perjantai 26. helmikuuta 2016

5 kirjan haaste & arvonnan voittajat


Bookishteaparty -blogista kaimani haastoi minut jo hyvä tovi sitten mukaan viiden kirjan haasteeseen. En ole aiemmin ehtinyt vastata, joten vastaan nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Postauksen lopusta löytyy myös synttäriarvonnan voittajat. Pahoittelut viivästyneestä arvonnasta, mutta parempi myöhään kuin...

1. Kirja, jota luen parhaillaan

Tommi Kinnusen Lopottia on vielä noin sata sivua jäljellä. Olen pitänyt kirjasta hurjasti ja jos tänään ei olisi ollut työaamu, olisin varmaan lukenut sen jo viime yönä loppuun. Mutta no, jäi jotain hyvää tällekin illalle! Kesken on myös Saana Saarisen ja Kati Tiirikaisen Rakastan kirjastoa: tarinoita lukijoilta ja Kate Atkinsonin Hävityksen jumala. En ole aivan varma, luenko kumpaakaan loppuun. Atkinson oli palautettava kirjastoon tänään, kun laina-aika loppui ja teoksesta oli varauksia. Ei sytyttänyt niin, että olisin kuukaudessa ehtinyt kirjan lukea. Tein siihen kuitenkin uuden varauksen, joten katsotaan. Saaarisen ja Tiirikaisen kirja taas kiinnosti alkuun, mutta nyt se on ollut jo viikkoja koskemattomana. Kyllästyin kirjan toistoon.

2. Kirja, josta pidin lapsena

Luin lapsena aivan tuhottomasti. Kävin viikottain kirjastossa lainaamassa ison kirjapinon. Parhaimmillaan luin kirjan tai kaksi päivässä. Tykkäsin paljon kirjasarjoista, sillä ne eivät loppuneet heti kesken ja oli hauska lukea tuttujen lempihahmojen seikkailuista. Lukemistani kirjoista mieleeni ovat jääneet muun muassa Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -sarja, Bertin päiväkirjat, Marilyn Kayen Replica-sarja ja The Baby-sitters Club. Sen lisäksi luin tosi nuorena useamman kerran Kira Poutasen Ihana meri ja Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö.

3. Kirja, joka jäi kesken

Viimeisin kesken jäänyt on yllä mainittu Kate Atkinson Hävityksen jumala. Kirja ei oikein tahtonut upota ja tänään tosiaan jouduin kirjan palauttamaan kirjastoon. Vaikka tein uuden varauksen kirjaan, voi olla, että teos jää lopulta kesken. Se on hyvä, mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi hyvä. Sitä ennen muistan jättäneeni kesken muun muassa Alan Bradleyn Piiraan maku makea sekä Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Niin ja Cormac McCarthyn Kaikki kauniit hevoset jäi myös kesken.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Viimeisimmistä mainittakoon Laura Lindstedtin Oneiron, John Williamsin Stoner sekä Sadie Jonesin Kotiinpaluu. Tähän listaan voisi melkein lisätä jo tuon Lopotinkin...

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Tähän ei voi vastata muuta kuin: Harry Potter. Aina ja ikuisesti.


Haaste on tainnut kiertää jo monet blogit, joten en haasta erityisesti ketään, vaan haastan kaikki ne, jotka eivät ole tätä vielä saaneet ja haluavat tämän mukaansa napata.

  ---

Synttäriarvonnan voittajat

Arvontaan osallistui yhteensä 37 henkilöä. Arvonta suoritettiin perinteisellä nimi paperilappuun, laput sekaisin ja poikaystävä nostaa sokkona kaksi lappua epävirallisen valvojan (kissan...) nukkuessa kainalossa.

Ja näin ollet voittajat ovat Pihi nainen ja Vintagentti. Onnea voittajille! Otan voittajiin yhteyden viikonlopun aikana.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika




Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika, Bazar 2015
Suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: Päivi Rekiaro
Sivut: 214
Alkuteos: Jinsei ga tokimeku katazuke no maho 2011

Tässä on se kirja, jota minun ei todellakaan pitänyt koskaan lukea. Saati ainakaan myöntää lukeneeni, jos niin joskus pääsisikin käymään. Olin nimittäin ehtinyt kuulla kirjasta omasta mielestäni kaiken oleellisen, kuten miten sukkiaan pitää kiittää käytön jälkeen ja miten kirjassa käsketään dumppaamaan tavaraa jätesäkeittäin roskiin (ilman mitään opastusta kierrätykseen). Joo, ei kiitos. Jätän sukkien kiittelemiset hyvillä mielin muille.

Vaan maailma on ihmeellinen paikka (ja tähän nyt monta muuta epämääräistä tekosyytä), ja niin vain eräänä hiljaisena työpäivänä, eräässä hiljaisessa lähikirjastossa, saatoin kirjan Jokeri-kappaletta selailla muutaman sivun, kohottaa kulmakarvojani muutaman tuuman ja lainata kirjan - ja lukea sitä jo kotimatkalla bussissa. Uups. 

Mutta - nyt tulee se hyvä selitys - kirja olisi varmaan jäänyt lainaamatta, ellen olisi sattunut vilkaisemaan sen varausjonoa. Kirjasta oli lähemmäs 150 varausta edelleen. Tästä kirjasta? Ihan oikeasti? Ennen en jaksanut innostua hypetetyistä kirjoista, päinvastoin kiersin ne kaukaa. Edes Pottereita en meinannut lukea niiden hypen takia, koska enhän minä nyt voi tykätä, jos kaikki muut tykkäävät. Nykyään olen kuitenkin enemmän uteliasta sorttia. Jos joku kirja herättää hypen ja saa kirjaston varausjonot venähtämään elämää pidemmiksi, niin kiinnostun. En aina, mutta joskus. Kuten nyt.

Sanon sen nyt heti. Marie Kondon kirjassa on pointti ja kirja on innostava. Tavallaan ymmärrän hypen ja kirjan myötä myllätyt talot. En ollut ehtinyt itsekään lukea kirjasta kuin siivun, kun mieleni teki jo aloittaa karsinta rajulla kädellä. Kondon ajatus siitä, mitä ja miten tulee karsia, vastaväitteet "mitä jos vielä tarvitsen tätä" -ajatuksia vastaan sekä toimimattomien siivouskeinojen analysointi ovat oikeasti hyviä. Niissä on  pointti. Mutta voi elämä millaiseen höttöön se pointti on kääritty. 

Kirjassa neuvotaan kiittämään jokaista tavaraa käytön jälkeen ja tervehtimään kotiaan sinne saapuessa ja mitä vielä. Ymmärrän tämän itse niin, että tällainen tapa saattaa muuttaa oman asenteen ja ajatusmaailman suuntaan, jossa alkaa arvostamaan kotiaan ja tavaroitaan uudella tavalla. Mutta kirjassa taas... no, suhtaudutaan hieman eri tavoin. Kirjassa puhutaan energiavirroista, jotka näiden kiitosten myötä muuttuvat ja erinäisistä rituaaleista, joissa Marie Kondo polvistuu tervehtimään ja esittelemään itsensä asunnolle - kyllä, asunnolle - jonne asiakkaidensa toiveista tulee. (Marie Kondo auttaa ihmisiä karsimaan ja järjestelemään tavaransa työkseen.) Pikkaisen riipaisee osa kirjan osioista turhan friikiksi jopa minun friikkiin makuuni. Ja olen sentään se tyyppi, joka on sanonut työkaverilleen, ettei usko mikroihin. 

Sen lisäksi, että teoksessa on näitä melko mielenkiintoiseksi taittavia vinkkejä ja ajatuksia, niin myös kirjan kevyt ja naistenlehtimäinen lähestymistapa tökki pahasti vastaan (vaikka naistenlehdissä ei sinänsä mitään vikaa olekaan). Kirjan olisikin kepeytensä vuoksi varmaan lukenut kerralla, ellei sitä olisi välillä ollut pakko laskea käsistään ihan vain, jotta saattoi hetken lukea jotain uskottavampaa ja no - jotain oikeaa kirjallisuutta

Mutta en halua enkä voi kirjaa täysin tyrmätä, sen sijaan joudun kai kiittämään sitä kuten Kondo kehottaa kiittämään sukkiaan (anteeksi, en pääse tästä yli), sillä huomaan sisälläni heränneen innostuksen siivota asuntoni, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin. En kuitenkaan voi olla kritisoimatta juuri sitä, että kirjassa kehuskellaan tavaramäärillä, joita asunnoista on hävitetty, mutta kierrätyksestä ei puhuta sanaakaan. Toki on tavaraa, jota ei voi saati kannatta kierrättää - kuten se lemppari t-paita, joka on niin nukkainen, ettei se päällä kehtaa edes nukkua - mutta siitä kirja saa ison miinuksen. Isomman kuin mitä kaikki kirjan höttökään aiheuttaa. Minusta tällainen tavaroiden dumppaaminen kuulostaa vastuuntunnottomalta tavalta hävittää tavaraa.

Että sellainen kirja. Enpä tiedä, onko tämä teos välttämättä kaikkea hypeään ansainnut. Enkä tätä välttämättä kovin innokkaana suosittelisi eteenpäin, mutta kirjassa on oikeasti ihan hyvä pointti, jota taas soisin vietävän eteenpäin. Ehkä vain vähän vähemmän viihteellisessä, oudossa ja höttöisessä paketissa. Kera kierrätysohjeiden!


Muissa blogeissa: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Eksynyt kirjojen maailmaan, Kaikki mitä rakastin, kirjakirppu, Kirjasfääri, Lukuneuvoja, Lurun luvut

Helsingin sanomien artikkeli aiheeseen liittyen.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä


Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä, Bazar 2007
Suomentanut:  Raija Mattila
Sivut: 230
Alkuteos: Orange are not the only fruit 1985

Jeanette Wintersonin omaelämäkerrallinen Ei appelsiini ole ainoa hedelmä kertoo Jeanettesta, joka adoptoidaan hyvin uskonnolliseen perheeseen 60-luvulla Englannissa. Jeanette kasvaa uskovaisen yhteisön keskuudessa lupaavana lapsisaarnaajana ja toiveiden mukaan tulevana lähetystyöntekijänä. Kunnes hän rakastuu toiseen tyttöön ja asia paljastuu yhteisölle. Turvallinen kasvuympäristö muuttuu vihamieliseksi, eikä Jeanette tahdo ymmärtää, mitä väärää on rakkaudessa.

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on alkuasetelmiltaan kiinnostava, omaelämäkerrallisuus vain kasvattaa tuota kiinnostavuutta sekä se tosiseikka, että kirjailija on kirjoittanut kirjan nuorena, vasta 23-vuotiaana. Lisäksi huumorisävytteinen kerronta viittauksineen on toimiva, kutkuttaja ja jopa jännä. 

Siitä huolimatta kirja jäi jonnekin keskinkertaisen ja hyvän maastoon. Jäin kaipaamaan jotain vähän suurempaan tunnetta ja draamaa. En tiedä onko tällainen toive kovin oikeutettu, kun puhutaan omaelämäkerrallisesta teoksesta. Ilman faktapohjaa minulle jäi tunne, että tarinan kirjoittaminen on ollut enemmän tai vähemmän nuorelle tytölle terapiaa. Ja ehkä juuri nuoren iänsä vuoksi tuo alkuasetelmiltaan kuristavalta tuntuva tarina on jäänyt huumorin ja tietynlaisen hyväntuulisuuden jalkoihin. Ehkä suuremmat tunteet vaativat enemmän etäisyyttä tapahtuneeseen.

Toisaalta on aika itsekäs ajatus, että jonkun tarvitsisi vuodattaa sydänverensä, jotta lukija viihtyisi hänen elämästään kertovan teoksen parissa. Mutta se oli kuitenkin itselleni se tekijä, joka teki lukukokemuksesta hyvän, mutta ei nostanut sitä sen korkeammalle.

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on hyvä kirja ja sen lukee mielellään. Voisin hyvin suositella kirjaa monessa eri yhteydessä ja toivonkin, että se jatkossakin löytää lukijansa. 

 

Muissa blogeissa: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Essin kirjat ja herjat, Nannan kirjakimara, Satun luetut

torstai 11. helmikuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon




Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon, Tammi 2016
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kansi: Eevaliina Rusanen
Alkuteos: God Help the Child 2015

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon on pieni suuri teos, joka vakuutti ja vaikutti. Ensimmäinen Morrisonini, mutta ei varmasti viimeinen. 

Luoja lasta auttakoon kertoo Bridesta, joka on syntyessään niin tumma, että hänen vaaleaihoisempi äitinsä säikähtää ja saa äidin kohtelemaan tytärtään kurjasti koko tämän lapsuuden ajan. Pieni tyttö tekisi mitä tahansa saadakseen äitinsä huomion ja hyväksynnän. Ja niin hän tekeekin, kun tilaisuus tulee. Se teko seuraa häntä aina aikuisuuteen saakka. Briden lapsuus on kuin pommi, joka ei voi olla räjähtämättä.

Kirja on mieletön. Se on pieni, ja silti niin älyttömän suuri. Kirja on täynnä tärkeitä, rankkoja aiheita. Ja vaikka siinä ei mitään uutta olekaan, kun pohditaan miten suuri merkitys lapsuudella on ihmisen elämään, niin Morrisonin kirjassa se tuntuu tuoreelta. Se on suuri, kantava teema ja Morrison uskaltaa kurkottaa ylemmäs kuin moni muu saman aiheen kanssa. Ei ole vain Bride ja Briden lapsuus, on niin monta muutakin lapsuutta. Ja niin paljon pahaa, että välillä lukeminen tekee kipeää.

Pidin kerronnasta ja tyylin vaihteluista, ne sopivat kirjaan ja toivat oman äänensä koko tarinalle. Alkuteosta lukematta uskallan väittää suomennoksen toimivan - kun voi samaan aikaan nauttia tekstin vaihtelusta ja unohtaa lukevansa, niin ei voi kuin kiitellä ja ylistää.

Pidin kirjassa siitä, että se oli helppo lukea, mutta kaikkea ei tahtonut heti ymmärtää. Se oli hyvä. Sen sijaan häiritsemään jäi kirjan loppu, jossa ei ilmeisesti luotettu lukijan päättelykykyyn, vaan tarina sidottiin vähän turhankin selvin sanoin pakettiin. Olisin minä sen nyt muutenkin tajunnut. Ja kun kyseessä on näin pieni kirja, on jokaisella lauseella ja vivahteella paljon enemmän painoa kuin paksummassa teoksessa.

Hahaa, tuntuupa hassulta kritisoida Toni Morrisonin kaltaista kirjailijaa! Nobelin voittanut on tainnut kohota mielessäni sen verran myyttiseksi, että tuntuu rikolliselta tässä jotain muka arvostella. Mikä minä olen tässä mitään sanomaan? Vaan eiköhän Nobelinsa voittanut kritiikinkin kestä.

Kirja iski kuitenkin todella kovaa ja sen jälkeen on ollut vaikeuksia lukea seuraavaa. Se ei tahdo tuntua miltään tämän jälkeen. Luoja lasta auttakoon on vahva kirja, joka kannattaa lukea.
  

"Kaikenlaiset sydänsurut pitäisi ottaa vakavasti ja rohkeasti
antaa niiden leimahtaa ja palaa kuin sykkivä tähti joka
ei kykene eikä tahdo rauhoittua säälittäviin itsesyytöksiin
koska sen räjähtävä nerokkuus kaikuu oikeutetun äänek-
käänä kuin patarumpujen jyske."




Muissa blogeissa: Kartanon kruunaamaton lukija, Kirjahilla, Kirjakirppu, Kirjapolkuni, Oksan hyllyltä, Reader, why did I marry him?, Ullan Luetut kirjat 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Blogisynttärit!


Blogini täyttää tänään viisi vuotta. Se on iso ikä blogille ja myös melkoinen siivu elettyä elämää. Olin blogia perustaessani 21 vuotias, mikä näin viisi vuotta myöhemmin tuntuu tietenkin hirmuisen nuorelta. Paljon on tapahtunut, on kasvettu ja muututtu, haparoiden etsitty ja sitten löydetty. Tuntuu kuin ei olisi enää edes se sama ihminen, vaikka tietenkin on, paljon vaan on muuttunut. Ja hyvä niin. Joskus tosin nolottaa lukea blogin ensimmäisiä tekstejä ja ajatuksia, mutta täytyy olla armollinen nuoremmalle itselleen. Nyt tekisin monta asiaa toisin ja ehkä hyvä niin, ainakin johonkin suuntaan on kehitytty!

Viidessä vuodessa on ehtinyt lukea paljon. Nopeasti laskettuna olen lukenut 350 teosta, joihin lukeutuu romaaneja, sarjakuvia, pari runoteosta, tietokirjoja ja koulukirjojakin. Koulukirjoja laskematta olen kirjoittanut kaikista lukemistani teoksista, eli melkoinen kattaus kirja-arvioita löytyy täältä. Huh!


Blogissa on tällä hetkellä julkaistuja postauksia 567, mutta olen julkaissut oikeasti enemmän. Arkistoja on vain tullut hieman putsailtua vuosien varrella. Kirjapostauksia en poista koskaan, mutta parin ensimmäisen vuoden kuulumispostauksia on päätynyt roskikseen. Olen yrittänyt keventää arkistojen selailua ja lisäksi poistanut postauksia, joiden kirjoittaminen muutamalle kymmenelle lukijalle tuntui ihan hyvältä, mutta joita en kirjoittaisi enää niille muutamalle sadalle, jotka blogissani nykyään vierailevat lähes päivittäin. 

Blogista on tullut niin iso osa elämääni, etten tiedä osaisinko olla ilman. Joskus tekisi mieli kokeilla, mutten taida raaskia, sillä sen verran siistiä puuhaa tämä on! Viiden vuoden aikana olen tavannut ja tutustunut ihan huippuihin kirjaihmisiin, niin verkossa kuin kasvotustenkin. Nykyään minulla on monta tuttua, joiden kanssa intoilla kirjallisuudesta ja vaihtaa kirjavinkkejä - siitä en tahdo luopua.

Blogin ansiosta olen oppinut hahmottamaan kirjamakuni selkeämmin sekä kokeilemaan koko ajan jotain uutta. Olen oppinut muodostamaan lukemistani teoksista ajatuksia ja mielipiteitä - vaikka se onkin joskus todella vaikeaa - sekä muiden bloggausten ansiosta tarkastelemaan teoksia useasta eri näkökulmasta.  

Bloggaus on aihe, josta voisin kirjoitella pitkään. Mutta näin synttärikekkereiden hengessä yritän pitää puheeni lyhyenä ja päästää vieraat kakun kimppuun. Paitsi ettei minulla ole kakkua tarjota, vaan synttäriarvonta!

Arvottavana on pienet paketit kahdelle arvontaan osallistuvalle. Paketit sisältävät 10 euron lahjakortin kirjakauppaan (kirjakaupan saa valita, kunhan pystyn välimatkoista huolimatta hankkimaan sinne lahjakortin) sekä minun valitsemani herkut Vegekaupan valikoimasta. Arvonnan kustannan itse.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta viimeistään 21.2.2016. Mainitse kommentissa, jos et halua osallistua arvontaan. Nimettömänä ei voi osallistua, vaan vähintään nimimerkki ja sähköpostiosoite täytyy olla, jotta saan voittajiin yhteyden. Kirjautuneet kommentoijat voivat jättää sähköpostin, jos sitä ei profiilin kautta löydy. Ilmoitan voittajat blogissani helmikuun viikolla 8 ja mikäli en saa voittajia kiinni 28.2.2016 mennessä, niin arvon uudet voittajat.


Onnea arvontaan ja hauskaa sunnuntaita kaikille!