novelleissa sukelletaan siihen maailmaan, jossa ihonväriltään tummempi joutuu usein elämään. Vähättelyä, sortoa, pakkoavioliittoja, rasismia ja pelkoa löytyy useammasta tarinasta. Vaikka tarinat ovat fiktiivisiä, ne voisivat olla tosia. Ne ovat tosia.

Moni novelli puhututti minua ja vaikka novellien tarinat olivat aiheiltaan rankkoja ja koskivat pääasiassa afrikkalaisnaisten karuja elämäntarinoita, niin useissa teemat olivat kuitenkin melko yleismaailmallisia. Miten kipeästi kaivattiin hyväksyntää, huomiota tai rakkautta - sitä mitä me kaikki kaipaamme omista elämäntarinoistamme riippumatta. Niin pienistä, ja kuitenkin suurista, asioista elämässä lopulta on kyse. 

Aiheiltaan ja teemoiltaan samankaltaiset novellit tukivat tässä toisiaan ja loivat novellikokoleman tunnetta ja eheyttä. Se oli hyvä, sillä minulle käy usein novellien kanssa niin, että ne huuhtoutuvat melkein yhtä nopeasti muististani kuin mitä niiden lukeminen vie. Tarinat kun tuntuvat usein loppuvan ennen kuin ne ehtivät edes alkaa. Ja en minä tästäkään novellikokoelmasta enää jokaista novellia tarkkaan muista, vaikka melkein jokaisen luin yksitellen ja ajan kanssa sulattelin. Novellit olivat tästä huolimatta vallan vakuuttavia ja omalla kohdallani vain pari novellia jäi etäisemmäksi.

Novellien ystävälle uskallan suositella varauksetta, mutta myös muille - sen verran vakuuttunut itse olen. Kirjasta vähän aika sitten blogannut myös Pihi nainen.