perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuun luetut ja vuoden ensimmäiset alelöydöt


Tammikuu on valunut ohi meidän perheessä yllä olevan kuvan tunnelmissa. Pakkanen on ajanut vilukissat sisälle, pehmeän sohvan nurkkaan lämpöinen teemuki tai yleensä kahvimuki kädessä. Tammikuun valo on kuitenkin ollut huikea ja selkeä lupaus keväästä. Lukemisen kannalta tammikuu on ollut mainio, sillä sisätiloihin lukkiutuneena on ehtinyt lukea kaikenlaista. Toisaalta olen minä jonkin verran ulkona näyttäytynyt, sen verran hyvä määrä on taas uusia opuksia hyllyyni päätynyt.
 
Tammikuu on mennyt vahvasti oman hyllyn lukemattomat -teemalla ja olen valikoinut luettavani omista varastoistani sekä tosiaan aika hyvin täydentänyt niitä varastoja alennusmyyntien turvin.

Tammikuussa olen lukenut:

Herman Koch: Illallinen
John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Markus Zusak: Kirjavaras
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna 
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo (arvio tulossa)
 
Tammikuussa luin yhteensä 7 kirjaa eli yhteensä  2953 sivua. Tammikuun parhaimmat kirjat olivat Kirjavaras sekä Hetken hohtava valo. Hauskin oli ehdottomasti Tarhapäivä. Tuula Karjalaisen kirjalla aloitin Tove Jansson -juhlavuoteni ja nautin kovasti. Sen sijaan Illallinen, Tarkoin vartioitu talo ja Hyvää vangkilaa toivoo Jenna jäivät keskinkertaisiksi lukukokemuksiksi.

Vuoden ensimmäiset alelöydöt:

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Hélène Grémillon: Uskottuni
Eve Hietamies: Tarhapäivä 
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Ene Mihkelson: Ruttohauta
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2
Joyce Carol Oates: Kosto, rakkaustarina
Eve Hietamies: Yösyöttö
Delphine de Vigan: No ja minä

Tammikuu näkyy ostettujen kirjojan kohdalla aina isona piikkinä alennusmyynneistä johtuen. Tällä kertaa kokonaissaldoksi tuli 10 kirjaa, joista kolme olen jo aiemmin lukenut. Kaksi omistin jo pokkarina, mutta ostin alennuksesta muutamalla roposella kovakantisena. Kosto, rakkaustarina sekä vielä lukematon Taisteluni 1 olivat juuri näitä jo hyllystä pokkarina löytyviä, mutta en voinut vastustaa kovakantisia, kun sain ne todella edullisesti kiitos viimeisten alepäivien lisäalen. Pokkariversiot pistän tietenkin eteenpäin. Yösyöttö on aiemmin jo luettu, mutta alennusmyynneistä ostin omaksi kuten myös No ja minä, josta aikoinaan pidin hurjasti. Ihana omistaa hyviä kirjoja, joiden ääreen palaaminen tuntuu hyvin todennäköiseltä.

Ostamistani kirjoista ehdin tammikuussa lukea jo kaksi, joten heikohkolla kirjatoukan laskupäälläni laskin hyllyyni tammikuussa ilmaantuneen viisi lukematonta ja koska olen lukenut seitsemän kirjaa, niin olen vähentänyt tämän kuukauden aikana ukemattomieni määrää kahdella. (Ja tässä kohtaa kun joku tajuaa loogisen päättelyni pettäneen, niin saa kyllä mainita siitä!) Ihan hyvä saldo, sillä pelkäsin alennusmyyntien vain lisäävän lukemattomien määrää reippaasta lukutahdistani huolimatta.

Ensi kuussa onkin luvassa blogisynttärit sekä ainakin yksi Tove Janssonin kirja, sekä tietenkin arvio tänään loppuun lukemastani Itkosen kirjasta. Siihen asti toivottelen kaikille oikein hyvää viikonloppua ja huippua huomenna alkavaa helmikuuta!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Keskiviikkoisia kysymyksiä ja vastauksia

 

Kanssabloggaajat muistivat minua jälleen lähettämällä kimpun erilaisia kysymyksiä. Viime viikolla viimeksi vastailin kysymyksiin, mutta onneksi näihin vastaileminen on ihan mukavaa puuhaa, niin jaksoi tahkoa läpi nämäkin. Tällä kertaa otan itseäni niskasta kiinni ja lähetän kysymyksiä vielä eteenpäin sellaisille, joiden blogeista ei minun silmääni haaste osunut. Mutta sitä ennen minulle esitetyt kysymykset ja vastaukset. Kiitos kysymyksistä Aletheialle ja Tuuleville!

Aletheian kysymykset.

Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit? 
Ei ole tainnut tulla sellaista hahmoa vastaan, sillä mieleeni ei tule ketään. Joku lempeä, kiltti ja rakastava sen pitäisi olla.
 
Mieluisin kirjallinen miljöö?
Saaristot, majakkasaaret sekä historialliset kartanot maaseudulla vetävät puoleensa.

Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena? 
Ostan paljon kirjoja alennusmyynneistä ja kirpputoreilta, sekä käytän kirjastoa tehokkaasti. Tosin juuri tällä hetkellä yritän teholukea oman hyllyn lukemattomia! Uutuuksia ostan lähinnä lahjaksi tai itselleni sellaisia, jotka ovat ihan pakko saada heti niiden ilmestyttyä. Toisinaan pyydän ja/tai saan arvostelukappaleita.

Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?
Susan Fletcherin Tummanhopeinen meri. Luin viime vuonna monta hyvää kirjaa, mutta Fletcherin kirja oli ehdottomasti se minun kirjani. Siinä kaikki lumosi minut. Tummanhopeinen meri oli ensimmäinen lukemani teos kirjailijalta ja vuoden sisällä ehdin lukea häneltä lisäksi kaksi muutakin kirjaa ja kolmas odottelee jo hyllyssä.

Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?
Huh, mikä kysymys. Ensimmäisenä mieleeni tulee seuraavat:
John Irving: Garpin maailma
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
J.K. Rowling: Harry potter
ja kaikki seitsemän osaa

Klassikko vai uutuuskirja?

Olen enemmän kiinnostunut klassikoista, kuin uutuuksista, mutta luen molempia. Blogin myötä uutuuksien tai ainakin uudempien kirjojen määrä luettavieni pinossa on kasvanut ja olen siitä iloinen. Hieman nuorempana kun luin pääasiassa vanhempaa kirjallisuutta ja klassikoita.

Mainitse yksi paha tapasi?
Kotitöiden välttely. Ei siinä muuten mitään, mutta kun aina keksii parempaa tekemistä kuin tiskaus, niin lopulta tilanne on se, että pesen kerralla koko astiastomme. No, onneksi meillä ei ole kovin paljon astioita!

Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?
Kirjablogeista puhuttaessa kiinnostavat ja omaääniset postaukset kiinnostavista kirjoista, aktiivisuus sekä kommentteihin vastaaminen. Kirjablogeissa arvostan informatiivisia otsikoita sekä spoilaamisen välttelyä. Persoonallisuus, mielenpainuvuus sekä selkeys. Tärkeintä on kuitenkin tehdä blogia omasta halusta ja innosta. Blogissa näkyy äkkiä, jos sen pitäminen ei enää olekaan mielekästä.

Lempi vuodenaikasi? Miksi?
Kesä, koska kesässä tuntuu elämän ihanuus.

Luetko sarjakuvia?
Luen, mutta nykyään vähemmän. Ja olen tosi huono bloggaamaan lukemistani sarjakuvista, joten niitä näkee täällä blogissani hyvin harvoin. 


Tuulevin kysymykset.

Minkäikäisenä opit lukemaan?
Opin lukemaan ensimmäisen luokan syksyllä ennen joulua. Olen ollut aina nopea lukemaan ja jo tuolloin meinasi palaa hiha, kun täytyi lukea hitaasti tavu kerrallaan. Halusin tietää äkkiä ja heti mitä tapahtuu, en vasta sadan yksitellen tavutetun sanan jälkeen. Muuten olenkin sitten hyvin kärsivällinen ihminen. Ihan oikeasti.

Luettiinko sinulle lapsena iltasatu?
Ainakin pienenä, mutta kun opin itse lukemaan, niin en tainnut enää kaivata moista. Kun sain pikkusiskoja melko liudan, niin ei tainnut äidillä aina riittää paukut illalla vielä lukeakin meille.

Saitko lukea lapsena mitä kirjoja vain ja niin paljon kuin halusit vai rajoitettiinko lukemistasi?
Ei ole koskaan rajoitettu millään tavalla. Joskus isä naljaili ja naljailee edelleenkin, että eikö muuta tekemistä olisi kuin aina lukea. Mutta ei äidillä eikä isälläkään ole koskaan oikeasti ollut mitään lukemistani vastaan. 

Minkäikäisenä aloit lukea aikuisten kirjoja?
Melko nuorena, sillä muistan jo ala-asteella, että joskus tympäännyin nuortenkirjojen lapsellisuuteen. Luinkin nuorena sekaisin niin nuortenkirjoja kuin aikuistenkin kirjoja. Yläasteella taisi jo valtaosa lukemastani olla aikuisille suunnattuja.

Kuinka usein käyt kirjakaupassa? Myös käynnit verkkokirjakaupoissa saa laskea mukaan.
Kuukausittain, joskus jopa viikottain. Tosin usein olen ihan vaan muille seurana. Kuten esimerkiksi maanantaina ja kuinkas sitten kävikään...

Kuinka usein käyt kirjastossa?
Nyt olen pitänyt pientä kirjastolakkoa, koska yritän tosiaan lukea enemmän oman hyllyn kirjoja. Mutta vähintään kuukausittain, ja toisinaan viikottain.

Kun matkustat, käytkö paikallisessa kirjastossa?
En, ellei siihen liity jotain erityistä. Viimeksi Virossa ollessa meidän oli tarkoitus mennä käymään, koska yksi kirjastorakennus oli sen verran jännän näköinen, mutta se sitten jäi. Ehkä ensi kerralla.

Kun matkustat, käytkö kirjakaupoissa?
Usein kyllä. 

Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi onnistunut parhaiten?

Itseasiassa näitä on aika paljon! Viimeksi olen kehunut Nälkäpelin toista osaa, joka oli minusta kirjaa parempi. Sinä päivänäkin oli elokuvana ehkä koskettavampi kuin kirjana. Viisasteleva sydän on ikuisuuslempparini elokuvanakin. Myös uusin elokuvaversio Humisevasta harjusta oli kaunis katsoa, vaikka ei ihan samaan yltänyt kuin kirja. 

Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi epäonnistunut eniten?
Näitäkin on tullut vastaan ihan riittävästi, mutta onneksi olen sen verran huono muistamaan, ettei mieleeni tule nyt yhtään ihan hirveää lässähdystä. Muistan kyllä, kuinka olen useamman elokuvan haukkunut suureen ääneen, kun se on suurinpiirtein pilannut kirjan, mutta tosiaan - mieli suojelee minua näiltä hirveyksiltä, eikä anna minun muistaa yhtäkään nyt tähän hätään.


Minä haluan laittaa haasteen eteenpäin seuraaville bloggaajille, joiden blogeista en haastetta ainakaan nopealla vilkaisulla löytänyt.

magentabooks
Ajatuksia kirjamaasta
Jos vaikka lukisi...
Upotus
Jokken kirjanurkka
Olgan lukupäiväkirja
Ei vain mustaa valkoisella

Kysymykseni heille ovat:

Mikä on kaikkien aikojen huonoin lukemasi kirja?
Mihin muiden kovasti kehumaan kirjaan olet ollut eniten pettynyt?
Mitä kirjaa et osaa kuvitella koskaan lukevasi? Miksi?
Mitä kirjaa uskaltaisit suositella lähes kenelle tahansa?
Ketkä ovat kolme lempikirjailijaasi?
Mitkä ovat kolme oman kirjahyllysi rakkainta tai tärkeintä teosta?
Mitä kirjaa himoitset itsellesi tällä hetkellä eniten?
Millaiset aiheet tai teemat saavat sinut herkästi tarttumaan kirjaan?
Oletko koskaan saanut fyysisiä oireita (esimerkiksi pahoinvointia) jonkun lukemasi kirjan vuoksi?
Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi?

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna


Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivut: 349, Schildts 2010
Kannet: Nina Ulmaja
Alkuteos: Håpas du trifs bra i fengelset, 2010

Susanna Alakosken Sikalat oli niin koskettava, lähelle tuleva ja henkilökohtainen lukukokemus, että halusin ehdottomasti lukea kirjailijalta muutakin. Alennusmyynneistä löysin Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, joka kertoo Annista, jonka vanhemmat ovat alkoholisteja, veli narkomaani ja joka itse on sosiaalityöntekijä, ja saa painia niin työssä kuin vapaa-ajallakin samojen ihmisten ja ongelmien parissa. Taustalla painaa vielä Suomesta muutto Ruotsiin ja vierauden tuntu. Lähtöasetelma kuulosti kiinnostavalta ja vähän samalta kuin Sikaloissa, jossa päänäyttämöllä pyörii pieni tyttö, jonka vanhemmat ovat Suomesta Ruotsiin lähiöön muuttaneita ja alkoholisoituneita. Kun kirja saapui hyllyyni, kiilasi se nopeasti monien muiden ohi. Vaan niin kävi, että siinä missä Sikalat on edelleen yksi lempikirjojani, meinasi tämä jäädä jopa kesken.

Molemmat lukemani kirjailijan teokset ovat aiheiltaan ja teemoiltaankin samoja ja pyrkivät ottamaan kantaa. Ihailen tätä, koska minusta tuntuu, että nykyään harvempi kirjailija tarttuu näin hanakasti yhteiskunnan epäkohtiin. Valitettavasti tämän kirjan kohdalla se koitui myös kirjan heikoksi lenkiksi. Alakoski ottaa kyllä kantaa, mutta ihan liian moneen asiaan yhtä aikaa. Puhutaan narkomaaneista ja heidän kohtelustaan, rikoksista ja rangaistuksista, köyhyydestä, epätasa-arvosta, maahanmuuttajien kohtelusta. Samaan aikaan Anni edustaa sitä, millaista on olla alkoholistin tai narkomaanin lähiomainen. Ja mitä on olla sosiaalityöntekijä ja millaisia koulutuksia nykyajan sosiaalityöntekijöillä onkaan. Huh, huh ja huh. 

Kirjan ydin ja punainen lanka katoaa lukijalta nopeasti ja alkaa tuntua siltä, ettei kirjailija ole oikein osannut päättää, mistä haluaakaan sanoa. Onko keskiössä enää ollenkaan Anni ja hänen suhteensa narkomaaniveljeen Samiin, vai onko keskiössä sittenkin jotain aivan muuta? Kirjassa on niin paljon asiaa, että sen lukeminen alkaa tuntua työläältä ja sulattelutauot ovat pakollisia. Siitä huolimatta kirjasta ei tunnu saavan otetta tai oikeastaan mitään irti. Lukijana ei osaa päättää, mihin nyt keskittyisi. Annin ja Samin väliseen suhteeseen, Annin lapsen tai miehen reagointiin vai yhteiskunnan viallisuuteen? Lopulta ei osaa keskittyä mihinkään.

Sen lisäksi, että kirjassa on paljon asiaa, se on kerronnaltaan myös runsas ja raskas. Kerronta nojaa hyvin pitkälti toistoon, samoja lauseita pyöritellään ja väännellään kyllästymiseen asti. Vähemmälläkin ymmärtäisi. Toistoa häiritsevämpää oli jatkuvalla syötöllä tarjoillut luettelot ja listat. Kun joka toinen sivu tuntuu olevan vain täynnä eri sanoja peräkkäin luetteloituna niin into lukea lopahtaa. Ei jaksa, ei kiinnosta eikä siinä tunnu olevan enää mitään itua. Kerronnan vuoksi kirjaa oli epämukava lukea ja lisäksi se etäännytti itse tarinasta. Kirja ei toimi. Ei minulle.

Kuitenkin kirjalla on tärkeä sanomansa ja sanottavansa, eikä siitä pääse mihinkään. Kirja tuntui kylmältä monessakin mielessä - kerronnan vuoksi se jätti kylmäksi, mutta sanoma kylmäsi. Varsinkin kun ei tarvitse arvailla, miten lähellä totuutta kirja on. Se on itse totuus. Jos kirjasta olisi sekametelisopan sijaan keskitytty vain muutamaan juttuun, kerrontaa muokattu lukijaystävällisemmäksi, niin kirja olisi ollut varmasti todella hyvä. Nyt sen tärkeä sanoma jää kehnonpuoleisen toteutuksen jalkoihin.

"Kun on kulunut vuosia ja meillä oli osoitekirjassamme kahdeksan eri osoitettasi ja olin saanut joka toisen kirjeen avaamattomana takaisin, lakkasin kirjoittamasta osotteitasi muistiin."


maanantai 27. tammikuuta 2014

Ehdokkaani Blogistanian Globalia & Blogistanian Finlandia 2013


Blogistanian Globalia -ehdokkaani:

1 piste John Irving: Minä olen monta
2 pistettä Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa
3 pistettä Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri



Blogistanian Finlandia -ehdokkaani:

2 pistettä Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
3 pistettä Kjell Westö: Kangastus 38


En ole koskaan aiemmin osallistunut Blogistanian äänestyksiin, mutta viime vuonna luin tarkoituksella enemmän utuuuksia, jotta kokisin olevani oikeutettu äänestämään. Globalian kanssa jouduin ihan miettimään 1 pisteen kirjaa, sillä Irvingin kanssa paikasta taisteli moni, sen verran hyviä kirjoja on tullut luettua. Finlandiaa varten olen lukenut vähemmän, joten pisteillekin ylsi vain kaksi. Sen enempää en valintojani perustele, sillä mielipiteeni kirjoista voi käydä lukemassa arvioista. 

Blogistanian Globalian tulos julkaistaan 28.1.2013 kello 10.00 Kirjasfääri -blogissa ja Blogistanian Finlandian tulos julkaistaan 28.1.2013 kello 10.00 Sallan lukupäiväkirja -blogissa.

torstai 23. tammikuuta 2014

Eve Hietamies: Tarhapäivä


Eve Hietamies: Tarhapäivä
Sivut: 447, Otava 2013
Kansi: Markku Pyörälä
Ensimmäisen kerran julkaistu 2012


"- Mä tykkään susta sen takia, että joskus sä laitat mut nukkumaan, vaikka mä en oo väsynyt, vaikka oikeasti mä oon, Paavo sanoi kerran, kun käveltiin aamulla tarhaan.
- Mä tykkään susta joka asian takia, vastasin sille."

Harvemmin kaipaan kevyempää kirjallisuutta, mutta kun sellainen puuska iskee, pitää kirja valita huolella. Tällä kertaa minut pelasti alennysmyynneistä löytynyt Tarhapäivä, joka on itsenäinen jatko-osa Yösyötölle. Yösyötön luimme viime syksynä lukupiirikirjana, ja koska kirja sai tuolloin minut nauramaan ääneen, mutta herätti myös paljon ajatuksia, toivoin Tarhapäivän tekevän saman. Valinta osui oikeaan. Kirja nauratti, itketti mutta ei kuitenkaan ollut pelkkää höttöä.

Tarhapäivään tarttuminen tuntui siltä, kuin olisi nähnyt vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ja saanut kuulla heidän viimeisimmät kuulumiset. Antti, jonka vaimo hylkäsi synnytyssairaalan pihassa ja jätti pärjäämään yksin lapsen kanssa, oli nyt jo töihin palannut ja vielä viimeksi ensiaskeliaan kokeillut Paavo oli ehtinyt täyttää viisi vuotta. Antin ja Paavon elämä oli asettunut omaan uomaansa ja kulki omaa painoaan, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kommelluksia, hauskoja letkauksia ja harmaita hiuksia olisi riittänyt parivaljakon elämässä edelleen. Välillä kahden miehen perhe-elämää kävi sotkemassa Paavon äiti Pia sekoiluillaan. Tarhapäivässä kuvioihin astuu kuitenkin ihan uusi mutta, nimittäin Terttu. 

Terttu on Antin hyvän ystävän Ennin tytär, joka päätyy hetkeksi asumaan Antin ja Paavon kanssa. Vaikka Antti onkin oppinut pärjäämään oman viisivuotiaan poikansa kanssa, niin pakka menee todellakin sekaisin, kun kuvioihin astuu näsäviisas viisivuotias tyttö, jonka pörröpampulat, väärän väriset sukkahousut ja kasa pehmoleluja aiheuttavat aivan uudenlaista päänvaivaa. Kun Paavo pukee päälleen, mitä kaapista ojentaa, niin Terttu valikoi vaatteitaan pitkään ja vaihtelee asuja yhden aamun aikana useamman kerran. Kun Paavo itkee ja suuttuu tapahtuneesta vääryydestä, voi Terttu nyyhkyttää pelkästään väärin valituista sanoista. Ja yhtäkkiä kaapista täytyy löytyä niin poikien kuin tyttöjenkin lääkettä.

Tarhapäivä jatkaa vitsailua siitä, mihin Yösyötössä jäätiin. Edelleen nauretaan stereotypioille ja sukupuolten välisille eroille, mutta onneksi kirjan huumori revitään kuitenkin pääasiassa lapsiarjesta, joka paikoitellen tuntuu varsin koomiselta. Ei kuitenkaan epäuskottavalta. Yösyötön kohdalla kärjistäminen ja minusta jo vanhanaikaiselta tuntuva sukupuolijaottettelu laski lukukokemusta jonkin verran, mutta nyt olin jo varautunut, eikä se häirinnyt minua yhtään niin paljon kuin ensimmäisen kirjan kohdalla. Myöskään puhekielisyys ja "miesmäinen" kerronta eivät enää töksähtäneet. Se on tämän kirjan juttu ja se toimii.

Hieman enemmän kirjassa häiritsi paikoitellen epäuskottavalta tuntunut Antti. Antti on toimittajana aikakausilehdessä ja on työnsä puolesta nähnyt paljon kaikenlaista sellaistakin, mistä harva on varmaan edes kuullut. Silti naisten ja pienten tyttöjen kanssa hän on vähän kuin kala kuivalla maalla - ei osaa kuin sätkiä ja ihmetellä. Siitäkin huolimatta, että hän on kuitenkin jakanut asuntonsa aiemmin myös naisen kanssa. Hahmossa yhdistyy toimittajan ja työkseen kirjoittamisen trendikkyys, että aivan äärimmilleen viety äijämäisyys. Hieman hahmon ristiriita jäi häiritsemään. Voiko työkseen lehteä tekevä ja varmasti ajankohtaisista asioista perillä oleva mies olla kuitenkin joissain asioissa niin totaalisen kujalla? Ehkä. Ehkä ei?

Pääasiassa sain kirjalta kuitenkin juuri sitä mitä kaipasin. Kirja on hauska ja nauroin monta kertaa lukiessani ääneen, mitä tapahtuu harvoin. Kirja koskettaa, ja herättää ajatuksia. Paavo ei ole enää vauva, mutta ei lapsenkasvattamisen ihmeellisyys lopu, vaikka lapsi onkin jo oppinut puhumaan ja kävelemään. Väsymystä, kiukkua, raivoa, naurua ja rakkautta riittää edelleen. Ja Paavosta on kehkeytynyt vallan ihana viisivuotias. Varsinainen persoona, joka toisinaan haluaa vaihtaa nimensä ja joka kiukkuisena huutaa TY. Paavo kaipaa äitiään, ajattelee hassuja ja ihmettelee isänsä tavoin tyttöjen outoa maailmaa.

Kirja on lämminhenkinen ja elämänmakuinen. Vaikka muutamasta epäkohdasta ylempänä nurisin, eivät ne silti pilanneet lukukokemusta. Pidin kirjasta kovasti. Yösyötöstä pitäneille aivan ehdoton jatko-osa, jossa vitsi ei onneksi ole vielä vanhentunut. Kirja sopii lapsista pitäville, lapsiarjesta kiinnostuneille tai vaikka vertaistueksi vanhemmille. Hyvin upposi lapsettomallekin ja salaa jään odottamaan seuraavaa jatko-osaa. (Onhan sellainen tulossa? Onhan?) Älä kuitenkaan lue, jos saat näppylöitä kirjoista, joissa sukupuoliroolit ja stereotypiat elävät.

"Paavon tarhassa en ollut vielä kertonut kenellekään mitään, koska Paavo hoiti kotiasioiden raportoinnit ilman minuakin. Se muisti kertoa jopa isin iltapierut. Se oli se päivä, kun tajusin Paavon yllättäen oppineen laskemaan. "

"Enää en tosin päästäisi Paavoa yksin ulos, ennen kuin se täyttäisi neljäkymmentä."

tiistai 21. tammikuuta 2014

Markus Zusak: Kirjavaras


Markus Zusak: Kirjavaras
Suomentanut: Pirkko Biström
Sivut: 558, Otava 2009
Kannen kuva: Jeff Cottenden
Alkuteos: The Book Thief, 2005

"Viidenneksi: jossakin syvällä hänen sydäntään kutitti, mutta hän varoi tarkkaan raapimasta sitä. Häntä pelotti ajatella mitä sieltä voisi tihkua ulos." 

On toinen maailmansota, natsi-Saksa, Hitler, juutalaisvainot, keskitysleirit, pommitukset, pommisuojat, loputon pelko, jatkuva nälkä ja ruumiiden viereen kumartunut kuolema. Kaiken keskellä on kasvatittyttö Liesel, joka näkee painajaisia, opettelee yön pelottavina tunteina lukemaan ja päivisin juoksee jalkapallon perässä kentällä poikien kanssa. Liesel, joka varastaa kirjoja, joka ei suostu suutelemaan ystäväänsä Rudya, joka rakastaa papaa ja joka ystävystyy kellariin piilotetun juutalaisen kanssa. Liesel, joka lukee pommisuojassa ääneen muille kirjoja ja joka kaiken synkkyyden keskellä tuo pilkahduksen toivoa.

Kirjavaras on taitava ja mukanaan vievä kirja, joka tarjoaa tutuissa puitteissa jotain uutta. Ydintarinalta kirja on varmasti kaikille tuttu, valitettavasti, mutta ytimen ympärille rakennettu maailma oli minusta lumoava. Kirjoja varasteleva tyttö, tarinoiden maailma, hieman kärjistetyt ihastuttavat hahmot ja kuolema, joka saa sanoa sanottavansa. Kirja on koskettava, julma ja raakaa. Samaan aikaan se on kuitenkin lämmin, hauska ja toiveikas. Kirja ei kaunistele, ei tarjoa onnellisia loppuja, mutta silti se tarjoaa toivoa. Lämpöä ja rakkautta.

Kirjan kieli oli taidokasta, oivaltavaa ja helppolukuista. Kirja nauratti ja itketti, kosketti ja vavahdutti. Tosin täysin moitteeton kirja ei ollut, ja minusta alku oli hieman luotaantyötävä. Kirjan alussa oli liikaa kaikkea ja tuntui, kuin siitä olisi yritetty tehdä väkisin hauska. Onneksi muutaman ensimmäisen sivun jälkeen tarina tasoittui ja pääsi kirjavarkaan matkaan. Silloin kirja vei mennessään ja minäkin luin ensimmäiset 200 sivua hujauksessa, yöunien kustannuksella. Kirjan varrella oli tosin pari kohtaa, jolloin ote meinasi hieman herpaantua. Niiden kohdalla olisi voitu karsia tai tiivistää. Pääasiassa kirjaa kuitenkin luki vauhdilla ja melko suuresta sivumäärästä huolimatta kirja tuntui loppuvan kesken. Olisin voinut lukea kirjaa vielä muutaman sadan sivun verran.

Kirjavaras oli monesta syystä juuri minun kirjani. Tietenkin hyvä, kiinnostava ja monivivahteinen tarina oli mieleeni, sekä reilu sivumäärä, jonka ansiosta kirja ei vain raapaissut pintaa vaan todella kuljetti mukanaan pitkin natsi-Saksan katuja. Lisäksi pidän kovasti kirjoista, joissa kirjallisuus ja lukeminen saavat sijaa. Lieseliä rakastaa jo siksi, että hän rakastaa kirjoja. Pidin myös kielestä, joka oli oivaltavaa, mutta ei konstaillut liikaa. Suomennoskin on onnistunut ja toimiva. Kirjasta olisi tehnyt mieli kirjoittaa monta sitaattia ylös, mutta valitsin tähän postaukseen kaksi suosikkiani.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan, jos se yhtään kiinnostaa. Epäilen kuitenkin, että kirja ei kaikille tarjoa samaa. Kirja on kaikessa omassa erikoisuudessaan melko perinteinen, jonka sanoma on varmasti tuttu. Luulen, että kirja voi tuntua hyvin omalta ja siihen ihastuminen ei ole vaikeaa. Mutta toisaalta kirja voi tuntua myös liian tutulta, vain yhdeltä monien joukossa. Se voi koskettaa, tai sitten se voi jäädä keskinkertaiseksi. Minä kuitenkin ihastuin lähes varauksettomasti. Aion ehdottomasti suositella kirjaa tuttavillenikin luettavaksi. Etenkin hieman nuoremmille tämä voisi olla hyvä tapa lähetyä tuota hirveää ajanjaksoa historiassamme.

"Liesel, usein minä toivon että tämä kaikki olisi ohi, mutta sitten sinä jotenkin teet jotain sellaista kuin että laskeudut kellarin portaita lumiukko käsissä."

 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kevyempi aloitus viikolle



Kaisa haastoi minut vastaamaan muutamaan kysymykseen ja ajattelin näin uuden alkavan viikon iloksi niihin vastailla. Toivottavasti myöhemmin viikolla olisi asiaa kirja-arvion muodossa, mutta katsotaan ehdinkö lukemaan sitä tahtia kuin toivoisin. Nyt kuitenkin vastauksia Kaisan kysymyksiin.

1. Minkä kirjan ostit viimeksi lahjaksi?
Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa, Tove Jansson: Vaarallinen matka & J.R.R. Tolkien: Hobitti lähtivät joulupaketeissa ystäville.

2. Minne suuntaat yleensä ensimmäisenä kirjastossa?
Palautusluukulle palauttamaan kirjoja tai tiskille hakemaan varauksia. Jos kumpikaan ei kuulu ohjelmaan, niin siinä tapauksessa minulla on yleensä mukanani lista, jonka mukaan käyn sitten poimimassa hyllystä kirjoja.

3. Jos sinun pitäisi nyt valita luettavaksesi kirja epämukavuusalueeltasi, minkä valitsisit?
Luen sen verran laidasta laitaan ja pyrin olemaan ennakkoluuloton, joten varsinaista epämukavuusaluetta en suostu myöntämään. Chick-litiä en lue, klassikoihin suhtaudun varauksella ja joistain aiheista, esimerkiksi politiikasta, en ole ihan hirveän kiinnostunut lukemaan. Näistä valitsisin varmaan klassikon, ehkäpä oman hyllyn Saatana saapuu Moskovaan voisi tulla kyseeseen.
 
4. Mistä kirjasta pidit ennen paljon muttet enää nykyään? Miksi?
Yleisesti ottaen nuortenkirjat ovat pitkälti sellaisia. Ihan siitä syystä, etteivät ne enää oikein istu omaan elämääni ja en koe saavani niistä mitään irti. Toki poikkeuksiakin on ja dystopiaan olen tutustunut pitkälti nuortenkirjojen kautta.
 
5. Jos joutuisit jonnekin kirjallisuuden rinnakkaismaailmoista, minne mieluiten menisit? 
A-P-U-A. Nyt en kyllä osaa sanoa. Koska mikä paikka kiinnostaa ja minne taas oikeasti olisin valmis menemään ovat kaksi eri asiaa. Täytyy hautoa. Tulen kertomaan jos keksin!

6. Kuka Sormuksen ritareista olisit ja miksi?
En osaa vastata tähän, sillä en ole koskaan lukenut kirjaa ja elokuvatkin olen katsonut vain osittain muuta hääräten. Ei riitä kiinnostus. Ehkä en siis olisi kukaan?
 
7. Ketä kirjallisuuden hahmoa pelkäät tai olet pelännyt?
Mieleeni ei äkkiseltään tule ketään, mutta minusta pelottavia hahmoja ylipäänsä ovat sellaiset, jotka ovat päältä kultaa ja sisältä muuta. Sieppaa rinnasta ja sitten saa pelätä toisten hahmojen puolesta. Lapsena pelkäsin mörköä!

8. Mitä kirjaa lukiessa nauroit viimeksi ääneen?
Aivan varma en ole mikä olisi viimeksi naurattanut, mutta viimeisimmistä ainakin Yösyöttö on ollut sellainen. Aivan huippu!
 
9. Mitä tietokirjaa suosittelisit luettavaksi?
En voi sanoa hirveästi tietokirjoja lukevani, mutta viimeisimmistä luetuista tietokirjaan päin taittavista voisin suositella Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa sekä  Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa.

10. Mikä kirja on saanut sinut matkustamaan, leipomaan, kokeilemaan uutta harrastusta tai innostamaan johonkin muuhun?
Ekovuosi Manhattanilla, Marjoja ja maskaraa sekä Aitoa ruokaa ovat kaikki muuttaneet elämääni. On hassua, että olen nuoresta lähtien ollut aika tiedostava ja tarkka mitä ruokaani ja eettiseen sekä ekologiseen kuluttamiseen tulee, mutta kyllä sitä vain aina oppii uutta ja saa puhtia tehdä vielä enemmän kun lukee innostavia kirjoja.


En tällä kertaa valitettavasti haasta ketään, sillä en saa päähäni mitään hyviä kysymyksiä. Mutta hei olisi hauska kuulla, mikä olisi teidän vastauksenne viimeiseen (10. kysymys) kohtaan?

perjantai 17. tammikuuta 2014

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo



John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Suomentanut: Laura Beck
Sivut: 446, Bazar 2011
Kansi: Helin Sepa
Alkuteos:The House of Special Purpose, 2009


John Boynen Tarkoin vartioitu talo valikoitui vuoden ensimmäiseksi lukupiirikirjaksemme. Suhtauduin kirjaan etukäteen hieman varauksella, sillä aiemmin kirjailijalta lukemani Poika raidallisessa pyjamassa oli pettymys. Kirjan idea oli hyvä, mutta kerronnasta en tuolloin pitänyt lainkaan. Tarkoin vartioitu talo kuitenkin kiinnosti minua aiemmasta pettymyksestä huolimatta, sillä kirjaa ja kirjailijaa on yleisesti kehuttu ja onhan kirjassa hurjan kauniit kannet. Valitettavasti kauniit kannet eivät kirjaa pelastaneet, sillä vaikka kirjan tarina ei ole huono, niin kerronta tuntui uskomattoman kehnolta.

Tarkoin vartioitu talo on kertomus Venäjää viimeiseksi hallinneista Romanoveista ja heidän valtakautensa päättymisestä. Se on tarina nuoresta Georgista, joka erinäisten tapahtumien vuoksi palkataan Talvipalatsiin tsaari Nikolai II:n perheen palvelijaksi ja suojelijaksi. Georgi näkee läheltä mitä tsaarin perhessä tapahtuu ennen kuin valta vaihtuu. On nuori, pumpulissa kasvatettu ja suojeltu tsaarin poika Aleksei, hänen sisaruksensa Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia, tsaaritar ja itse tsaari tietenkin sekä Rasputin. Georgi oppii tuntemaan perheen ja tulemaan omalla tavallaan sille läheiseksi, kunnes Nikolain valta alkaa horjua ja Georginkin asema muuttuu.

Samalla kirja on Georgin ja Zojan rakkaustarina. Kirja kulkeekin useammassa tasossa. On elämänsä ehtoopuolella olevat Georgi ja Zoja, on Venäjä vuosina 1915-1917, on Pariisi ja nuoruusvuodet. On loisto ja nousu, romahdus ja pako. Rakkautta, onnea, töitä, lapsettomuuttaa ja perhettä. On kipeitä muistoja ja onnellisia elettyjä vuosia. On GeorgijaZoja.

En ole yleensä kovin innoissani fiktiivisistä historiaan ja oikeisiin ihmisiin perustuvista kirjoista. Luen historiasta mieluiten faktatietoa. Kirjan tarina on kuitenkin tästä seikasta huolimatta ihan hyvä ja uskon sen tiettyyn pisteeseen asti olevan melko totuudenmukainen. Joskin kirjassa on myös paljon kyseenalaistettavaa. En ole aiemmin lukenut Romanoveista kertovaa kirjallisuutta oikeastaan lainkaan, joten oli mukavan virkistävää lukea jotain erilaista. Sitten tosin tulevat ne mutta ja kun.

Kirja on ihan tuskaisen ennalta-arvattava, mikä tietenkään ei ole suuri ihme, kun kirja perustuu yleisesti tunnettuun historiaan. Kuitenkin kirjan rakenne perustuu tietylle jännitteelle ja tarina rakentuu hiljalleen niin, että vasta lopussa paljastetaan totuus. "Paljastus" ei kuitenkaan pääse yllättämään, sillä ratkaisu on naurettavan itsestään selvä. Tästä syystä kirja ei oikein tunnu toimivan. Joko täytyisi olla todella kiinnostunut Romanoveista tai sitten olla tietämättä heistä mitään, niin kirjasta varmaan saisi enemmän irti. Minulle kirja tuntui tarjoavan pettymyksen toisensa perään.

Eniten minua kuitenkin häiritsi kerronta. Kerronta tuntui kömpelöltä, naiivilta ja siltä, ettei kirjailija todellakaan tiennyt mitään siitä, mistä kirjoitti. Kirja oli epäuskottava, laimea ja täynnä korneja latteuksia. Vaikea tietenkin sanoa, kuinka paljon syyttää suomennosta esimerkiksi heppoisista sanavalinnoista ja kuinka paljon on ihan suoraa kirjailijan kynästä, mutta tyyli oli yleisesti jotenkin lapsellisen oloista. Toisaalta kirjaa kuitenkin luki helposti ja nopeasti - toisaalta se tapahtui pitkälti uskottavuuden kustannuksella. Lukupiirissä nousi esiin ajatus, että lukijaa pidetään hieman typeränä, ja juuri siltä kirjaa lukiessa tuntuikin. Kirjailija on tainnut yrittää haukata hieman liian ison palan kirjan suhteen. Kirjailijan lahjat eivät taida ihan riittää siihen, mihin hän haluaisi niiden riittävän.

Loppujen lopuksi kirjasta jäi omalla tavallaan lämmin, mutta pettynyt olo. Pidin Romanovien tarinasta ja viittauksista Anna Kareninaan. Myös arjen ja parisuhteen kuvaus pääsi yllättämään, ja siitä pidin. Tiivistetysti voisi sanoa, että kirja on ihan luettava, mutta paljon lukevalle ei tarjonnut oikein mitään uutta.


Muualla: Nenä Kirjassa, Lumiomena, Lukuisa, Leena Lumi, P.S. Rakastan kirjoja, Järjellä ja tunteella, Kirjakirppu, Kirjojen parissa, Kirjojen salainen puutarha


tiistai 14. tammikuuta 2014

TTT: 10 oman hyllyn odotetuinta


Olen päättänyt tänä vuonna keskittyä lukemaan pääasiassa oman hyllyn kirjoja. Hyvin vuosi onkin lähtenyt käyntiin ja olen kahdessa viikossa ehtinyt lukea jo kolme teosta omasta hyllystä. Neljäs on kesken. Voisi ajatella, että kun päättää näin tiukasti keskittyä lukemaan vain tiettyjä kirjoja, halajaisi mieli koko ajan muualle, mutta näin ei ole lainkaan. Olen yllätyksekseni innostunut ihan hirveästi omista kirjoistani, enkä meinaa malttaa lukea kesken olevaa kirjaa edes loppuun, kun jo suunnittelen mitä seuraavaksi. Olen myös hieman jaotellut, mitä kirjoja luen jo nyt vuoden alussa ja mitä säästelen kesään. Tietenkin suunnitelmat muuttuvat koko ajan mielialan mukaan, mutta se ei suinkaan vähennä suunnittelemisen iloa.

Hyllyssäni on ihan huikeasti kirjoja, joiden lukemista tuskin maltan odottaa - no tietenkin, en kai niitä muuten olisi ostanutkaan - ja ajattelin hieman elvyttää Top Ten Tuesday -henkeä listaamalla 10 kirjaa, joiden lukemista odotan ehkä eniten omasta hyllystä ja jotka haluan ehdottomasti tämän vuoden aikana lukea. Tarkoitus on tietenkin lukea paljon enemmän hyllystä kuin vain 10 kirjaa enkä oleta lukevani odotetuimpia kirjoja heti, mutta ainakaan nämä eivät jää tämän vuoden aikana lukematta.

10 oman hyllyn odotetuinta

♥ Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Luen tätä parhaillaan, joten odotus on jo osittain palkittu. Alakosken Sikalat hiipi ihon alle, joten odotukseni kirjailijaa kohtaan ovat melko korkealla. 

♥ Joyce Carol Oates: Blondi
Sisareni, rakkaani oli niin huikea, etten malta odottaa pääseväni jälleen Oatesin pariin. Tämä jättiläinen saa kuitenkin tovin odottaa, sillä olen vieläkin vähän hengästynyt tuosta joulukuun lopussa lukemastani Oatesista. Ei makeaa mahan täydeltä.

♥ Cormac McCarthy: Veren ääriin
Paljon lukeva ystäväni oli tästä niin vaikuttunut ja järkyttynyt, että pelonsekaisella innolla odotan kirjaa. Kirjailijalta aiemmin lukemani Tie oli loistava, joten se ei ainakaan vähennä odotuksiani. Meinasin kirjan jo aloittaa, mutta päätin säästellä vielä hetken. Ehkä seuraavaksi?
 
♥ Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Suhtaudun klassikoihin kaksijakoisesti: kiinnostaa, mutta tarttumiseni niihin on nihkeää. Ristiriitaisesti suhtaudun tähänkin teokseen. Odotan ja aion kirjan lukea, mutta varmasti lykkään kirjan lukemista "parempaan hetkeen" jonkin aikaa, ennen kuin oikeasti sen luen.

Tove Jansson: Nukkekaappi
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
Kaltaiseni Tove -fani tuskin saisi edes tunnustaa, ettei ole aiemmin lukenut kirjailijan aikuisille suunnattuja romaaneja. No en ole, mutta onneksi omasta hyllystä niitä löytyy, joten tämän vuoden aikana ehdin korjata tämän virheen. Juhlavuoden kunniaksi olen ajatellut lukea yhden kirjan Janssonilta per kuukausi. Katsotaan kuinka käy.

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Kirja ja kirjaan perustuva tv-sarja ovat minulle täysin vieraita. Olen kuullut niitä sekä kehuttavan, että haukuttavan. En odotakaan kirjalta ihan huikeita, mutta saaristo on se, miksi kirja vetää puoleensa hyvin vahvasti. Toivon jaksavani säästellä tätä kesään, mutta saattaa olla, etten malta.

Kjell Westä: Leijat Helsingin yllä
Kangastus 38 oli yksi viime vuoden parhaimpia kirjoja, joten oman hyllyn Westöjä aion varmasti lukea läpi tämän vuoden aikana.

Susan Fletcher: Meriharakat
Luin viime vuonna jopa kolme teosta Fletcheriltä, joista kaksi pääsivät viime vuoden top 10:n parhaan joukkoon. Ihastukseni kirjailijaan on vahva ja ei varmaan ole ihan hirveä yllätys, että tämä on yksi hyllyni odotetuimpia.

John Irving: Oman elämänsä sankari
Minulla on hyllyssäni viisi lukematonta Irvingin kirjaa. Määrä on suuri, mutta olen tarkoituksella säästellyt kirjoja hetkiin, kun ikävä Irvingiä kohtaan yltyy mahdottomaksi. En tiedä montako Irvingiä tulen tämän vuoden aikana lukemaan, mutta tätä odotan kyllä tällä hetkellä kirjailijalta eniten. 


Huh, olipas vaikea valita vain 10 noista 77:stä (mikäli listaukseni pitää paikkansa) hyllyssä odottelevasta kirjasta. Mieleni kun tekisi lukea tietenkin kaikki ja heti. Viimeksi eilen valittelin ääneen sitä, kun kaikkia ei voi lukea kerralla... no onneksi niin, sillä luvassa on varmasti monta hyvää hetkeä kirjojen ja tyynyjen äärellä. Ihanaa, kun maailmassa on niin monta kirjaa, joiden lukemista ei malta odottaa.

Minkä kirjan lukemista sinä odotat eniten? 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Herman Koch: Illallinen



Herman Koch: Illallinen
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivut: 339, Siltala 2012
Kannen kuva: Vilma Pimenoff / Millennium Im ages, UK
Alkuteos: Het diner, 2009

Illallisen ääreen päädyin puhtaasti blogisuositusten perusteella ja millainen illallinen se olikaan. En saanut sitä mitä odotin, mutta yllätyin ja pitkälti positiivisesti. Ei Illallinen noussut lempparikseni, en täysin vakuuttunut ja minulla on siitä paljonkin vähemmän hyvää sanottavaa, mutta ei se huono ollut. Jos olisin lukenut elämässäni vähemmän, jos vaatisin vähemmän tällaiselta kirjalta vaikuttuakseni ja jos osaisin suhtautua tämän tyyppiseen kirjallisuuteen vähemmän nuivasti, kirja olisi tehnyt paljon suuremman vaikutuksen. Nyt se jäi hieman keskinkertaista paremmaksi, iloiseksi yllättäjäksi.

Kaksi pariskuntaa tapaa illallisella voidakseen keskustella heidän teini-ikäisistä lapsistaan ja heidän teoistaan. Ilta alkaa tavallisissa, pariskunnille tutuissa merkeissä, mutta mitä pidemmälle ilta ja illallinen etenee, sitä enemmän kulissit rakoilevat ja totuus hiipii pintaan. Alkuasetelma muuttuu - eikä ihan odotetulla tavalla.

Kirjan idea on ihan hyvä ja kirja pääsee yllättämäänkin, mutta hyvä idea tarkoittaa samalla sitä, että se on melko käytetty ja jo hieman kulahtanut. Aluksi näyttää siltä, että kaikki on hyvin ja sitten pikku hiljaa paljastuu, että ei olekaan. Minusta tylsintä oli se, että lukijalle tarjoiltiin koko kirjan ajan auliisti vinkkejä tulemasta niin, että missään kohtaa ei päässyt varsinaisesti kunnolla yllättymään tai järkyttymään. Minusta käänteet olisivat voineet olla äkkinäisempiä ja jyrkempiä. Kirjasta olisi tullut väkevämpi, eikä sellainen, minkä edessä huokailee kun tietää jo monta sivua ennen varsinaista paljastusta, että mitä seuraavaksi. Minusta tämän tyyppiset jännärit ovat muutenkin melko ennalta-arvattavia.

Oli kirjassa omat hetkensäkin, ja - minä yllätyin. Kun olin lukenut koko kirjan, tajusin, että se oli kokonaisuutena parempi kuin mitä lukiessa ajattelin. Pidin kerronnassa siitä, kuinka se oli melko yksinkertaista, yksityiskohtiin tarttuvaa ja purevaa. Vaikka taustalla kohistiin, ja vaikka kohti vääjäämättömiä tapahtumia vyöryttiin, niin silti kertoja antoi aikaa myös itse illalliselle ja pienille hetkille. Kerronta tuntui erikoiselta ja hieman sekopäiseltä, ja siitä pidin. Se toimi ja sopi kirjaan.

Nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut muutama päivä, sen arvo nousee silmissäni. On helpompi nähdä sen oivallisuus ja mielenkiintoisuus, mutta ei voi unohtaa sitä, että lukukokemus jäi keskinkertaiseksi. Kirja tuntui lukiessa hieman turhan heppoiselta ja jäin kaipaamaan enemmän. Nyt oltaisiin kaivattua sitä, että kirja olisi muutaman kerran lyönyt märällä rätillä päin lukijan kasvoja tai edes sen yhden kerran.

Purnaamisesta huolimatta kirja ei ole huono. Jos pitää perhedraamoista, jännityksestä ja siitä, kuinka totuus paljastetaan pikku hiljaa, kirja saattaa olla mieleen. Jos pitää kirjoista, joissa kaikki ei olekaan ihan siltä miltä vaikuttaa, kannattaa lukea tämä. 


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani



Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivut: 727, Otava 2012
Kannen kuva: Chev Wilkinson / Getty Images
Alkuteos: My sister, my love, 2008


Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani on runsas, rönsyilevä, ehkä jopa liiallinen. Kirja on sopimaton, tirkistelevä ja paikoitellen oksettavan ällöttävä. Kirja on ristiriitainen, raju ja koskettava. Se puhuttelee, ravistelee ja ottaa kantaa. Ennen kaikkea Sisareni, rakkaani on upea ja ylistyssanoja ansaitseva teos, jonka lukeminen tuntui sisuksissa ja johon ihastuin vääjäämättä. Kirjassa oli kaikkea, mitä hyvältä kirjalta odottaa ja jopa enemmän. Kirja onnistuu siinä, mihin se pyrkii.

Bliss Rampike on taitava, palkittu ja kuuluisa luistelijalupaus. Ja 6 vuotiaana hän löytyy tapettuna oman kotinsa kellarista. Kuka on voinut tappaa tuon suloisen pienen ihmelapsen? Hieman haparoiden syyttävä sormi osoittaa vuorotellen jokaista. Isää, äitiä, naapuruston pedofiiliä ja lopulta Skyleria, Blissin muutaman vuoden vanhempaa isoveljeä. Skyleriä, joka on aina jäänyt sisarensa loiston varjoon ja josta ei koskaan tullut mitä vanhemmat toivoivat. Isänsä häpeäksi hän ontuu, ei tahdo pärjätä koulussa ja äitinsä kovista yrityksistä huolimatta hänellä ei juuri ole ystäviäkään. Kun taas Bliss on kaikkien rakastama pieni tyttö, joka tuo mainetta ja kunniaa koko perheelle. Väsymättömänä hän tekee vanhempansa, etenkin äitinsä, ylpeäksi kerta toisensa jälkeen. Ja kuinka kaikki häntä rakastavatkaan. Hänen luisteluaan näytetään telkkarissa, hänelle satelee ihailijakirjteitä ja lahjoja. Skylerin nimeä tai olemassa oloa ei tahdo muistaa kukaan, eikä hän tunnu olleen enää aikoihin mamin pikkumies. Skylerilla jos kellään voisi olla motiivi tuohon järjettömään murhaan.

Sisareni, rakkaani on teos, jossa Skyler, unohdettu veli, pääsee ääneen. Hän kirjoittaa ja kertoo tapahtuneesta omasta näkökulmastaan. Hän kertoo sen mitä tietää. Elämästä ennen Blissiä, elämästä Blissin varjossa ja elämästä kaiken jälkeen. Hän kertoo kuumeisesti, sanoja säästelemättä ja asioista toiseen loikkien. Ja lopulta paljastuu totuuskin. Mutta millainen totuus?

Kirja on todella runsas, sivumäärältään melko paksukainen ja rönsyilevä. Kirjasta löytyy alaviitteitä niin, että niistä saisi kirjoitettua melkein oman romaanin. Taitavasti Oates kuitenkin on pitänyt kirjan koossa, eikä kirjan lukeminen tunnu raskaalta alaviitteidenkään kanssa. Helppolukuisuus ja koukuttavuus yhdessä tekivät sen, että itse luin kirjan muutamassa päivässä ahnehtien. Kerronta onkin yksi, mistä kirja ansaitsee kiitokset, eikä vain luettavuutensa ansiosta. 

Kerronta on hyvin jännää. Skyler on kertoja, joka välillä kertoo itsestään kolmannessa persoonassa, mutta toisinaan ääneen pääsee minä-kertojakin. Joissain tapauksissa moinen vaihtelu voisi olla rasittavaa, mutta kirjan tyyliin se sopi, eikä kirja tunnu edes sekavalta. Toinen on Oatesin satiiri, joka on niin purevan hyvää, että melkein oksettaa. Kun Bliss Rampikea, tuota pikkutyttöä, kuvataan sillä tavalla, mikä ehkä sopisi eroottiseen kirjallisuuteen, tekee pahaa. Mutta piikki osuu kohteeseensa. Miten hullua ja mieletöntä elämä voi olla pienen kuuluisan luistelijalupauksen ympärillä. Mitä kaikkea lapsille tehdään, miten hulluja vanhemmat kaikkine toiveineen ja haluineen ovat. Ja miten tärkeää onkaan kuuluisuus, maine ja raha. Miten erilaisia lääkkeitä syödään varakkaissa perheissä kuin leipää toisissa. Kirja tarjoilee painajaismaista amerikkalaista unelmaa.

Oatesin teos pohjautuu tositapahtumiin, erään lapsimissin ratkaisemattomaan murhaan, mutta on silti täysin fiktiivinen teos. Muistan itse lapsimissin tapauksen lehdistä ja uutisissa. Se oli yksi syy miksi tämä kirja kiinnosti ja samalla inhotti minua. Tarjoaahan kirja, fiktiivisyydestään huolimatta, yhden näkökulman ja mahdollisen ratkaisun tuohon oikeasti ratkaisemattomaksi jääneeseen murhaan. Toisaalta en pidä tällaisilla asioilla retostelemisesta, siitäkään huolimatta, että myönnän tapauksen jo aikoinaan herättäneen kiinnostusta. Onneksi Oatesin saatiri ja kannanotto ovat selvät - ellei lukija ole aivan totaalisen pihalla - ja niissä kirja tosiaan onnistuu. Ei jää epäselväksi, mitä mieltä Oates kirjoittamistaan asioista on. Lisäksi kirjan juuret unohtaa nopeasti, ja sitä alkaa lukea uudessa valossa, uudella tavalla. Ei tunnu enää tirkistelijältä, vaan lukijalta, jonka kohdalle on osunut harvinaisen hyvä kirja.

Olen lukenut Oatesilta aiemmin Kosto: rakkaustarinan, josta pidin paljon, mutta nyt voin sanoa Oatesin nousseen silmissäni todelliseen arvostukseen. Tällaisen kirjan kirjoittaja ei voi olla kuin nero. Kun Sisareni, rakkaani oli vielä kesken, olin jo niin vakuuttunut, että hankin omaan hyllyyni Oatesin Blondinkin. Nyt haluan metsästää kaikki naisen teokset itselleni. Olen todella vaikuttunut.

Lue, jos pidät runsaista ja paksuista kirjoista, joissa kerronta on erikoisesta ja sanoma vahva. Lue, jos haluat vaikuttua.

♥♥

Sisareni, rakkaani on viimeinen viime vuonna lukemani kirja. Vaikuttavuutensa vuoksi en ole saanut puettua kirjan herättämiä ajatuksia sanoiksi. Huonosta kansikuvasta syytän valotonta vuodenaikaa.