tiistai 30. kesäkuuta 2015

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

eleanor ja park 
pienikirjasto

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Sivut: 329, Orion books 2013
Kieli: Englanti
Ensimmäisen kerran julkaistu 2012

Miksi tästä kirjasta ei puhuta missään? Missä on hypetys ja kyynelvirrat? Miksi Tähtiin kirjoitettu virhe oli juttu ja tämä ei? (Tai onhan tämäkin juttu muualla, mutta miksi se juttu ei ole rantautunut tänne Suomeen? Miksi tätä ei ole suomennettu?) 

Sattuipa vielä niin, että kun halusin lukea tämän kirjan, sitä ei saanut Vaski-kirjastoista lainkaan englanniksi. Ruotsiksi löytyi yksi kappale, kuten myös viroksi, mutta ei englanniksi. Olin jo aikeissa ostaa kirjan omakseni, mutta sitten huomasin yhden englannikielisen kappaleen olevan hankinnassa Vaski-kirjastoon, joten varasin sen heti ja sain lopulta luettavaksi asti.
 
Eleanor & Park on karun suloinen, koskettava ja aito nuortenkirja, joka jättää jäljen. Eleanor & Park on tarina nuoruudesta, ulkopuolisuudesta ja suuresta ensirakkaudesta. Samaan aikaan se on kuvaus kurjista kotioloista, koulukiusaamisesta ja rikkinäisistä ihmisistä. Virkistävästi kirjan tarina sijoittuu 80-luvun loppuun, on realistinen eikä sisällä kolmiodraamoja. Kirja on ihanan perinteinen sisältäen silti jotain uutta. Mukavaa vaihtelua kaiken dystopian keskellä.

Eleanor on koulun uusi tyttö, räikeän erottuva ja erilainen. Hänen tarinansa on karu ja kotiolot kurjat. Parkin kotiolot ovat hyvät, hän on asunut ikänsä samoilla kulmilla ja tuntee muut nuoret, mutta kokee ulkopuolisuutta ja identiteettikriisiä korealaisen äitinsä vuoksi. Nuoret kohtaavat ja kuin sattuman oikusta päätyvät istumaan koulubussissa vierekkäin. Siitä alkaa heidän tarinansa, varovaisen verkkaasti, mutta lopulta täyteen vauhtiin kiihtyen.

Kirjan lukeminen tuntuu yhtä aikaan raskaalta, ihanalta ja jännittävältä. Eleanorin tarina ei ole kevyttä luettavaa, vaan riipivää ja ihon alle menevää. Kuitenkin Eleanorin ja Parkin hitaasti syttyvä rakkaus on suloista ja hyvällä tavalla huvittavaa, sitä lukee mielellään ja muistelee mielessään, millaista on olla 15 vuotias. Jännitystä tuo tarinan loppuratkaisun odottaminen, sillä kirjan alussa annetaan selkeitä viitteitä siitä, ettei tarinalla ole vain onnellista loppua. Tarinan edetessä tuntuukin kuin pitelisi kädessään räjähtämäisillään olevaa miinaa - koko ajan tietää sen räjähtävän, ei vain tiedä koska ja miten.

Yllätyin siitä, miten ihastuttava Eleanor & Park lopulta oli. Vaikka en ole enää teini, tarina vetosi siitä huolimatta ja tuntui ilahduttavan aidolta. Pidin siitä, ettei tarinaa oltu liikaa siloiteltu, mutta kuitenkin tilaa oli myös nuortenkirjaan sopivalle taianomaisuudelle, mahdollisuuksille ja toivolle. Ihana nuortenkirja!

Eleanor & Park ei ehkä ole elämää suurempi tai maata mullistava teos, mutta eihän jokaisen kirjan tarvitse ollakaan. Nuortenkirjana teos on todentuntuinen, koskettava ja mieleen painuva. Se voi avata silmiä, toimia vertaistukena tai tuoda lohtua, kyynelvirran kera toki. Ja kirja saattaa tuoda nuoruuden mieleen niille, jotka olivat teinejä 80-luvulla. Minullekin se toi, vaikka teini-ikäinen olinkin 2000-luvulla. 

Suosittelen kirjaa ehdottomasti nuorille ja vähän vanhemmillekin lukijoille, jotka pitävät hyvistä ja koskettavista tarinoista. Ja kirjastolaiset hoi, nostakaa tämä esille.



Toisaalla: Ei vain mustaa valkoisella, Kasoittain kauniita sanoja, Kirjaneidon tornihuone, Notko, se lukeva peikko, Opus eka

torstai 25. kesäkuuta 2015

Blogistanian lukumaraton V

IMG_8081

Niin mikä maraton? Kurkkaa täältä!

Blogistanian viides, minun kolmas, lukumaraton starttaa osaltani jo tänään kello 12.00. Maratoonailen täällä maaseudun rauhassa ja maratonkirjakseni mukaan valitsin Haruki Murakamin 1Q84. Ensimmäistä kertaa mukana tiiliskivellä, hurjan jännittävää! Muuten olen valmistautunut maratoniin lähinnä hankkimalla naposteltavaa ja eilisen illan olin lukematta. Pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia.

Maratonin etenemistä päivitän sopivin väliajoin tähän samaan postaukseen sekä blogin twitteriin. Muistakaa, että mukaan ehtii vielä ja hurjasti tsemppiä kaikille muille tänään tai huomenna aloittaville maratoonareille!

Klo 12.00 - 14.00, tähän mennessä luettuja sivuja 107

Pari tuntia ja 107 sivua takana. Alku on ollut sujuva ja Murakamin 1Q84 on tempaissut mukaansa. Kirjavalinta tuntuu ainakin vielä hyvältä. Pieniä häiriötekijöitä on, mutta esimerkiksi seuraa kaipaileva koira on rauhoittunut, kun olen heitellyt toisella kädellä palloa samalla kun lueskelen. Nyt jatkamaan.

Klo 14.00 - 18.00, tähän mennessä luettuja sivuja 240

Kuusi tuntia takana ja 240 sivua luettuna. Iski ihan hillitön iltapäiväväsymys kolmen jälkeen ja hereillä pysyäkseni olen lukemisen ohessa puuhastellut kaikenlaista. Ulkoileminen selvästi piristi ja viimeisen reilun tunnin sainkin luettua tehokkaasti. Nyt pidän pienen tauon ja teen jotain syötävää, sitten jatketaan iltaa edelleen Murakamin parissa. 

Klo 18.00 - 22.00, tähän mennessä luettuja sivuja 352

Verkkainen, mutta melko tasainen lukutahti ollut näin iltasella. Nyt olen pitänyt taukoa iltalenkin merkeissä ja taukoilen vielä sen verran, että kipaisen saunaan vähän lämmittämään näitä maratonin jäykistämiä lihaksia. Jaksaa sitten käännellä sivuja vielä myöhään yöhön. Kirja hämmentää friikeillä käänteillään, mutta on hyvä edelleen! 

Klo 22.00 - 00.00, tähän mennessä luettuja sivuja 400

Maratonin puolivälissä ollaan! 12 tuntia ja 400 sivua takana. Maratoni saman paksun kirjan parissa on ollut pääasiassa positiivinen kokemus, mutta huomaan olevani sen kanssa hitaampi kuin aiemmilla maratoneilla ja kirjassa pieni toisto häiritsee, kun sitä lukee näin intensiivisesti. Seuraavista 12 tunnista menee varmasti hyvä siivu nukkumiseen, mutta tovin aion vielä sinnitellä hereillä ja lukea. 

Klo 00.00 - 12.00, yhteensä luettuja sivuja 520

Ohi on. Luettuja sivuja kertyi 520, joka on ihan hyvä, joskaan ei kovin kummoinen luku. Aiemmilla lukumaratoneilla olen lukenut enemmän. Lukumaraton tyssäsi 1,5 tuntia ennen aikojaan muiden menojen vuoksi, enkä näin ehtinyt enää käyttää viimeisiä, yleensä intensiivisimpiä tunteja hyväkseni. Tiiliskivimaraton oli minulle uusi, ihan hauska kokemus eikä Murakamin 1Q84 ollut hassumpi kirjavalinta, mutta paremminkin olisin voinut valita. Kirjan lukeminen vaati melko paljon keskittymistä, minkä vuoksi joku kevyempi ja helpompi olisi soveltunut paremmin. Lisäksi nyt kun en lukenut useaa kirjaa, niin en missään vaiheessa saanut mitään päätökseen tai uutta potkua lukemiseen, mikä näkyi välillä motivaatiossa. Herkästi ajauduin puuhastelemaan jotain muuta lukemisen sijaan.

Vähän naurattaa analysoida tätä lukurupeamaa, varsinkin kun viime yönä silmät ristissä lukiessani ajattelin, että kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin... No harrastuksensa kullakin!

Mutta nyt on aika jatkaa perjantaihulinoiden parissa ja toivotan tsemppiä kaikille muille lukumaratoonareille, jotka vielä jatkavat tai ovat vasta aloittelemassa omaa urakkaansa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Blogistanian viides maraton lähestyy (26.6.)

juhannus pienikirjasto


Blogistanian hulluakin hullumpi kesäinen lukumaraton on täällä taas, nyt jo viidettä kertaa. Tällä kertaa päiväksi on valittu perjantai 26.6. Ilmoittautumisen ja sääntöjen kertaamisen voi hoitaa täällä. Lukumaratoniin voi osallistua kuka tahansa, ilman blogiakin.

Päätin lähteä jo kolmatta kertaa mukaan, vaikka se vaatikin pientä säätöä, sillä olen jälleen kerran reissussa. Mutta ei se ole ennenkään este ollut, joten mukana ollaan! Luultavasti aloitan oman maratonini torstaina ja lopetan perjantaina kunhan 24 tuntia armotonta lukemista on takana. Joustavien sääntöjen vuoksi tämä on onneksi mahdollista.

En ole vielä lyönyt lukkoon maratonkirjojani, mutta olen harkinnut erästä oman hyllyn tiiliskiveä ja varoiksi pari kaveria sille kirjastolainojen pinosta. Kuvan kirjat lähtevät mukaan luettavaksi muina päivinä. Eleanor & Park on itseasiassa parhaillaan kesken ja tykkään siitä. Olen saanut luettua sitä yllättävän nopeasti, vaikka luenkin englanniksi.

Mikäli nettiyhteydet sallivat, tulee blogiini tuttuun tapaan päivittyvä maratonpostaus, josta voi jo maratonin aikana käydä kurkkimassa millaista vauhtia täällä edetään vai edetäänkö ollenkaan...

Hei lähtekäähän innokkaat lukijat mukaan!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

3 x sarjakuva: Aavepianisti ja muita kertomuksia, Pikku Närhi, Yölinja

sarjakuvia pienikirjasto

En ole aikoihin lukenut sarjakuvia ja jälleen kerran ihmettelen, että miksen. Sarjakuvat ovat mainiota luettavaa oikeastaan koska vain, mutta itselläni ne toimivat parhaiten kun kaipaan jotain kevyttä ja nopeaa luettavaa enkä jaksa tarttua romaaniin. Miellän sarjakuvat helposti lomalukemiseksi laiskan leppoisiin päiviin, mutta yhtä hyvin ne sopivat arkeen. Jos ei arki-iltana jaksa lukea romaania, niin sarjakuva saattaa silti upota. Sarjakuvathan eivät välttämättä aiheiltaan ole kevyitä, mutta minusta sarjakuvan muodossa menee rankemmatkin aiheet helpommin. Aika usein itse valikoin luettavakseni tarkoituksella sarjakuvia, joiden aiheet ovat tarpeeksi kevyitä ja viihdyttäviä silloin kun sellaista kaipaan.

Sarjakuvat ovat myös se laji, jota nappaan luettavakseni hyvinkin sattumanvaraisesti. Onko parempaa kuin haahuilla sarjakuvahyllyjen luona kirjastossa ja lainata luettavakseen sarjakuvia, jotka ovat vaikuttaneet kannen tai pikaisen selailun perusteella hyvältä? Sarjakuvien kohdalla ei edes haittaa, vaikka mukaan tarttuisi muutama pettymys, sillä sarjakuvat saattaa parhaassa tapauksessa lukea muutamassa minuutissa - toisin kuin romaanit.

Seuraavat kolme sarjakuvaa Aavepianisti ja muita kertomuksia, Pikku närhi ja Yölinja lähtivät kirjastosta lainaan kuitenkin työkaverin suosituksesta. Suosituksia oli enemmänkin, mutta nämä kolme kiinnostivat eniten. Ja hyviä ne olivatkin. 

 aavepianisti pienikirjasto

Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
Sivut: 39, Suuri kurpitsa 2011

Reetta Niemensivun Aavepianisti ja muita kertomuksia kiinnosti kannessa olevan kissan (kyllä, aina yhtä vetoava yksityiskohta!) ja kummitustarinoiden vuoksi. Sarjakuva sisältää neljä tarinaa: Lentävä kissa, Kolehti, Amerikan arkku ja Aavepianisti. Tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta kaikissa niissä on jotain mystistä. Riipivät äänet pimeässä metsässä, huone, jossa kummittelee, outoa ääntä pitävä arkku ja tietenkin aavemaisesti keskellä yötä soiva piano.

Pidin sarjakuvien maalauksellisuudesta, sävymaailmasta ja siellä täällä esiintyvistä kissoista paljon. Petyin kuitenkin hieman sarjakuvien lyhyyteen ja tietynlaiseen ohuuteen, kokoelma jäi aika etäiseksi. Jäin myös harmittelemaan, ettei viimeinen sarjakuva ollut pidempi. Aavepianisti oli ehdoton suosikkini, tarina oli samaan aikaan kaunis, kaihoisa ja mystinen. Siitä olisi voinut tehdä vaikka kokonaan oman sarjakuvansa.

Lukukokemuksena kiinnostava, hyvä ja lupaava. Niemensivun teoksiin palaan melko varmasti vielä.

 


pikku närhi pienikirjasto

Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi
Sivut: 126, Egmont 2012

Lauri ja Jaakko Ahosen Pikku Närhi teki vaikutuksen jo ulkoasullaan, kannen kuva lumosi ja herätti uteliaisuuden. Eikä tarvinnut kuin vilkaista kuvitusta, kun sarjakuva jo pääsi lainattavaksi.

Pikku Närhi on koskettava, tiheätunnelmainen ja synkkä kertomus Pikku Närhestä, joka asuu sairaalloisen äitinsä kanssa isossa kartanossa. Sarjakuvan tunnelma on alusta alkaen pahaa enteilevä ja pikku hiljaa sarjakuvassa raotetaankin salaisuuksien verhoa, jonka takaa paljastuu kipeä kertomus pelosta, vallasta ja niiden tuhoisista seurauksista.

Sarjakuvan kuvitus on vahvaa, selkeää ja paikoin yksityiskohtiin keskittyvää. Tekstiä on vähän, mutta sitä ei tarvita, koska tunnelma ja tarina aukeavat kuvien kautta. Väreillä on sarjakuvassa iso rooli ja ne rytmittävätkin tarinan tunnelmaa taitavasti.

Pikku Närhi teki vaikutuksen, vaikka en normaalisti innostu näin kuvakirjamaisista sarjakuvista. Minulla on aina tunne, etten oikein saa niistä mitään irti, en osaa tulkita enkä pysähtyä ihmettelemään. Hieman se vaivasi tämänkin yhteydessä, mutta vain vähän ja lukukokemus oli erittäin positiivinen.

Kuvapainotteisen ja voimakas tunnelmaisen sarjakuvan ystäville tämä on ehdoton, mutta suosittelen myös muita kokeilemaan ja ihastumaan!

Pikku Närhi on voittanut Sarjakuva-Finlandian vuonna 2013.

yölinja pienikirjasto

Yong-Deuk Kwon: Yölinja
Sivut: 27, Huuda Huuda 2009

Vaikka olenkin pisteyttänyt nämä sarjakuva samoin, niin lempparikseni näistä nousi silti eteläkorealainen Yölinja. Yölinja on tyyliltään ja tarinaltaan melko yksinkertainen, vähäeleinen ja mukavalla, hieman aasialaisella tavalla outo. Siinä ei tunnu tapahtuvan juuri mitään, vaan sarjakuvassa seurataan kolmen eteläkorealaisen nuoren tarinaa - kolmiodraamaa - joka tuntuu koostuvan ponnettomuudesta, oudoista hetkistä ja sekoiluista. Silti siinä on jotain kutkuttavan kiehtovaa.

Yölinja on ehkä itselleni tutuinta ja tyypillisintä sarjakuvaa tyyliltään. Ruutuja, tekstiä ja vuoropuhelua on paljon, sarjakuva etenee melko jouhevasti, mutta antaen tilaa pienille hetkille ja tilanteille. Sarjakuva ei ole vaikeasti tulkittava, mutta ei kuitenkaan valmiiksi pureskeltukaan. Se on helppo, mutta ei tylsä. Sellaista sarjakuvaa, josta minä pidän. Eteläkorealaisuus tuo kirjaan kuitenkin sen piristävän erikoisuutensa, jolla se poikkeaa massasta.

Vaikka Yölinjassa ei ole yliluonnollisuuksia eikä se ole japanilainen, niin silti sarjakuvassa oli hyvällä tavalla jotain murakamimaista. Ehkä se oli tietynlainen ponnettomuus, pidättyneisyys ja outous, sekä tunnelma, jotka toivat mieleeni Murakamin.

Omaan makuuni sarjakuva istui hyvin.



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

 vailla henkilökohtaista vastuuta

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivut: 331, Siltala 2015
Päällys: Elina Warsta
Alkuteos: Utan personligt ansvar 2014

Reilu vuosi sitten luin Lena Anderssonilta suomennetun Omavaltaista menettelyä ja ihastuin ikihyviksi tuohon pieneen vinksahtaneeseen kirjaan. Niinpä tartuin tietenkin heti tilaisuuden tullen Anderssonin tuoreimpaan romaaniin Vailla henkilökohtaista vastuuta, joka on itsenäinen jatko-osa Omavaltaista menettelyä -teokselle. Mitä Anderssonilla on mielessään Esterin päänmenoksi tällä kertaa?

Ester Nilsson kituutti viime teoksessa pakkomielteisessä, yksipuolisessa ja julmassa ihmissuhteessa taiteilija Hugo Raskin kanssa, ja kun hän tällä kertaa tapaa naimisissa olevan Olof Stenin ei meno siitä ainakaan paremmaksi muutu. Ester rakastuu pakkomielteisen tulisesti, täydellisen antautuneena ja alistuneena ja roikkuu jälleen yksipuolisen intohimoisesti naimisissa olevassa Olofissa, joka pompottelee Esteriään mielensä mukaan. Välillä Olof antaa suhteen lämmetä ja välillä hän pistää sen kokonaan poikki, koska ei voi jatkaa suhdetta vaimonsa selän takana. Tietenkin Olof ottaa kerta toisensä jälkeen uudelleen yhteyden Esteriin, joka on aina valmiina ja aina innokkaana juoksemaan Olofin luo, kunhan mies tajuaa kutsua. 

Vailla henkilökohtaista vastuuta on edeltäjänsä tavoin vinksahtanut, omalla tavallaan äärettömän kiinnostava ja loputtoman ärsyttävä. Ester ja Olof soutavat ja huopaavat niin, että kärsivällisempikin lukija uuvahtaa ja Esterin järjettömältä tuntuva käytös nostaa ärsytyksen pintaan. Voi hyvä nainen, tajua jo! Mutta vaikka Esterin ystävätkin yrittävät takoa aina välillä järkeä naisen päähän, Ester on kuin kuuro ja sokea. Hän toteaa rakastavansa Olofia ja ettei hänessä ole lainkaan ylpeyttä, joka estäisi häntä tapaamasta miestä aina kun mies tahtoo. Ester ei suostu pelaamaan pelejä vaan odottaa kuuliaisesti, että Olof jättäisi vaimonsa. Ester on hahmona riipivä kaikessa alistuneisuudessaan ja naista tekisikin mieli käydä ravistelemassa useammin kuin kerran.

Kirjassa on kuitenkin oma viisautensa ja lämpönsä. Vaikka lukija tajuaa pelin hengen, niin Ester ei taida oikeasti tajuta ja se on melko kamalaa luettavaa. Rakkaudessaan sokeana Ester tarttuu jokaiseen jyvään, jonka vain saa ja Ester kokee olevansa suhteessa Olofiin, vaikka lukijana asiaa ei välttämättä näe samalla tavalla. Silti sitä huomaa itsekin odottavan näiden kahden suhteen suurta käännettä Esterin tavoin. Lukija astuu siihen ansaan, johon Esterkin. Kirjan lopetus on viiltävä monella tavalla ja niin kuvaava - näinhän se monesti menee.

Omavaltaista menettelyä nousi viime vuonna kevyesti lempparikseni omalla ihanalla outoudellaan, mutta Vailla henkilökohtaista vastuuta jää sen varjoon. Kirja on vinksahtanut, kurja ja ytimiin iskevä, mutta näin pitkäksi venytettynä kirja oikeasti puuduttaa. Tavallaan se on kirjan juju, että lukee raivostumiseensa saakka Esterin ja Olofin soutamisesta ja huopaamisesta, mutta kun on jo yhden samankaltaisen kirjan kirjailijalta lukenut, niin väkisinkin odottaa enemmän. Vaikka toisaalta, ehkä kirjailijan ovela tarkoitus onkin saada lukijan sisuskalutkin kihisemään kiukusta teoksen äärellä ja jos näin on, niin siinä hän kyllä onnistuu ainakin minun kohdallani. 

Lena Andersson on hyvä kirjailija, ja toivon, että häneltä suomennetaan lisää teoksia. Minulle Anderssonin kirjat osuvat sellaiseen vähän kevyemmän, mutta kuitenkin fiksujen kirjojen saumaan, joita on helppo lukea ilman, että täytyy täyttää päänsä hötöllä.

Kirjan on muuten kiva herkku Tukholman ystävälle, sillä kirjassa seikkaillaan Tukholmassa. Välillä rullaillaa Slussenilla, sitten odotellaan mekko päällä Kungsträdgårdenilla tai ajellaan Södermalmiin. Tutut kadunnimet, ravintolat ja kaupunginosat saivat ainakin minut hyvälle tuulelle - kaiken (hyvän) raivon keskellä.




perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kirjastoista ja kirjastolaista

paiva11.pienikirjasto
Turun pääkirjaston vanha puoli valmistui vuonna 1903.

Kirjasto on Suomen käytetyin julkinen palvelu ja kunnan budjetista kirjastoille menee 1%. Kirjastopalvelujen olemassaolosta, kattavuudesta ja maksuttomuudesta suuri kiitos kuuluu kirjastolaille, joka on velvoittanut kuntia järjestämään kirjastopalveluja. Nykyinen hallitus on kuitenkin korvaamassa kirjastolain eli tulevaisuudessa kunnilla ei tällaista velvoitetta enää lain mukaan olisi.

Mitä se tarkoittaa?

Olen optimisti ja uskon kirjastoon, joten haluan uskoa myös kirjastojen säilyvän ja muutosten olevan pieniä. Todellisuus saattaa kuitenkin olla karumpi.

Kirjasto ei tuota rahallisessa mielessä, minkä vuoksi se on helppo nähdä kunnan riippakivenä aikoina, jolloin kaikesta säästetään. Järjettömältä se tuntuu, että yritetään säästää palvelusta, johon menee jo nyt monessa kunnassa alle 1% kunnan budjetista. Säästöt eivät voi olla kovin suuria ja kuitenkin alas revitään palvelua, jota käytetään ja kiitellään paljon.

Säästöt ovat jo näkyneet esimerkiksi lähikirjastojen sulkemisena, hankitarahojen vähentymisenä ja muutoksissa henkilökunnassa. Mikäli jatkossa kirjastoja ei turvata lailla, saattavat säästöt olla nykyisiä kovempia.

Kirjastojen olamassaolo keikahtaa vaakalaudalle ja joissakin kunnissa saattaa kirjaston sulkemisesta tulla todellisuutta. Kirjastojen palvelut ja kokoelma saattavat supistua rajusti. Eikä kukaan voi jatkossa taata kirjastojen maksuttomuutta, joka on kuitenkin tasa-arvoisen kirjaston ydin.

Kirjastolain ansiosta kirjastoihin tulee palkata tietyn verran koulutettua henkilökuntaa. Ilman lakia sekään ei ole enää itsestäänselvyys, vaan sivareilla, työllistetyillä ja vapaaehtoisilla saatetaan joutua paikkailemaan rivejä entisestään. Tiedän, että monille on edelleen yllätys, että kirjastotyötä varten koulutetaan henkilökuntaa ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Monelle asiakaspalvelu ja hyllyttäminen ovat kirjaston näkyvimmät työt, jolloin muut kirjaston vaativammat työt jäävät pimentoon. Monen saattaa olla vaikea hahmottaa, mitä koulutettu henkilökunta tekee sen lisäksi, että istuu hetken asiakaspalvelijan roolissa ja saattaa joskus hyllyttää.

Kirjaston henkilökunta huolehtii asiakaspalvelun ja hyllyttämisen lisäksi muun muassa hankinnoista, eli päättää mitä uutta tai korvaavaa hankitaan ja mitä ei. He kartoittavat jatkuvasti kokoelmaa pohtien, mitä on tarpeeksi, mitä ei enää tarvita ja puuttuuko jotain. Kokoelman tulee olla kattava, tarpeeksi tuore, mutta kuitenkin syvä. Kirjaston tarkoitus ei ole tarjota vain uutta tai vanhaa aineistoa, vaan molempia rinnakkain. Kokoelmassa tulee huomioida juuri oma asiakaskunta ja sen tarpeet muistaen, että kokoleman tulee olla yleispätevä. Lisäksi huolehditaan tietokannasta ja uuden materiaalin viemisestä tietokantaan. Henkilökunnan tehtäviin kuuluu järjestää koulutuksia kuten esimerkiksi nuorten mediakasvatusta tai pajoja senioreille, joissa opetellaa käyttämään uutta teknologiaa. Lisäksi järjestetään ja organisoidaan tapahtumia. Hakeudutaan liikunta- ja näkörajotteisten luo, jotta heilläkin on mahdollisuus käyttää kirjaston palveluja. Siinä on vasta alku.

Henkilökunta huolehtii, että kirjasto on pysyvä, mutta muuttuva organisaatio, joka pystyy vastaamaan aina uusiin yhteiskunnan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Henkilökunta huolehtii siitä, että pysyy ajantasalla ja päivittää omia tietojaan ja taitojaan niin, että myös kirjasto on ajantasainen ja elää tässä päivässä.

Kirjastot ovat asiakkaitaan varten. Niin tiloissa, palveluissa kuin kokoelmissa on pyritty huomioimaan kaikki vauvasta vaariin ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin pyritään jatkuvasti vastaamaan. Kirjasto toimii maksuttomana, oikeasti aivan kaikille vapaana julkisena tilana, jonne saa tulla myös ilman kirjastokorttia vaikka koko päiväksi. 

Kirjastossa voi lainata materiaalia (moni yllättyy, mitä kaikkea kirjojen lisäksi voi lainata), lukea tai opiskella (ja vaikka kirjasto ei ole enää täysin hiljainen, niin usein hiljaisempia tiloja on tarjolla niitä kaipaaville), käyttää tietokonetta ja nettiä (omaa tai kirjaston), osallistua erilaisiin tapahtumiin (joita on laidasta laitaan) tai vain hengailla kaverin kanssa. Kirjastossa voi piipahtaa tai istua aamusta iltaan, ja kaikki ovat yhtä tervetulleita.

Kirjasto on oikeasti tasa-arvoistava paikka, joka tarjoaa kaikille välineitä ja apua oppimiseen, itsensä kehittämiseen ja omien tietojan ja taitojen päivittämiseen. Kirjasto on mahdollistaja monelle ja yhteinen yhdistävä paikka kaikille.

Jos kirjastoja suljetaan tai muutetaan maksullisiksi, häviää kirjaston ydin ja tasa-arvo. Näin ollen kaikkien vapaa pääsy kirjastoon evätään ja kirjastoista saattaa tulla harvojen oikeus. Suuret muutokset järsivät kirjastojen laatua.

Nyt onkin hyvä hetki antaa näkyä ja kuulua, miksi kirjastoja tarvitaan, miksi se on kenellekin tärkeä paikka ja miksi kirjastot tulisi turvata jatkossakin lailla!

Kertokaa kommenteissa, omassa blogissanne tai menkää kirjastoon vaikuttumaan, virkistymään ja viihtymään. Vaikka kaverin kanssa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!


torstai 4. kesäkuuta 2015

Kirjastosta kirjoja kesään

KIRJOJA KESÄÄN

Kesä! Kesäloma! Huomenna! Vihdoinkin aikaa nukkua ja tietenkin lukea niin paljon kuin sielu sietää. Ja se kuulkaa sietää aika paljon. Huomenna alkavaan kesälomaan olenkin varustautunut raahaamalla kirjastosta kassillisen kirjoja. Eipä tarvitse ihan ensimmäisinä lomapäivinä palata kirjastoon asiakkaan ominaisuudessa ja toisaalta ajattelen myös, ettei ikävä pääse heti iskemään, kun pala kirjastoa löytyy kotoa.

Lainailin laidasta laitaan teoksia, pitkälti muiden suositusten perusteella (niitä kuulkaa riittää, kun kirjastoväen kanssa kohtaa!) ja sitten muutaman muuten vaan kiinnostavan  kun satuin hyllystä pongaamaan. Koska oma hylly pursuilee myös luettavaa, yritin pysyä maltillisena. Ehkä kaikkia näistä en ehdi lukea, mutta tarkoitus kuitenkin olisi.

Koska kuvasta ei ehkä pysty jokaista kirjaa tunnistamaan, niin seuraavat lainailin:

♥ Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku närhi (sarjakuva)
♥ Yong-Deuk Kwon: Yölinja (sarjakuva)
♥ Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (sarjakuva)

♥ Leif Färding: Kasvojesi valossa, valitut runot 1971-1984 (runoteos)
♥ Leif Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi (runoteos)

♥ Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (tällä hetkellä kesken)
♥ H. E. Bates: Oi ihana toukokuu (lukupiiriin)

♥ Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
♥ Kate Morton: Hylätty puutarha
 

♥ Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli
♥ Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi
♥ Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus
♥ Jeannette Walls: Lasilinna



Sanoisin, että hyvältä näyttää! Kertokaa toki, jos joukossa on teidän omia lemppareita tai inhokkeja. Ja hei, mitä te aiotte lukea kesällä? 

Huomenna sitten viimeinen päivä kirjastolla. Saa nähdä kasvaako pino vielä vai meneekö huominen pelkässä tunnemylläkässä haahuillen.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Toukokuussa luettuja

toukokuu pienkirjasto


Kesäkuun ensimmäinen viikko on jo puolessa, mikä tarkoittaa, että käsillä ovat myös viimeiset päiväni kirjastolla, jossa olen huhtikuun tavoin viettänyt suuren osan ajastani työharjoittelussa. Olen viihtynyt paremmin kuin hyvin (ja pohdin juuri, että huomaisikohan kukaan jos vaan jäisin sinne?) ja toukokuussa on jo onneksi riittänyt energiaa muuhunkin kuin vain kaiken uuden opettelusta toipumiseen. Olen ihastellut raikkaan vihreää luontoa, harmitellut hallitusta ja lukenut kirjoja. Viime kuukausiin verrattuna paljon kirjoja ja vieläpä hyviä kirjoja.

Toukokuussa luin

  Fredrik Backman: Mies joka rakasti järjestystä, 383 s.
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, 251 s.
Kari Hotakainen: Kantaja, 140 s. (arvio tulossa) 
Ali Smith: Oli kerran kello nolla, 277 s. 
John Williams: Stoner, 306 s.
Aki Ollikainen: Musta satu, 155 s.

Sivuja yhteensä: 1512
Oman hyllyn kirjoja: 2
Kirjastosta: 4 
 


Kuukauden kaksi parasta kirjaa olivat ehdottomasti Smithin Oli kerran kello nolla sekä Williamsin Stoner. Hirvosen Kun aika loppuu oli myös erityisesti mieleeni. Sen sijaan Backamin sekä Hotakaisen kirjat olivat mukava lukea, mutta eivät nousseet suosikeiksini ja Ollikaisen kirja oli valitettavasti pettymys. Sen sijaan suurin pettymys oli Alan Bradleyn Piiraan maku makea, joka jäi lopulta kesken. Reilut 200 sivua jaksoin lukea, kunnes vähäinen intoni lopahti lopullisesti.

Kirjastossa työskentely näkyy muuten luetuissa kirjoissakin, sillä hieman normaalista poiketen mukana on useampi kirjastolaina sekä uutuuksia, joita luen keskimäärin melko vähän. Vaan yritä vastustaa kiusausta, kun vietät päivästä melkein 8 tuntia kirjastossa kaikkien houkuttelevien kirjojen keskellä. Se on sula mahdottomuus ja ainoa ratkaisu on tietenkin kantaa päivittäin joku kiva kirja kotiin. Kuinkas muutenkaan.

Mutta tosiaan, vielä kaksi päivää kirjastolla. Olo on haikea, sillä kun tekee päivittäin juuri sitä, mitä haluaakin, niin tuntuu harvinaisen tylsältä lähteä ja sanoa heipat kivalle työlle ja huipuille työkavereille. Mutta odotan myös lomaa, etenkin tällä hetkellä, kun on 10. työpäiväni putkeen (ja tänään kirjastolla olemisen lisäksi olen lähdössä illaksi töihin) ja kyllä vaan alkaa siltä tuntuakin. Siitä huolimatta aion nauttia viimeisistä päivistäni, viikonloppuna juhlia ja ensi viikolla levätä samalla kun aherran viimeiset koulujutut kasaan.

Mutta hei, kivaa kesäkuuka ja ihanaa lomaa kaikille, joilla sellainen on! Minulla on luonnoksista tulossa pari juttua toivon mukaan pian ilmoille. Vähän kirjastoista, kirjastolaista ja sitten kevyt välipalapostaus. Siihen asti heippa!