keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Heippa vuosi 2014!

IMG_6447

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään ja taas on aika uuden vuoden ja uusien alkujen. Vaikka jos olen rehellinen, niin itse en ole juurikaan pysähtynyt miettimään vuoden vaihtumista saati suunnitellut mitään uutta tulevalle vuodelle. Oikeastaan on sellainen kutina, että moni asia pysyy aika samana - ja se on kuulkaas hyvä se! Viime vuosi oli niin täynnä kaikkea uutta, että olen sen jäljiltä edelleen vähän näännyksissäni. Mutta en silti valita, sillä vuosi on ollut ehkä elämäni parhain!

Vuosi 2014 lähti kunnolla käyntiin, kun pääsin kirjastoon viideksi kuukaudeksi töihin. Ne olivat mahtavat viisi kuukautta, jotka saivat minut - ikuisen tuuliviirin - viimeinkin pohtimaan vähän enemmän tosissani opiskelua. Kevät menikin pääsykokeiden merkeissä. Kesällä tein välillä töitä, välillä lomailin muun muassa Tukholmassa ja Tallinnassa, ja jännitin pääsykokeiden tuloksia. Kahteen kertaan saivat naapurit säikähtää, kun kiljahtelin päästyäni molempiin kouluihin. Voi onnea! Valinta koulujen välillä oli helppo, ja nyt opiskelen kirjasto- ja tietopalvelualaa ammattikorkekoulussa. Syksy ja talvi ovat menneet pitkälti totutellessa monen vuoden jälkeen opiskeluun, tutustuessa uusiin ihmisiin ja uusiin juttuihin sekä stressin kourissa. Stressaamista onkin tullut harjoitettua siinä määrin, että saa nähdä onko kesällä enää yhtään hiusta tässä päässä!

Suurten linjojen lisäksi vuoteen mahtui kaikenlaista muutakin: vietin yhden päivän yksin Helsingissä sekä kahdesti seuralaisten kera, teimme matkan Tampereelle ties kuinka monen vuoden jälkeen, kävin marjastamassa ja sienestämässä maalla, tutustuin uusiin ihmisiin ja olin useissa pirskeissä. Olen ollut mukana vapaaehtoistyössä, lukupiireillyt, osallistunut blogitapaamisiin ja juonut niin paljon kahvia, että kuukauden lakko syksyllä oli enemmän kuin tarpeen. Sellainen vuosi, näin tiivistäen.

Kirjallinen vuoteni on ollut hyvä. Olen ehtinyt lukea paljon, ja asettamani tavoite lukea 70 teosta vuoden aikana ylittyi kolmella. Vuodesta päällimäisenä mieleeni on jäänyt Harry Pottereiden uudelleenluku neljän vuoden tauon jälkeen, Alice Munron löytäminen ja palavan rakkauden syttyminen häneen, Tove Jansson juhlavuoden viettäminen muun muassa hänen teoksiaan lukien (ja Ateneumin juhlanäyttelyssä kahdesti käyminen), tenttikirjojen ilmestyminen lukupinoihin sekä ensimmäinen blogiaikana englanniksi luettu teos, josta on tuloillaan arvio. 

Alle olen tuttuun tyyliin tilastoinut omaan tapaani vuoden luettuja. Tilastoissa voi olla virheitä sekä tulkinnallisista syistä että laskupääni hataruudesta. Olen laskenut kirjoja sormien, varpaiden ja laskinten kera, mutta uskallan luvata vain sen, että luvut ovat hyvin lähellä totuutta vaan eivät välttämättä totuus.

Hatarien laskujeni perusteella ostin tänä vuonna 52 kirjaa, joista osa meni lahjaksi. Muutamia kirjoja sain lahjaksi, ne jätin laskematta, sillä en ole merkinnyt niitä säännöllisesti ylös. 

Lukujen alla ovat vuoden parhaimmat lukukokemukset sekä pettymykset.

Vuonna 2014 luin yhteensä 73 teosta eli 24 561 sivua.

Luin...

♥ 55 romaania
♥ 13 elämäkertaa, tietokirjaa tai muuta ei-kaunokirjallista teosta
♥ 4 sarjakuvaa  
♥ 14 lasten-/ nuortenkirjaa
♥ 1 lasten kuvakirjan
4 tenttikirjaa (kokonaan, osittain luettuja en laske)

♥ 1 englanniksi
♥ 18 alunperin suomenkielistä, 55 suomeksi käännettyä

♥ 7 Harry Potteria ja 2 Harry Potteriin liittyvää teosta
♥ 11 Tove Janssoniin liittyvää teosta (kurkkaa täältä!)
♥ 4 Alice Munron kirjaa

♥ 7 arvostelukappaletta
♥ 43 oman hyllyn lukematonta

Vuoden kymmenen parasta:

Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Reilua peliä
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
Alice Munro: Liian paljon onnea  
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus 
Haruki Murakami: Kafka rannalla 
Bernard Beckett: Genesis
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 3. Kuolema 
Markus Zusak: Kirjavaras
Boel Westin & Helen Svensson (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta (arvio tulossa)
+
Harry Potter -kirjasarjan osat 1-7
  
Vuoden pettymykset:
 
Bo Carpelan: Kulkeva varjo
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito  
Michael Cunningham: Lumikuningatar 
Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo jenna
Jasmin Darznik: Iranilainen tytär 
Stephen King: Carrie
Riikka Pulkkinen: Raja 

Muita mieleen jääneitä:

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta
- Kaunis kirja Tove Janssonista.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja

- Vahvaa, inhottavaa ja loistavaa. Ensi vuonna täytyy lukea jatko-osa(t).

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys 

- Hieno esikoinen!

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

- Ehkä vuoden erikoisin?
 
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

- Suosittelen tätä erityisesti!

Kaikki vuoden aikana lukemani teokset löytyvät täältä.

Vuosi taitaa olla monessakin mielessä paketissa. Vaikka kuten jo yllä sanoin, tänä vuonna vuoden vaihde ei oikein tunnu miltään. Itse juhlin vuoden vaihtumista rennosti lapsuudenkodissani herkkuja napostellen. Muutaman päivän päästä matkustan takaisin kaupunkiin ja yritän vielä loman aikana saada julkaistua kaikki luonnoksissa roikkuvat arviot.

Huippua, kirjaisaa ja elämänmakuista pian alkavaa vuotta 2015!

maanantai 29. joulukuuta 2014

2014: 10 oman hyllyn odotetuinta - tuliko luettua?

IMG_7211

Muistaako joku teistä tämän postauksen? Joo, en minäkään sitä muistanut. Vajaa vuosi sitten kuitenkin intoilin oman hyllyni lukemattomista kirjoista ja listailin kymmenen himotuinta niistä. Ajattelin, että näin vuoden luettuja koostaessa olisi hauska palata tähän postaukseen ja katsoa, kuinka monta tältä listalta tulikaan luettua. Lukusuunnitelmia kun on hauska tehdä, vaikka eivät ne koskaan kiveen hakattuja olekaan ja usein tuppaavat unohtumaan, ja yhtä hauskaa on katsoa kuinka niiden kanssa on käynyt. Etenkin jos listalta on saanut jotain jopa luetuksi, kuten tällä kertaa kävi.

10 oman hyllyn odotetuinta - mitkä lopulta luin?

Tummennetut olen lukenut.  Luetuksi merkityn kirjan nimi on linkki postaukseen kirjasta.

♥ Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna 
Odotin tätä paljon, sillä Sikalat oli aikoinaan niin vahva lukukokemus. En kuitenkaan innostunut tästä erityisemmin raskaan kerronnan vuoksi.

Joyce Carol Oates: Blondi
Luin Oatesilta kesällä Putouksen, mutta Blondi on yhä lukematta. Odotan tätä paljon, mutta sivumäärä on toistaiseksi säikäyttänyt minut muiden kirjojen pariin. Ehkä ensi vuonna?

Cormac McCarthy: Veren ääriin
Jep. Lukematta. Kerran jo yritin tätä ja kirjailijan uusinta suomennettua olen muutaman sivun lukenut, mutta vaiheessa ollaan.
 
♥ Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
" --  aion kirjan lukea, mutta varmasti lykkään kirjan lukemista "parempaan hetkeen" jonkin aikaa, ennen kuin oikeasti sen luen." Parempaa hetkeä ei ole vielä näkynyt...

Tove Jansson: Nukkekaappi
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär 
Tovea olen lukenut ja paljon. Mutta onnekseni jotain on vielä lukemattakin - ihan omassa hyllyssäni.

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Kyllä, 1-5 osat tuli kaikki luettua kesän aikana. Tunnelmainen kirjasarja.

♥ Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Westöä on pitänyt lukea lisää pitkään, ja itse asiassa Leijat Helsingin yllä sujahti matkalaukkuuni kun lomalukemisia pakkailin mukaani. Kirja on vielä lukematta, mutta tuskin ja toivon mukaan ei enää pitkään!

Susan Fletcher: Meriharakat
Olen lukenut kaikki Fletcherin suomennetut teokset. Meriharakat ei noussut lempparikseni, mutta oli kuitenkin hyvä.

♥ John Irving: Oman elämänsä sankari
Uskomatonta kyllä, mutta en lukenut tämän vuoden aikana yhtäkään Irvingiä. Vaikka Irving lukeutuu yhdeksy lempikirjailijakseni, niin vaadin hänen kirjoilleen aivan oikeaa hetkeä ja tästä syystä tartun miehen teoksiin harvoina ja valittuina hetkinä. Tänä vuonna sellaista ei tainnut olla, mutta ehkä ensi vuonna?
 
Viisi kymmenestä luettu, eli ei lainkaan hassumpi saldo kaltaiselleni tuuliviirille, jolla kaikki haasteet ja lukusuunnitelmat kosahtavat yleensä jo ensi metreillä. Vaikka eipä tätä kai lukusuunnitelmaksi edes voi kutsua, kun mokoman olin tyystin unohtanut. Mutta ehkä voisinkin sanoa, että hyvin osasin aavistella ja ennustaa tulevia lukukokemuksiani? Heh.

Tässä tosiaan ensimmäinen katsaukseni menneeseen vuoteen 2014. Aion vielä kasata kokoon jonkun yhteenvedon kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina ja tietenkin julistaa vuoden kymmenen parasta kirjaa. Kirja-arvioitakin olen rustaillut, mutta koska minulla ei ole kannettavalla kuvankäsittelyohjelmaa, en ole saanut postauksiin kirjakuvia, joten postausten julkaiseminen saattaa tapahtua vasta kun pääsen kotiin paremman tietokoneen ääreen. Katsellaan.

Ja ps. goodreadsin mukaan hyllyssäni on 103 lukematonta teosta - pitäisköhän valita ensi vuodellekin kymmenen himotuinta niiden joukosta? ;)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tovemaisia joululahjoja

IMG_7278

Joulu taitaa taittaa jo vuoden vaihteeseen ja ehkä pikemminkin olisi aika näpytellä vuoden koostepostauksia kuin kirjoitella joulusta, mutta minä palaan kuitenkin vielä jouluun näin lahjakirjojen esittelyllä. Onhan tästäkin tainnut jo jonkin sortin perinne tulla!

Sain tänä vuonna huisin hyviä ja kivoja joululahjoja kaikin puolin. Tarkkaan oli joululahjatoiveeni luettu ja muutaman sain listani ulkopuoleltakin - ja jotain sellaista, jota olen kaivannut, mutten edes uskaltanut toivoa. Perheessämme on ollut jo useaman vuoden tapa, että muistamme jouluna toisiamme pääasiassa toivotuilla lahjoilla. Eipä pääse nurkkiin kertymään turhaa tavaraa, jota kukaan ei tarvitse tai käytä.

Joululahjakasastani halusin teille tulla vilauttamaan näitä harvinaisen Tovemaisia joululahjojani. Paketeista paljastui esimerkiksi aivan upea ja huikea Muumimaailma ja todellisuus, Tove Janssonin elämä kuvina, jonka ehdinkin jo kertaalleen lukea ja kuvia ihastella. Ihastuin kirjaan suuresti ja aion sen pariin varmasti palata vielä monta kertaa. Kirjasta on tulossa postaus joko vielä tämän vuoden puolella tai viimeistään alkuvuodesta. 

Boel Westin ja Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta oli toinen toivottu kirjalahjani - vaikka kirjaan liittyykin hieman ristiriitaiset tunteeni, mutta kerron niistä lisää sitten myöhemmin - ja olen kirjasta lukenut vajaan puolet nyt. Eiköhän kirja pääse vielä tämän vuoden luettuihin. Tykkää tästäkin kirjasta kovasti.

Kolmas Tovemainen toivomani ja saamani lahjani oli Tove Janssonin valokuvista koostettu seinäkalenteri vuodelle 2015. Meillä on ollut kahtena vuonna kolmesta muumiaiheinen seinäkalenteri, joten pientä vaihtelua kaivataan, mutta turhan kauas ei kannata loikata vaan annetaan Janssonin ilahduttaa meitä edelleen seuraavakin vuosi.

Paljastuiko teidän paketeista kivoja lahjoja tai ehkä jopa samoja kuin täällä? 

Hurja kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Viikko vierähti täysin lomatunnelmissa läheisten kanssa, joten kannettava sai unohtua laukun pohjalle ja vastailu kommentteihin jäi. Loma jatkuu ja olen edelleen maalla, mutta tuntuu jo korkealta ajalta aktivoitua blogin parissa.  Aion vastailla kommentteihinne, näpytellä valmiiksi muutamia postauksia (en tiedä kuinka saan ne julkaistua, koska tämä kannettava ja pätkivä netti eivät ole helpoin väline bloggaamiseen) sekä lukea teidän blogeja. En malta odottaa!

Toivottavasti teillä on ollut ihana joulu. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Loma, lomalukemiset ja hiljaiseloa

lomaaaa.pienikirjasto

Loma on vihdoin täällä. Ja voi kyllä sitä on odotettukin! Viime viikot ovat olleen niin kiireisiä ja intensiivisiä, mitä kouluun tulee, että olen jopa nähnyt unta luetteloimisesta. Seuraavat kolme viikkoa tulevat todellakin tarpeeseen, ja ehkä opin jälleen puhumaan muustakin kuin luetteloimisesta tai johtamisen strategioista, noin nyt niinkun esimerkiksi. 

Loma alkoi itseasiassa jo keskiviikkona, mutta joulukiireiden vuoksi en ole vielä varsinaisesti ehtinyt lomailla. Asia muuttuu tänään, sillä matkalaukku odottelee jo eteisessä ja pian olisi tarkoitus suunnata aivan muihin maisemiin lomaa viettämään. Takaisin tulen kun siltä tuntuu, tai no, viimeistään kun koulu alkaa. Mutta siihen on useampi viikko!

Matkalaukkuun olen lomalukemiseksi varannut muun muassa J.K. Rowlingia, Kjell Westöä, Anne Swärdiä, Juha Itkosta, Jane Austenia ja yhden englanninkielisen elämänkerran. Jos pukki on kuullut toiveeni, saattaa kirjapinoni vielä kirjalla tai parilla kasvaa. Silti pelkään, että lukeminen loppuu kesken...
 
Minulla on hirveästi postausideoita, joita olen ajatellut lomallani kirjoitella. Muutama roikkuu puolivalmiina luonnoksissakin jo. Perinteiset vuoden parhaat kirjat ovat tietenkin tulossa, mutta olisi tarkoitus kirjoitella vähän muistakin jutuista. Toivottavasti saan luettuakin sen verran, että saisi pari arvostelua aikaiseksi. 

Siltä varalta kuitenkin, että olen koko loman poissa kotikoneen ääreltä ja lomapaikassani ei toimi nettiyhteydet (ei olisi ensimmäinen kerta), tulinkin nyt huikkaamaan, että elossa ollaan, mutta blogin hiljaiselo saattanee jatkua vielä tovin. Tekstejä aion kirjoitella lomani aikana, mutta jos nettiyhteys ei toimi, julkaiseminen saattaa venähtää. Mutta katsotaan! En heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan toivon parasta.

Ihanaa, toivon mukaan talvista, ja kirjaisaa joulua kaikille!  
Palaillaan enemmin tai myöhemmin.

maanantai 8. joulukuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

kuoleman varjelukset pienikirjasto

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivut: 828, Tammi 2008
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Deathly Hallows 2007

Huom! Tämä teksti käsittelee Harry Potter -kirjasarjan viimeistä osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee suuria juonipaljastuksia, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, en suosittele lukemaan tätä postausta.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset on Harry Potter -kirjasarjan seitsemäs ja viimeinen osa. Osa, jonka jälkeen olo on aina vähän tyhjä ja sanaton. Nyt se on loppu, tarina saanut päätöksensä. On aika hyvästellä ja kiittää hienosta matkasta. Matkan aikana on koettu ensikohtaamisia, ystävyyttä ja rakkautta. Samoin pettymyksiä, surua ja menetyksiä. On opiskeltu, pelattu huispausta, juotu kermakaljaa ja naurettu Fredin ja Georgen kepposille. Välillä on täytynyt luikkia näkymättömyysviitan alla paikasta toiseen ja toisinaan käyttää lentävää autoa, kun muu ei ole auttanut. On yritetty vapauttaa kotitonttuja, koettu lemmenjuoman vaikutus, tanssittu suuressa salissa ja vietetty joulua Tylypahkassa, Kotikolossa ja Kalmanaukiolla. On jouduttu tutustumaan menneisyyden varjoihin, taistelemaan oman hengen puolesta ja näkemään kuolema. Mutta aina on sinnitelty, pidetty yhtä ja kuljettu kohti vääjäämätöntä totuutta. Kohti loppua - mutta kenen loppua?

Kuoleman varjelukset rikkoo kirjojen perinteisen kaavan ja kuljettaa lukijan tällä kertaa Harryn, Ronin ja Hermionen mukana kauas Tylypahkasta. Heillä on tärkeä tehtävä, joka heidän on pakko saada tehtyä, eivätkä he voi kertoa siitä kenellekään. He lähtevät kolmestaan matkaan kohdatakseen tehtävänsä ja sen tuomat vaarat - ja kohdatakseen toisensa. Kolmen ystävyksen tiivis matka saa heidän välinsä lähentymään ja rakoilemaan. Matka on vaikea monella eri tavalla ja he joutuvat kohtamaan asioita, joita eivät olisi osanneet edes kuvitella ja tekemään ratkaisuja, joita tuskin kukaan muu koskaan tekisi. He yrittävät mahdotonta ja ajautuvat väistämättä kohti lopullista ratkaisua, sillä kaikesta huolimatta sen on tultava.

Tämä viimeinen osa on hyvin erilainen Potter ja ehdottomasti vanhemmalle lukijalle suunnattu. Kaukana ovat viattomat ajat, kun Harry oli 11 vuotias ja kohtasi velhomaailman ensimmäistä kertaa. Viimeisessä kirjassa seisotaan väkivallan, menetyksen ja sodan äärellä. Lukija, joka on kulkenut kuuden aiemman kirjan verran tiivisti Harryn rinnalla, ei pääse tämän kirjan äärellä helpolla. Eikä loppu ehkä olekaan aivan sellainen, kuin on odottanut. Toisaalta siinä on myös paljon juuri sitä, mitä on odottanut ja tuntuu palkisevalta, kun Rowling väläyttää kirjan lopussa, miltä elämä näyttää vuosia kaiken tapahtuneen jälkeen.

Kuoleman varjelukset on pitkään ollut kirjasarjasta oma lempparini. Se on hassua, sillä samaan aikaan kun olen pitänyt siitä valtavasti, on juuri tämän kirjan lukeminen ollut vaikeinta. Kirja on viimeinen, sen jälkeen on päästettävä irti, eikä se tunnu yhtään hyvältä. Ei millään haluaisi kääntää kirjan sivuja ja kulkea kohti loppua. Mutta olen pitänyt kirjassa siitä, että se on erilaisin, monipuolisin ja kypsin. Lankoja sidotaan yhteen, tarinan kokonaisuus alkaa hahmottua ja ratkaisut ovat käsissä. Kirjassa päästään sukeltamaan vielä syvemmälle kolmeen päähahmoon ja heidän keskinäisiisn suhteisiinsa. Historiaa aukaistaan aivan uudella tavalla ja yksi koko tarinan lempikohdistani löytyy juuri tästä kirjasta. 
 
En tiedä johtuuko aikuisuudesta vai lukuhetken kiireisestä elämäntilanteesta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tätä kirjaa lukiessani, koin kirjan muutamassa kohdassa hitaaksi ja vähän junnaavaksi. Se on hassua, koska olen aina valitellut kuinka nämä lähes tuhat sivuiset ystäväni voisivat olla vähän vielä pidempiä ja pysähtyä vielä vähän useammin ihan vain kuvailemaa Tylypahkan arkista elämää, mutta nyt koin päinvastaista. Kirja ei ollut tylsä tai puuduttava, mutta en yhtään muistanut, että muutamissa kohdissa edetään todella hitaasti - jopa lievään turhautumiseen asti. Huh - olenko tullut sittenkin liian vanhaksi? No tuskin, sillä nautin kirjan lukemisesta kuitenkin täysin. Hieman hitaalta tuntuvat sivut kirjasta luin, kun oma elämä oli äärimmäisen hektistä ja oli vaikea keskittyä johonkin, mikä ei tuntunut syöksähtävän eteenpäin ääntä nopeammin.
 
Yhdessä asiassa olen kuitenkin aikuistunut ja ehkä ihan hyvällä tavalla. Nimittäin joskus nuorena, kun luin kirjasarjan kaikki osat yhtä kyytiä, tuntui viimeisen kirjan jälkeen täysin tyhjältä. Tuntui siltä, ettei elämässä ole mitään odotettavaa tai ei oikeastaan järkeä lainkaan. Muutaman päivän olin kuin tyhjä kuori, joka oli joutunut hyvästelemään parhaat ystävänsä kivuliaalla tavalla ja kohtaamaan karvaan jästimaailman totuuden. Tällä kertaa totaalinen tyhjyys ei iskenyt! Lievä outo kumea tunne iski jonnekin pallean lähelle, mutta sekin lieveni nopeasti. Ehkä syynä on se, tällä kertaa en lukenut kirjoja yhteen putkeen, vaan olen lukenut näitä 10 kuukauden aikana hitaampaan tahtiin. Lisäksi viimeisen kirjan jälkeen oivalsin jotain mieletöntä - minähän voin aloittaa lukemaan kirjat uudelleen koska vain. Koska vain! Pois turha tyhjyys ja suru, kun siihen ei ole mitään aihetta. (Paitsi ihan vähän, mutta sen vähän kanssa voin elää.)
 
Jos et ole vielä lukenut Harry Potteria, niin lue. Lue ja nauti. Minä jään salaa odottamaan, että Rowling päättäisi sittenkin kirjoittaa vielä vähän Harrysta, ja Ronista, ja Hermionesta. Vaikka sellaisen kirjan, jossa kerrotaan heidän aikuisuudestaan. Toisaalta kirjasarja Harryn vanhemmista ja kumppaneistakin tulisi varmasti luettua. Rowling, miten olisi? (Ja tiedän, että tulossa on kolme elokuvaa velhomaailmaan liittyen, mutta ei Potteria...)
 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Michael Cunningham: Lumikuningatar

lumikuningatar pienikirjasto

Michael Cunningham: Lumikuningatar
Suomentanut: Raimo Salminen
Sivut: 291, Gummerus 2014
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Alkuteos: The Snow Queen 2014

Lumikuningatar lojui yöpöydälläni kaksi kuukautta kirjanmerkki hieman alle puolessa välissä, kunnes eilen ilalla päätin repäistä ja lukea kirjan viimein loppuun. Nyt kirja on luettu. Pyysin Lumikuningattaresta syksyllä arvostelukappaleen, sillä olen pitänyt Cunninghamin kirjoista ja halusin lukea kirjan heti sen ilmestyttyä. Eikä kirja ehtinyt kunnolla postiluukusta eteisen matolle tipahtaa, kun olin jo lukemassa ensimmäistä sivua ja sitten toista ja hetken kuluttua laskemassa kirjan käsistäni. Ei voi olla totta, taisi olla päällimmäinen ajatukseni, kun puoliväkisin kääntelin kirjan sivuja enkä saanut otetta mistään. Kirja oli varsinainen pettymys.

Lumikuningatar on tarina kahdesta veljeksestä Barretista ja Tylerista. Barret on rakkaudessa pettynyt, tullut jokaisen poikaystävänsä hylkäämäksi ja sitten hän näkee valon. Valon Central Parkin yläpuolella eikä hän keksi valolle mitään selitystä. Ehkä Jumala? Mutta hän ei uskalla puhua valosta, ei tästä ihmeestä kenellekään. Ei nyt, kun Tylerin tuleva vaimo Beth makaa heidän yhteisessä asunnossaan sairasvuoteella tekemässä kuolemaa. 

Cunningham kirjoittaa New Yorkista, sotkuisista ihmissuhteista ja huumeista. Hän kirjoittaa rakkaudesta ja kuolemasta. Hyväksikäytöstä ja ystävyydestä. Hän kirjoittaa tarinaa, jossa nykyisyys tuntuu toistavan mennyttä ja jossa ihmeelle on sijansa. Vaan mitä se kaikki tarkoittaa vai tarkoittaako se mitään?

Cunninghamin kirja ei ole varsinaisesti huono. Kirja on omalla tavallaan hyvin tyypillistä Cunninghamia. Verkkainen kerronta, vahva tunnelma ja kauniit lauseet löytyvät. Mutta vaikka kirja ei ole huono, se ei tunnu tarjoavan mitään uutta. Muistan jonkun sanoneen kirjasta, että eikö tästä aiheesta ole kirjoitettu kaikki jo monta kertaa aiemminkin. Samanlainen olo minullekin jäi. Olen lukenut ja nähnyt tämän jo, osittain itse Cunninghamin kirjoittamana. Eikö miehellä ole mitään muuta tarjottavana?

Kirja oli tylsä. Siitä ei tuntunut saavan irti oikein mitään ja kynnys jatkaa kesken olevaa kirjaa oli suuri. Kirja ei yksinkertaisesti houkutellut puoleensa ja harvinaista kyllä, en ollut edes kiinnostunut tietämään kuinka tarina päättyy. Jos kyseessä ei olisi ollut arvostelukappale, olisi kirja jäänyt kesken. Jäin myös ihmettelemään tekstissä esiin nousevia tuotemerkkejä - mikä niiden pointti oli? Tuli aivan mieleen urheilijat, joilla on puvuissaan logoja yrityksiltä, jotka heitä sponsoroivat.

Huolimatta nurinastani, kirjaa kuitenkin luki yllättävän joutuisasti kun vain päätti tarttua siihen. Lisäksi pidin kirjan tietynlaisesta outoudesta sekä hieman synkästä tunnelmasta. Luultavasti olisin pitänyt kirjasta enemmän, mikäli odotukseni olisivat olleet maltillisemmat ja ellen olisi lukenut samasta aiheesta aiemminkin. Nyt kirja yksinkertaisesti oli pettymys. Mahtaakohan mikään Cunninghamin kirja yltää enää samalle tasolle kuin Tunnit?

Kirjasta voisi pitää lukija, joka ei ole aiemmin lukenut New Yorkin sykkeestä huumeilla, joka pitää kauniista kielestä ja hitaasta kerronnasta, ja joka ei odota kovin suuria juonikuvioita vaan nauttii kirjojen tunnelmasta. Lukija, jolla ei ole samanlaisia odotuksia kuin minulla oli.

 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun kirjat ja lukuhaasteen sujuminen

marraskuu.pienikirjasto

Eilen aurinko pilkahteli saaristossa ja minä seisoin laivan kannella sitä ihailemassa - hytisten. Aurinko huijasi hetkeksi uskomaan, ettei kylmää merituulta olisi. Kyllä se oli, pisti tukan sekaisin ja luut kalisemaan. Ihanaa oli silti viettää eilinen päivä vapaaehtoistyön merkeissä laivalla, kehittämässä toimintaa sekä virkistäytymässä. Hieno lopetus marraskuulle, joka on ollut muuten melko raskas kuukausi täällä. Tänään olenkin lähinnä levännyt (ja vähän tehnyt koulujuttuja).

Koulu ja koulutyöt ovat syöneet lukuaikaa ja energiaa tehokkaasti. Kuukauden kirjasaldo jäi laihan puoleiseksi, eikä marraskuun lukuhaastekaan edennyt ihan niin hienosti, kuin olin ajatellut. Mutta jos asiaa ajattelee positiivisemmin, niin ehdin kuitenkin lukea edes jotain kaiken hässäkän keskellä!

Marraskuun luetut

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
Kirsti Kekki: Menestystarina nimeltä kirjasto (koulukirja, ei arviota)
Vicki Myron & Bret Witten: Kirjastokissa
J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (luettu aiemminkin) (arvio tulossa)

Sivuja yhteensä: 1756

Sivumäärä on hieman huijaava, sillä minä lasken kirjan sivumäärän kokonaisuudessaan sille kuukaudelle, jolloin kirjan lopetan. Näin ollen Munron kirjan sivumäärä tuli tälle kuukaudelle, vaikka siitä suurimman osan luin jo lokakuun puolella. Ilman Munroakin kuukauden sivumäärä yltäisi kuitenkin yli tuhanteen, kiitos järkälemäisen ja ihanan Potterin.

Kuukauden paras kirja olikin vanha tuttu Harry Potter ja kuoleman varjelukset, joka suuresta sivumäärästään huolimatta tuli tahkottua nopeasti. Potterilla avasin myös lukujumini ja jatkoin hetkeksi katkennutta lukuhaastetta. Potter pelastaa - niin velhomaailman kuin jästinkin kiireiden keskeltä. 

Marraskuun lukuhaastesta

Lähdin mukaan Karo Hämäläisen kehittämään lukuhaasteeseen, jonka ideana oli lukea jokaisena marraskuun päivänä 30 sivua. Kuun lopussa sivumäärän pitäisi siis olla vähintään 900 sivua. Minulla tuli kuukauden sivumäärä täyteen ja meni reippaasti ylikin, mutta ihan päivittäin en kuitenkaan ehtinyt lukea 30 sivua romaania.

Laskin, että ehdin lukea 30 sivua romaania 17 päivänä kuukaudessa, sen lisäksi luin muutamana päivänä alle 30 sivua, joten niitä ei voi laskea haasteen kannalta onnistuneiksi. Parina päivänä en ehtinyt lukea kuin tenttikirjaa ja muutamana päivänä en ehtinyt lukea lainkaan. 

Lukuhaasteesta jäi kuitenkin hyvä mieli ja hyvä ajatus kytemään. Nimittäin joskus huomaan pörrääväni kotona tekemättä mitään muiden tekemisten välillä. Tuollaisena hetkenä saatan pohtia, että mitä tekisin seuraavaksi vai jaksanko tehdä mitään. Sen sijaan, että kulutan puolituntia pähkäillen mitä tekisin saamatta kuitenkaan mitään aikaan, voi hyvin ottaa kirjan käteen ja lukea, kunnes jostain tulee se oivallus, että mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Marraskuussa palautin myös mieleeni, miten ihana tapa lukeminen on pysähtyä kiireen keskellä. Koulun jälkeen oli mahtavaa keittää kuppi teetä ja istua se 30 minuuttia teen ja (hyvän) kirjan äärellä ennen kuin aloitti koulutöiden tekemisen kotona. No, ihan joka päivä en sitä tehnyt, enkä tule tekemään, mutta ehkä taas toistaiseksi vähän useammin.

Huomasin myös sen, että suurin syyni lukemattomuuteen ei oikeastaan ollut kiire (vaikka sillä hyvin iso osa olikin) vaan huono kirja. Nimittäin yöpöydälläni on liian pitkään maannut kaksi kirjaa kesken ja yritinkin lukea ne tämän haasteen aikana. Ei onnistunut. Kun tartuin kirjoihin puoliväkisin, saatoin lukea niitä 10 sivua ja sitten luovuttaa. Ei maittanut eikä kirjoihin tehnyt mieli tarttua oikeastaan lainkaan. Sen sijaan Potteria saatoin lukea jopa kiireisenä päivänä reilusti yli 30 sivua ongelmitta. Aikaa siis löytyy, kunhan tekeminen on tarpeeksi mielekästä.

Sellainen marraskuu täällä takana! Nyt jännityksellä kohti joulukuuta ja kahta viimeistä tenttiä ennen lomaa. Alkukuu saattaa olla siis blogissani hiljainen, mutta yritän korjata asian kunhan loma starttailee kuun puolessa välissä.

Mukavaa marraskuun viimeistä päivää ja ihanaa huomenna alkavaa joulukuuta kaikille!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Inspiroivia blogeja

 kuppikahvia pienikirjasto
Cappucino soijamaidolla.

Ihana Ellen oli listannut muutama päivä sitten blogini kolmen itseään inspiroivan blogin joukkoon näillä sanoilla:

" Kolmantena La Petite Lectricen Katri. Olen nyt ylistänyt näitten kaikkien blogien ulkoasuja, ja samalla linjalla on pakko jatkaa, sillä Katrin blogi on vain niin KAUNIS! Hänen blogistaan olen saanut monia ihania kirjavinkkejä ja myös hänen blogissaan olevat kuvat ovat aivan mahtavia. Katri kirjoittaa kauniisti ja herkästi ja syvällisesti, mutta silti niin kevyesti. Olet ihana! <3 "

Kiitos Ellen, sinä olet ihana! Ellenin blogi on melko tuore lisäys kirjablogien joukkoon ja vallan mainio sellainen. En tiedä muista, mutta ainakin itse olen kaivannut lisää vähän nuorempien pitämiä kirjablogeja tänne kirjablogikentälle, jossa bloggaajien keski-ikä alkaa olla melkoisen korkea. Itsekin kun on tuota ikää tullut kerrytettyä useampi vuosi tässä kirjablogia pitäessä. Ellenille iso kiitos tuoreista ajatuksista ja uusista tuulista - toivottavasti viihdyt kirjabloggaajana vielä monta vuotta!

Ellen pelasti samaan aikaan päiväni, että asetti minut aika kinkkiseen tilanteeseen. Nyt on nimittäin minun vuoroni mainita kolme minua inspiroivaa blogia. Vain kolme. Toisin sanoen jouduin monen kymmenen suosikkiblogini joukosta valitsemaan kolme helmeä ja väkisinkin jättämään listan ulkopuolelle monta hyvää blogia. Mutta koska tehtävän syvin ydin taitaa kuitenkin olla toisten ilahduttamisessa eikä blogien rankkaamisessa, niin valitsin nyt kolme blogia, joille haluan nyt tätä iloa ja hehkutusta vähän suoda.

Kolme inspiroivaa kirjablogia

Lukuisa
Lauralla on paikkansa näillä listoilla aina, sillä juuri hän ja hänen kirjabloginsa on ollut minulle se, josta olen aikoinani saanut kipinän aloittaa oman kirjablogin pitämisen. Lauran blogi on ulkoasultaan kauniin yksinkertainen omalla jujullaan. Laura lukee ja kirjoittaa monipuolisesti erilaisista kirjoista, mikä on mielestäni blogin rikkaus. Koen, että Lauran kirjamaku on hieman valtavirrasta poikkeava ja sen vuoksi Lauran blogia on virkistävää lukea. Blogista löytää lukulistalleen vähän erilaisia kirjoja!

Annin blogista olen pitänyt aina, ja yksi syy on se, että Annin teksteistä huokuu välittömyys ja rehellisyys. En ole kovin suuri fani, mitä tulee analyyttisiin kirja-arvioihin ja siksi Annin fiilistelevät hehkutukset tai joskus vähemmän kehuvat tekstit ovat mieleeni. Lisäksi Anni kirjoittelee toisinaan postauksia muistakin aiheista kuin lukemistaan kirjoista ja niitä odotan aina innolla! Esimerkiksi kuvat Annin kirjahyllyistä, Severuksesta tai viikonlopun kuulumisten kertominen ovat varsinaisia piristeruiskeita! Annin blogia ehkä kuvaakin parhaiten sanat pirteä ja iloinen. 

Suketuksen blogissa yksi lempparijuttuni on jotain, mitä on vaikea selittää sanoin, nimittäin tunnelma. En tiedä onko se blogin vihertävä sävy, blogin kiehtova ja inspiroiva nimi vai Suketuksen tyyli kirjoittaa - kentie ne kaikki yhdessä! -, mutta hänen blogiaan lukiessa tulee aina rauhoittunut olo. Tätä blogia pysähdyn lukemaan ja makustelemaan. Ihailen Suketuksen ottamia (kirja)kuvia sekä viisaita sanoja, jotka hän tuntuu aina osaavan valita huolella kirjoista kertoessaan. Kirjojen lisäksi Suketus kirjoittelee joskus muistakin kiinnostavista aiheista ja niitä en ohita koskaan lukematta.

Kiitos teille kolmelle mainitsemalleni, että olette ja kiitos kaikille muillekin hienoille kirjablogeille ja bloggaajille, joita en kaikkia tässä voinut mainita, mutta jotka tekevät tästä kirjablogiyhteisöstä hienon, rikkaan ja viihtyisän omilla persoonallisilla tavoillaan. Täällä jokaiselle on paikkansa.

Huh! Ja nyt vieritänkin tämän haasteen näille kolmelle mainitsemalleni hienolle blogille. Laura, Anni ja Suketus - olkaa hyvä, teidän vuoronne.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mitä kuuluu?

mitakuuluu1.pienikirjasto

mitakuuluu1.pienikirjasto

 mitakuuluu_3.pienikirjasto

mitakuuluu4.pienikirjasto

Kuulumiseni voi tällä hetkellä tiivistää kolmeen sanaan: koulu, stressi, väsymys. Toki vivahteita löytyy, kuten koukuttuminen Wireen, jossa meneillään toisen tuotantokauden puoliväli. Kaksi tulossa olevaa tenttiä ja totaalinen lukujumi joka yltää tenttikirjoista yöpöydälle kasaantuneisiin romaaneihin. Olen tosin availlut lukujumia Harry Potterin turvin ja muutaman päivän jähmettymisen jälkeen jatkanut marraskuun lukuhaastetta. Olen etsinyt lisää kynttilänjalkoja kirppareilta ja putiikeista - lopulta tyytynyt kuvien kynttilänjalkoihin ja oman kaapin lasipulloihin. Eilisten pikkujoulujen jäljiltä on hyvä mieli, väsy ja kattoa hipova tiskivuori. Kaksi kissaa nukkuu sängyssä niin houkuttelevina, että tästä sunnuntaista on tulossa virallisesti sunnuntai eli se päivä, kun ei tehdä mitään. Köllötellään kissat kainalossa, luetaan kirjaa muutama sivu, tuijotellaan kattoa ja kun nälkä iskee, pyöräytetään pitsa ja sen jälkeen katsotaan pari jaksoa Wireä. 

Tällä hetkellä elämä pyörii hyvin tiivisti koulun ympärillä ja tästä syystä blogi elää vaihteeksi vähän pienemmällä liekillä. Mihinkään täältä ei olla häviämässä ja eiköhän lukutahtikin tästä vielä piristy - viimeistään sitten joululomalla. Mutta tällä hetkellä aivot käyvät sen verran kuumina koulujuttujen vuoksi, että vapaa-aikaa ei kovin raskaiden romaanien parissa jaksa viettää. Ehkäpä tässä on nyt hyvä sauma vihdoin ja viimein opetella lukemaan vähän kevyempiä kirjoja. Kirjastokissa ainakin maittoi ja Potterhan on melkein parasta, mitä lukea voi.

Eli elossa ollaan, ei ehkä ihan parhaimmissa ruumiin ja sielun voimissa mitä voisi olla, mutta aika hyvissä kuitenkin. Ja eikö näin marraskuussa nyt saakin olla vähän väsähtänyt?

Ai niin. Näin muuten pari yötä sitten unta, jossa kirjoitin blogiin eräästä todellisesta jymy-ylläristä, parhaasta aiheesta ehkä koko blogihistoriani aikana. Aamulla heräsin, ja yritin muistella kovasti, että mikähän tuo maailmankaikkeuden paras aihe olikaan, sillä siitähän voisi oikeasti kirjoittaa. Aamupäivän tavailtuani muistin! Olin nähnyt unta, jossa kirjoitin merkintää Tove Janssonista - suurten ihailujeni kohteesta - ja samassa merkinnässä paljastin, että kaiken sen lisäksi, että Tove on yksi mahtavimpia taiteilijoita ja ihmisiä ikinä, hän on myös isoäitini.

No, jäi juttu kirjoittamatta. Ei siksi, etteikö aihe hyvä olisi. Kyllä kuulkaa se niin hyvä on, että enemmän kuin mielelläni kirjottaisin ja kertoisin moisia juttuja. Mutta valitettavasti aiheen totuuspohja perustuu alitajuntani ilmeisen syviin ja salaisiin toiveisiin. Mutta hyvä uni se silti oli, aamullakin hymyilytti.

Mitä teille kuuluu? Onko marraskuu musertanut vai ollut armollinen?

torstai 13. marraskuuta 2014

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

kirjastokissa.pienikirjasto


Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Suomentanut: Laura Beck
Sivut: 303, Otava 2008
Kannen kuva: Rich Krebsbach
Alkuteos: Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat

Kirjastokissa on kiva kirja lukijalle, joka tykkää minun laillani sekä kirjastoista että kissoista. Kirja on elämäkerta kissasta, joka eli lähes 20 vuoden ajan Iowan Spencerin kirjastossa. Kirjan on kirjoittanut Spencerin kirjaston entinen kirjastonjohtaja Vicki Myron, joka kertoo kissan ja kirjaston elämän lisäksi omasta elämästään sekä Spencerin kaupungista. Kirja on mukavaa, lämminhenkistä ja kevyehköä luettavaa, joka tarjosi ainakin minulle kiireisen ja pimeän syksyn keskellä mukavan tavan pysähtyä hetkeksi ja sukeltaa kirjaston elämään. Kirja onkin oivaa luettavaa, kun kaipaa jotain kevyempää ja nopeaa - mikäli vain ei ärsyynny kirjan lievästä amerikkahenkisyydestä ja pateettisuudesta. 

Kirjastokissa Dewey päätyi Iowan Spencerin kirjastoon melko surkealla tavalla. Joku oli työntänyt pienen kissanpennun kirjaston kirjojen palautusluukusta, josta se löytyi eräänä jäisenä talviaamuna tassut paleltuneina. Kirjastohenkilökunta ihastui kissaan heti ja kirjastonjohtaja Vicki Myron sai idean, että mikäli kissa selviäisi hengissä, siitähän voisi tulla kirjastokissa. Kirjastokissoja on ollut aina silloin tällöin eri kirjastoissa. Henkilökunta ei kuitenkaan voinut itse päättää asiasta, vaan se kuului kaupungille. Myron otti asiasta selvää, tutki säädöksiä ja puhui asian puolesta päättäjille. Lopulta kirjasto pitää kissan kirjastokissana. Kissa nimettiin Deweyksi Melvil Deweyn, eli kymmenluokitusjärjestelmän isän, mukaan.

Dewey oli mitä mainioin kirjastokissa. Kissa viihtyi kirjastossa sekä ihmisten parissa paremmin kuin hyvin. Suurin osa asiakkaistakin ihastui kissaan. Myron kertoo, miten kissa vaikutti kirjaston henkilökuntaan, asiakkaisiin sekä koko kaupungin elämään. Olihan kirjastokissa koko kaupungin eli kaikkien kissa. Elämänsä aikana Dewey tuli tunnetuksi maailmalla niin lehtien ja tv-ohjelmien kautta. Kissaa tultiin ihastelemaan myös itse kirjastoon kauempaakin, itseasiassa aina Japanista asti.

Kirjassa kerrotaan millainen kissa Dewey oli sekä millaisia kohtaamisia hänellä oli ihmisten kanssa. Kirja onkin mitä hellyyttävintä luettavaa, sillä Dewey tuntui olevan hyvin tärkeä ja merkittävä monelle ihmiselle monella tavalla. Kissa toi iloa ja lohtua monen elämään. Vicki Myron kertoo kissan elämän lisäksi omasta, melko rankasta elämästään. Hänen elämäänsä on mahtunut alkoholismia, sairastelua ja useita leikkauksia, yksinhuoltajuus sekä omien vanhempien ja sisarusten murheet. Hän kertoo miten on räpiköinyt pohjamudissa, mutta päässyt sieltä ylös. Hän kertoo, miten on päätynyt kirjastonjohtakasi ja huomannut rakastavansa tekemäänsä työtä kirjastossa. Yhtenä isona tekijänä hänen elämässään oli tietenkin kirjastokissa Dewey. 

Deweyn ja kirjailijan oman elämän lisäksi kirjassa päästään kurkistamaan kirjaston arkeen - ihan mahtavaa luettavaa muuten! - , Spencerin kaupungin historiaan, vaiheisiin, elämään ja ihmisiin. Lisäksi Myron kertoo omien läheistensä elämästä jonkin verran, mikä tuo oman vivahteensa tarinaan.

Minä pidin kirjasta, sillä yhdistyyhän siinä lempiaiheitani. Oli mukava lukea kirjastokissasta sekä Myronin elämästä, mutta yhtä kiinnostavaa oli lukea yleisesti kirjastosta ja sen kehityksestä. Kirjaa tuntui lukevan aivan eri tavalla kuin kirjoja yleensä, kun on itsekin työskennellyt kirjastossa ja opiskelee alaa. Aloin salaa haaveilla tulevaisuudesta, jossa työskentelen pienessä kirjastossa seuranani kirjastokissa... no taitaa jäädä haaveeksi, mutta mainio haave se silti on!

En kuitenkaan ihastunut kirjaan aivan varauksetta. Nimittäin kirjasta paistaa vahvasti amerikkahenkisyys, jota itse vierastan. Tarkoitan sillä lähinnä kirjan paatoksellisuutta ja hehkutusta, joka jossain kohtaa löi pahasti yli. Deweytä kuvailtiin lähinnä ihmeeksi, mitä en toisaalta kissaihmisenä ihmetellyt (voi kuulkaa, jos kirjottaisin omista kissoistani, se olisi varmaan vielä paatoksellisempaa), mutta kun kirjassa noin kymmenennen kerran toistettiin Deweyn rakastavan kaikkia, mutta hänellä oli silti erityinen, ainutlaatuinen ja uniikki suhde milloin henkilö x:n, milloin henkilö y:n ja milloin henkilö u:n kanssa, niin alkoi uskottavuus väkisinkin kärsiä. Dewey oli varmasti mahtava, sillä oli varmasti monta hyvää ystävää ja se vaikutti varmasti monen elämään, mutta jokaisen ystävyyden nostaminen jalustalle ja kuvaaminen aivan ainutlaatuiseksi alkoi väkisinkin naurattaa.  Kirjassa oli muutenkin hieman toistoa, mikä ei olisi ollut mielestäni tarpeen, mutta samaan olen törmännyt muissakin samalla tavalla amerikkalaishenkisissä kirjoissa. Pieniä vikoja, jotka eivät onneksi sen pahemmin tehneet hallaa lukukokemukselle, mutta osuivat silti silmään.

En muista aiemmin lukeneeni samankaltaista kirjaa, joka kertoisi tällä tavalla kissasta. Nyt vain ihmettelen, että miksen? Lukujonoon pärähtikin heti James Bowenin Katukatti Bob, jonka haluan ehdottomasti lukea ja pian. Sillä Kirjastokissa oli sen verran ihastuttavaa luettavaa, josta tuli pitkästä aikaa oikeasti hyvä ja lämmin olo. Kirja on elämänmakuinen kera kissankarvojen. 

Suosittelen, jos tykkää kissoista, kirjastoista ja elämäkerroista.



torstai 6. marraskuuta 2014

Alice Munro: Hyvä naisen rakkaus

alice munro 2 pienikirjasto

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivut: 386, Tammi
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Kannen kuva: Datacraft Co Ltd / Getty Images
Alkuteos: The Love of a Good Woman 1998

Jaksaako kukaan enää lukea näitä ylistyslaulujani Alice Munrosta? Toivottavasti, sillä tällä hetkellä ei tunnu loppua näkyvän tälle intohimoisen pakkomielteiselle rakkaussuhteelle. Ei edes kunnon karikoita. Hyvän naisen rakkaus on neljäs Munrolta lukemani teos ja jo ensimmäisten sivujen jälkeen tuntui jälleen siltä, kuin olisi palannut omaan rakkaaseen ja turvalliseen syliin keinumaan. Sama tunne jatkui koko teoksen ajan, ja siinä tunteessa oli hyvä olla. Luin kirjaa hiljalleen silloin tällöin, sillä yritän kovasti säästellä Munron teoksia. Olen nyt puolen vuoden aikana lukenut jo neljä ja jos sama tahti jatkuu, loppuu pian luettava kesken. Mutta sitä päivää en halua ajatella.

Hyvän naisen rakkaus on kahdeksan novellin kokoelma. Novellit ovat keskenään hyvin erilaisia, joskin niistä on havaittavissa samoja aiheita kuten perhe, parisuhteet, hairahdukset, lapset ja näiden äidit. On nuori aviovaimo, jota piinaa naapurin vanhempi rouva. On isä, joka pitää vastaanottoa naisille, jotka parahtelevat kilvan toimenpidehuoneessa. On auto veden alla ja sen sisällä miehen ruumis. On vauva, joka ei halua äitinsä syliin. On kuolemaa, sairauksia ja aviorikoksia. Ja salaisuuksia yhdellä jos toisellakin.

Munro maalailee tuttuun omaan tapaansa tavallaan arkisia novelleja tavallisista ihmisistä, mutta kuitenkin novellit ovat kaikkea muuta kuin tavallisia. Ne tuntuvat ylittävän kaikki rajat ja silti sopivan uomiinsa loistavasti. Novellit ovat kuin maailman tavallisimpia epätavallisia hetkiä elämässä. Ne  ovat hengästyttävän upeita, kipeän nerokkaita ja värikkäitä sävyiltään.

Munron novelleissa kaikki palaset ovat kohdallaan. Kiinnostavat tarinat ja kerronta, joka on niin taidokasta, ettei sitä tahdo huomata. Olen varmaan ennenkin sanonut, että kun Munroa lukee, tietää ja tuntee lukevansa jotain mielettömän hyvää. Sellaisia teoksia, joiden takia ylipäänsä lukee. Ja silti ei tunne osaavansa pukea sanoiksi sitä, mikä niistä tekee niin oivallisia. Munron tavassa kertoa on yksinkertaisesti nerokkuutta, jolla hän osaa poimia juuri ne oikeat hetket ja yksityiskohdat novelleihinsa, jotta ne tuntuvat olevansa kuin kokonaisia maailmoja. Hänessä yhdistyy mielikuvitus ja kertomisen taito - tai taika.

Hyvän naisen rakkaus ei kuitenkaan ole paras lukemani Munro, kun kirjoja keskenään vertailen. Teksen loppupäässä on pari novellia, jotka eivät täysin osuneet ja uponneet. Niistä tuntui puuttuvan se jokin. Ne eivät todellakaan olleet huonoja, saati edes keskinkertaisia, mutta jäin silti odottamaan enemmän. Omalla "Mikä on parhain Munro?" -listallani tämä teos ei siis yltänyt ylimmälle sijalle. Tuntuu myöskin väärydeltä antaa tälle "vain" neljä sydäntä, sillä verrattuna moniin muihin teoksiin, se olisi aivan liian vähän. Mutta vertaillessani Munroja keskenään, on ratkaisuni tämä.

Jos ette vielä ole tutustuneet Munroon, niin tehkää se nyt. Välillenne ei välttämättä synny palavaa rakkaussuhdetta, mutta yrittää kannattaa aina. Minulle Munron teokset ovat onnea ja rakkautta kansien välissä. Ja Munro itse - palavaa rakkaussuhdetta ja kirjallista jumaluutta.