keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kolme kotimaista sarjakuvaa


Lokakuulta on vielä muutama luettu sarjakuva bloggaamatta. Tässä lyhyt kooste kolmesta sarjakuvasta. Kati Närhen uutuudesta on tulossa myöhemmin oma bloggaus.

Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
Suuri Kurpitsa, 2010
Sivut 56

Reetta Niemensivun sarjakuvista blogissani on nähty aiemmin Aavepianisti ja muita kertomuksia sekä Saniainen kukkii juhannuksena. Bloggaukset lukeneelle ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että olen harvinaisen vaikuttunut Niemensivun sarjakuvien kauneudesta. Ensin vierastin sitä, nyt kauniit, maalaukselliset ja väreillään lumoavat sarjakuvat ovat nousseet suorastaan suosikeiksi.

Lempi ja rakkaus on rakkaustarina menneiltä vuosilta. Lempi ja Väinö tapaavat ja rakastuvat. Lempin vanhemmat eivät kuitenkaan tahdo ottaa Väinöä vävykseen. Vanhempien puuttuminen vääntää aluillaan olevan, suloisen rakkaustarinan aivan toisenlaisille, vähemmän suloisille urille. 

Tarina on koskettava, ja eräs sarjakuvan lukenut ystäväni kertoi itkeneensä lukiessaan. Itse en itkenyt, mutta nautin melko perinteiseltä tuntuneesta tarinasta kuitenkin. Sitä enemmän nautin kuitenkin jo aiemminkin mainitsemastani kauneudesta kuvituksessa. Upea!

♥♥♥

Toisaalla: Kirjojen keskellä, Mari A:n kirjablogi

Henri Gylander: Unia ja toiveita
Suuri Kurpitsa 2012
Sivut 51

Henri Gylander on minulle aivan uusi tuttavuus. Huomasin hänen esikoisalbumiinsa Kirsin blogissa, ja sen perusteella päätin sen itsekin lukea. Unia ja toiveita sisältää kaksi sarjakuvanovellia. Ihan uusi ihminen on kuvaus pojasta, joka kuulee saavansa pikkusisaruksen. Novelli kertoo kauniisti siitä, miten pieni lapsi valmistautuu sisaruksen tuloon. Novellissa on tunnelmallinen, loppua kohden melko melankolinen vire. Sarjakuva koskettaa.

Kauneudesta puheen ollen on rakkaustarina. Kaksi nuorta kohtaavat ja puntaroivat haaveitaan ja toiveitaan ääneen. Kohtaavatko omat toiveet toisen toiveiden kanssa?

Albumin molemmat sarjakuvat ovat itsenäisiä, mutta linkittyvät yhteen, jolloin sarjakuva on varsin yhtenäinen ja sujuva luettavaksi yhdeltä istumalta. Sarjakuvan kuvitus on sävyiltään hyvin tumma ja tunnelmallinen. Pidin kuvituksesta ja etenkin heti toisen aukeaman kuva Helsingistä oli vaikuttava.
 
♥♥♥

Toisaalla: Cats, books & me, Sallan lukupäiväkirja

Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan
Asema 2011
Sivut 70

Olen lukenut Koljoselta aiemmin sarjakuvan Sokerihullu, jossa oli minusta hauska ja osuva kuvitus, sekä hyviä pointteja. Joten kun huomasin sarjakuvahyllyssä Koljosen esikoisteoksen Syliinvaellus Intiaan, päätin lukea senkin. Sarjakuva osoittautui melko ristiriitaisia tuntemuksia herättäväksi ja lukukokemus jätti hämmentyneen olon.
 
Sarjakuvan päähenkilö Hanna on hakenut elämälleen tarkoitusta niin meditoinnista, eri uskonnoista kuin myös syömällä sieniä. Mikään ei kuitenkaan ole täyttänyt tarkoitustaan. Lopulta Amman halauksesta saatu lohtu johdattaa hänet Intiaan. Sarjakuvassa seikkaillaankin Intiassa sekä avataan mennyttä.
 
Sarjakuva oli viihdyttävä ja pidin edelleen Koljosen vinkeästä kuvituksesta. Mutta tällä kertaa aihe taittoi ehkä hieman liian - hmm - hihhuliksi makuuni. Sarjakuvassa on kiinnostavia pointteja ja ajatuksia, mutta kaikki sienten syömisestä Amman halailuun alkoi jossain vaiheessa tuntua liialta. Toisaalta on kiinnostavaa kurkistaa tällaiseenkin maailmaan, mutta se on niin kaukana omasta ajattelustani, että sarjakuva jäi turhan etäiseksi tehdäkseen suurempaa vaikutusta.
 
♥♥
 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tuula Kallioniemi: Pako


Tuula Kallioniemi: Pako
Sivut: 126, Otava 2015
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen 

Tällä kertaa blogissani poiketaan tutuilta raiteilta, sillä kirjoitan lastenkirjasta. Nimittäin Tuula Kallioniemen kirjasta Pako, joka on yksi tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokas.* En kuitenkaan tarttunut kirjaan ehdokkuuden vuoksi, vaikka se onkin kiva bonus, vaan töiden vuoksi. Olen tällä hetkellä töissä kirjaston lastenosastolla ja olen huomannut, että vaikka minulla on tuntumaa lastenkirjallisuuteen, alkaa se tuntuma olla hatara. Ne 15 vuotta sitten omassa lapsuudessani pinnalla olleet kirjat eivät ole enää varsinaisesti mitään hittejä (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta). Nyt hyllyissä nököttävät uudet, itselleni vieraat kirjat. Kirjoja voi toki suositella muiden suositusten perusteella, mutta välillä kaipaan parempaa tuntemusta. Ja mikäpä sitä tuntemusta paremmin toisi kuin niiden kirjojen lukeminen?

Kallioniemi ei ole minulle täysin vieras, vaan olen lukenut hänen tuotantoaan itsekin lapsena. Tuottelias ja nyt Finland Junior -ehdokkaana oleva kirjailija tuntui hyvältä vaihtoehdolta kun päätin palata lastenkirjojen maailmaan. Ja sitä se olikin.

Pako kertoo neljästä eri tavalla yksinäisestä lapsesta. Matildan vanhemmat eivät ehdi pysähtyä huomaamaan Matildaa töidensä vuoksi, ja Matilda latelee heille keksittyjä nimiä, kuin hänellä olisi ystäviä. Oikeasti häntä kiusataan koulussa. Samuel on muuttanut niin usein, ettei hän ole ehtinyt tutustua muihin lapsiin. Hänen äitinsä hössöttää ja varoittelee kaikesta niin, että Samuel haluaa kahta kovemmin syöksyä kohti vaaroja. Anders on köyhän lähiön lapsi, jolle köyhyys on tuttua. Koulussa häntä kiusataan kuten Matildaakin. Ja sitten on Carita. Se lapsi, jota pidetään lukkojen takana.

Yllätyin miten monta aihetta ja teemaa näin pieneen kirjaan mahtui. On yksinäisyys, eri tavoin etäiset vanhemmat, köyhyys, alkoholismi, tuloerot, koulukiusaaminen, ystävyys, huumeet, perhekoti, kidnappaus ja mitä vielä! Ihan hengästyttää pelkkä luettelointi. Monista aiheistaan huolimatta kirja on sujuva ja erilaiset teemat nousevat esiin luontevasti. Ne ovat tosiasioita tarinan taustalla. Hienovaraisia vihjeitä, joita voi jäädä pohtimaan. 

Kuten teemoista voi päätellä, kirja ei ole kepein lastenkirja. Aiheet ovat rankkoja ja itse tarina pakomatkoineen on myös jännittävä, ehkä jopa vähän ahdistava. Edes minulle, aikuiselle ihmiselle, kirja ei ollut mikään kepeä välipalateos. Aiheet olivat tuttuja ja koskettavia. Pala todellista elämää.

Pidin kirjan kielestä. Se oli hyvää ja laadukasta. Yksinkertaista, täynnä kauniita lauseita ja sanakäänteitä. "Punainen ongenkoho nypytti hiljaa kaislikossa. Aurinko läikehti melkein tyvenellä meren pinnalla. Laiskat pikku laineet liplattivat harvakseltaan vasten sielää rantakalliota." (Sivu 5.)

Kirja on mainio, ja suosittelen sitä nyt ja jatkossakin mielelläni. Aivan pienimmille lukijoille kirja ei mielestäni sovi, mutta yli kymmenen vuotiaille kyllä. Rankkojen, mutta tärkeiden aiheiden vuoksi se sopii hyvin luettavaksi esimerkiksi kouluun tai yhdessä vanhempien kanssa. Kirja herättää varmasti ajatuksia, joista on hyvä keskustella. Kirja ei myöskään anna kaikkeen valmista vastausta, joten loppu saattaa jättää jälkeensä paljon kysymyksiä.

Kirjalle pisteitä jännittävyydestä, kauniista kielestä ja tärkeistä aiheista.

*Finlandia Junior -ehdokkaat:

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
Tuula Kallioniemi: Pako (Otava)
Elina Lappalainen, Christel Rönns: Nakki lautasella - mistä ruoka tulee (Tammi)
Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin (Otava)
Nadja Sumanen: Rambo (Otava)
Mila Teräs - Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen (Karisto)
 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

"Hei, mikä on sun lempikirjasi?" - osa 3.

 

Niina, 27 v, kirjabloggaajan serkku

1. Mikä on lempikirjasi ja miksi?

Terry Pratchett: Viikatemies, 1991

Terry Pratchettin Viikatemies on yksi lempikirjoistani. Se on ensimmäinen hänen kirjoistaan, jonka olen lukenut ja joka johdatti minut mustan huumorin ja parodian maailmaan. Luin kirjan teini-ikäisenä ensimmäisen kerran. Se sopii luettavaksi 15-vuotiaille, sekä vanhemmille fantasian ja vähän kieromman huumorin ystäville.

2. Onko sinulla muita suosikkikirjailijoita tai kirjoja?

Muita suosikki kirjailijoita on esimerkiksi Kurt Vonnegut, Neil Gaiman (erityisesti Sandman-sarja) ja Mika Waltari. Lempikirjoja Tolkienin Taru sormusten herrasta, McCarthyn Tie, Adamsin Linnun radan käsikirja liftarille ja Tolstoin Anna Karenina. Tälläiset listaukset ovat vaikeita, sillä joko niihin ei keksi mitään tai ei osaa lopettaa listausta.

3. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa?
 
En osaa arvioida ollenkaan, olisikohan 15-30.

4. Mitä luet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä luen Sophie Hannah Nimikirjainmurhat, Jukka Laajarinne Muumit ja olemisen arvoitus, sekä Uuno Kailaksen Runoja-kokoelmateosta.

"Hei, mikä on sun lempikirjasi?" -juttusarjassa pääsevät ääneen kirjabloggaajan ystävät, tuttavat ja muut piinatut kaduntallaajat, jotka kertovat omista lempikirjoistaan ja lukutottumuksistaan.

Lue myös:  

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Syyskuun ja lokakuun luetut


Syyskuu ja lokakuu ovat olleet kiireisiä ja siitä syystä syyskuun koostekin tulee näin kuukauden myöhässä. Opiskeleminen ja työt vievät tällä hetkellä paljon aikaa ja energiaa. Sen lisäksi lusikka on monessa muussakin sopassa, sillä en ilmeisesti malta sanoa ei, jos tarjolla on jotain kiinnostavaa. Mutta en valita, sillä saan tällä hetkellä tehdä niin huippukivoja juttuja huippukivojen tyyppien seurassa, että huh! Päivääkään en vaihtaisi, mutta toki mielelläni voisin ottaa pari lisäpäivää viikkoon. Tulisi tarpeeseen.

Blogin kannalta syyskuu ja lokakuu eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta yllättävän vähän blogia on tullut laiminlyötyä. Olen pyrkinyt kirjoittelemaan teoksista edelleenkin mahdollisimman pian lukemisen jälkeen. Se toimii itseasiassa kiireisinä aikoina paremmin kuin luettujen hautominen, sen huomasin. Vaikka - kröhöm - kyllä tuossa olisi taas neljä teosta blogattavaksi. Positiivista tässä on se, että olen ehtinyt lukea. Ainakin jotain.

Blogihistoriani näkökulmasta nyt ollaankin eletty lukurintamalla melko mielenkiintoisia aikoja. En ole ehtinyt lukea niin paljon kuin haluaisin, mutta iltaisin iskevää lukuhimoa olen ruokkinut sarjakuvilla. Ja jälleen kerran muistanut, miten kivaa sarjakuvienkin lukeminen voi olla.

Syyskuussa luin 4 sarjakuvaa ja lokakuussa 7 sarjakuvaa, eli kahden kuukauden aikana olen lukenut yhteensä 11 sarjakuvaa. Ei hullummin. Kaikki sarjakuvat ovat olleet kotimaisten tekijöiden, suurin osa Tiitu Takalon. Mutta olen minä muutakin lukenut.

Syyskuussa luin...

Ulla-Lena Lundberg: Leo, 405 s.
Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa, 114 s.
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua, 283 s. 
John Green: Arvoitus nimeltä Margo,  399 s.
Tiitu Takalo: Tyhmä tyttö, 87 s. (sarjakuva)
Tiitu Takalo, Pauli Kallio: Josefiina leipoo, 29 s. (sarjakuva)
Tiitu Takalo: Tuuli ja Myrsky, 79 s. (sarjakuva)
Tiitu Takalo, Pauli Kallio: Ottopoikia ja työläistyttöjä, 61 s. (sarjakuva)

Sivuja yhteensä: 1457
Kirjastosta: 8
Omasta hyllystä: 0
Kirjaostoksia: 1


Syyskuu oli tasaisen hyvä lukukuukausi, tykkäsin lähes jokaisesta lukemastani. Vain Josefiina leipoo oli pettymys. 

Lokakuussa luin...

James Bowen: Bobin maailma, 263 s.
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki, 334 s.

Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki, 237 s. (sarjakuva)
Pauli Kallio: Noin seitsemän taidetta, 77 s. (sarjakuva)
Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena, 95 s. (sarjakuva)
Kati Närhi: Seitsemäs vieras, 149 s. (sarjakuva) (arvio tulossa)
Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus, 35 s. (sarjakuva) (arvio tulossa)
Henri Gyllander: Unia ja toiveita, 51 s. (sarjakuva) (arvio tulossa)
Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan, 70 s. (sarjakuva) (arvio tulossa)

Sivuja yhteensä: 1048
Kirjastosta: 8
Arvostelukappale: 1
Kirjaostoksia: 6


Lokakuu oli syyskuun tapaan hyvä lukukuukausi, vaikka lokakuussa parhaimman titteli on helppo ojentaa Emmi Itärannan loistavalla teokselle ja Takalon upealla Minä, Mikko ja Annikki -sarjakuvalle. Muutkin kuukauden aikana luetut ovat olleet mieleeni, vain Koljosen sarjakuva oli makuuni hieman turhan hihhuli. Siitä lisää varsinaisessa arviossa.

Marraskuu näyttää kalenterissani sen verran hurjalta, että en uskalla toivoa saati luvata mitään. Yritän kirjoittaa roikkuvat arviot valmiiksi, lukea Murakamin uutuuden loppuun sekä julkaista pari osaa juttusarjaani. Ai niin, ja katsoa tietenkin Modern Familyn kuudennen tuotantokauden läpi! Voi vitsit kun tekisikin mieli kirjoitella tänne joku suosituslista tv-sarjoista ja elokuvista. Katsotaan, josko vaikka ennen joulua saisi sellaisenkin ulos.

Miten teidän syksynne? Ja hei, onko joku muu hurahtanut sarjiksiin?