torstai 23. kesäkuuta 2016

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki


Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki, Blue Moon 2008
Sivut: 302
Suomentanut: Seija Holopainen
Alkuteos: Vetrarborgin 2005
Kirjastosta

Tämä on nyt ainakin kolmas kerta tämän vuoden aikana, kun kerron saman jutun, mutta kerrotaan nyt ainakin vielä kerran. Eli minähän en juurikaan lue dekkareita enkä dekkareista piittaa, eivätkä ne ole koskaan olleet juttuni. Olen joskus sanonut, puoliksi vitsillä ja puoliksi vähän tosissani, että kun on lukenut yhden dekkarin, on lukenut ne kaikki. Luen mieluummin jotain muuta.

Mutta sitten tuli Islantihuuma ja kun huumassani etsin Islantilaisia kirjailijoita, törmäsin nimeen Arnaldur Indriðason. Yksi Islannin tunnetuimpia kirjailijoita, nimittäin dekkarikirjailija. Islantihuumani taisi tehdä yhtä sokeaksi kuin rakkaus ja tartuin kirjailijalta ensimmäisenä suomennettuun teokseen Räme. Ja pidin siitä. Luin heti perään kaksi, seuraavassa kuussa oli vuorossa jo neljäs kirja. Nyt on luettuna viides miehen kirja ja yöpöydälle haettu kasa lisää. Olen koukussa.

Talvikaupunki alkaa kerrostalon pihalta, josta löytyy pienen pojan ruumis. Kuka on voinut käydä pienen lapsen päälle ja miksi? Samaan aikaan kuolleen pojan isoveli ei anna kuulua itsestään. Onko hänellekin sattunut jotain vai tietääkö hän mitä pikkuveljelle on tapahtunut? Rikoksen selvittäminen tuntuu lähtevän nollasta liikkelle, sillä kaikki on auki. Ei voi kuin kysyä, että kuka, mitä, ja miksi? Voisiko syynä olla rasismi? Pienen pojan äiti nimittäin on Thaimaasta kotoisin ja pieni kuollut poika mustatukkainen itsekin. Samaan aikaan kirjojen päätähti eli poliisi Erlendur yrittää ratkoa myös kadonneen naisen arvoitusta. 

Arnaldurin tarinoiden rikoksilla on yleensä syvään historiaan uppoavat juuret ja taisin juuri viimeksi mainita, että haluaisin lukea rikoksesta, joka sijoittuu kirjan nykyaikaan. No, tässähän se sitten heti tuli. Hyvin synkässä muodossa, vaan eipä Arnaldurin dekkareita valoisiksi muutenkaan voi kutsua.

Itseasiassa itseäni Arnaldurin dekkareissa kiehtookin nimenomaan kirjojen synkkyys, jopa lohduttomuus. Talvikaupunkikin oli sen verran lohduton, että kirjan lukemisen jälkeen oli tyhjä ja melankolinen olo. Ei siksi, että rikokset olisivat äärettömän julmia tai yliampuvia, vaan päinvastoin. Ne ovat melkein jopa ymmärrettäviä, mikä tekee niistä vielä kammottavampia ja surullisempia. Rikoksen ovatkin uskottavan oloisia, mutta eivät kuitenkaan tylsiä. Ainakin tähän asti loppuratkaisut ovat aika pitkälti onnistuneet yllättämään ja niin kävi nytkin. Vaikka lukijalle annetaan pieni vihje, johon osasin jopa tarttua, en kuitenkaan olisi ikinä keksinyt loppuratkaisua. Huh, miten neroa!

Mutta, olen aiemminkin todennut saman, että itselleni dekkareiden hohdosta suurin osa tulee siitä, että tarinat sijoittuvat Islantiin. Piskuiseen, turvalliseen Islantiin, jossa tapahtuu suurin piirtein pari murhaa vuodessa, jos sitäkään. Islannin rikostilastoja vasten dekkareiden rikokset ovat kiinnostavia, mutta myös Arnaldurin kuvaama islantilaisuus kiehtoo. Tai siis, etenkin se.

Tykkään! Siitäkin huolimatta, että näissä on kerta toisensa jälkeen aivan tolkuttoman ruma kansi. En ikinä tarttuisi näihin kannen perusteella.



Muissa blogeissa: Iltaluvut, Kirjavinkit

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Katri Lipson: Detroit



Katri Lipson: Detroit, Tammi 2016
Sivut: 375
Kannet: Markko Taina, Kuva: iStockphoto
Kirjastosta

Mainitsin edellisessä postauksessa lukeneeni kesäkuussaa yllättäjiä, joita ei ole löytynyt edes lukulistalta ja Detroit on yksi niistä. Katri Lipson on toki nimeltä tuttu ja Kosmonautti on lukulistallani roikkunut pitkään, mutta aivan puskista nappasinkin sitten luettavakseni kirjailijan uutukaisen Detroitin, joka kertoo nuorista jääkiekkoilijoista. Tai en nyt aivan puskista, sillä olin kuullut kirjasta useamman kehuvan arvion ja näistä innostuneena ajattelin kirjaa kokeilla, koska, no miksipäs ei?

Ja niin luin kirjan jääkiekkoilijoista. 

Timothy on 19-vuotias huippuluokan jääkiekkoilija, joka eräässä pelissä kääntää kohtalokkaalla hetkellä päänsä ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Koko maailma kysyy miksi, sillä kyllähän Timothy näki päälle ryntäävän vastapelaajan ja tiesi, ettei varaa virheisiin ole. Nyt Timothy makaa sängyssään hoitolassa ja odottaa. Odottaa Nathania, joukkuekaveriaan, miljoonia tienaavaa nuorukaista, ystävää, joka on Timothyn loukkaantumisen jälkeen lopettanut pelaamisen ja päätynyt syöksykierteeseen, josta ei puutu vauhtia eikä strippareita. Itseasiassa Nathan palkkaa itselleen seuralaiseksi sokean stripparin, jonka kanssa hän matkaa halki maan minne tämä vain haluaa. Paitsi Timothyn luo.

Detroit oli yllättävän nuortenkirjamainen - vaikka kirjastosta aikuisten hyllystä löytyikin - joskaan se ei suinkaan ole yhtä kuin huono asia. Tarina on vauhdikas ja täynnä käänteitä sekä hieman yliampuvia kohtauksia, jotka tuovat nuortenkirjat mieleeni. Kirjan hahmot ovat nuoria ja hahmojen väliset jännitteet sen verran viattomia, että kirja tuntuu jopa vähän naiivilta. Mutta toisaalta hyvin suloisella ja kutkuttavalla tavalla. Ei kirja mitään höttöä ole, sillä painavia teemoja kirjassa käsitellään. Nuoren elämänsä huipulla olevan, halvaantuminen on traagista, eikä nuorten pintaliitoinen ja rahalla kyllästetty elämäkään niin loistokkaalta vaikuta. On mainetta, kunniaa ja rahaa - mutta ei aikaa olla nuori, ei aikaa kasvaa ihmiseksi. Siinäkin on ajatus, joka sopisi nuortenkirjaan.

Nuortenkirjamaiselta ja alkuun vähän häiritsevältä tuntuivat kirjan puhekieliset dialogit, joita oli paljon. Mutta puhekielisyys tökki vain hetken ja pian dialogit tuntuivat luontevilta. Kirjan huumori iski välillä, välillä ei.

Mutta kyllä minä kirjasta pidin. Se oli kiinnostava, koskettava ja nopeasti luettu, sillä kirja oli sekä helppo lukea että koukuttava. Timothyn ja Nathanin tarina jätti jäljen kaikessa hienovireisyydessään ja traagisuudessaan. Kokonaisuus ei ihan täydelliseksi yltänyt, mutta ehdottomasti hyväksi. Lipsonia aion lukea lisää.

Detroit on sopiva kesäkirja, jos ei halua lukea höttöä, mutta kuitenkin jotain vähän kevyempää. Suosittelen tätä erityisesti nuoremmille lukijoille, koska olen aika varma, että olisin itse ihastunut tähän ikihyviksi teini-iässä.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Terveisiä Tallinnasta & kesäkuulumisia

Renard, Telliskivi 62, Tallinna

Moikka! Bloggaaja lomailee ja näin ollen blogikin saa viettää hiljaiseloa. Mutta sen verran rikon hiljaisuutta, että saan kerrottua lyhyesti kesäkuulumisia ja jaettua Tallinnan reissumme hittejä. Sillä niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin kesän ensimmäinen reissu on jo tehty! 

Vietimme viikon alussa kolme yötä Tallinnassa, jossa olemme tämän reissun jälkeen vierailleet jo viidesti. Paikka alkaa olla aika tuttu, ja siksi olikin niin hauska vanhojen lempparipaikkojen lisäksi löytää itselle uusia suosikkeja, joista vinkkaankin nyt täällä. Jos suunnittelet reissua Tallinnaan, niin kannattaa käydä näissä!

Kolme vinkkiä Tallinnaan

Renard, Telliskivi 62

Telliskiveen on muutama kuukausi sitten avattu uusi kahvila Renard, joka on ehdottomasti yksi siisteimpiä kahviloita, joissa olen käynyt (ja olen kuulkaa käynyt monessa, kiitos kanssaeläjän työn ja harrastuksen). Renard oli tilana upea, vaikka pieni keskeneräisyys näkyi ja yläkerran levykauppa hämmensi. Kahvilassa olisi voinut istua ikuisuuden isojen ikkunoiden alla. Hienojen puitteiden lisäksi Renardissa tarjoillaan hyvää ja laadukasta kahvia, onhan kyseessä speciality coffee -kahvila. Syötävää täältä ei juurikaan löydy, eli pääpaino on kahvissa, mutta sitä kannattaa ehdottomasti tulla tänne nauttimaan. Syötävää löytyy kyllä Telliskiven lukuisista muista paikoista.  Postauksen kuva on kahvilassa otettu.

Kivi Paber Käärid, Telliskivi 60a C40


F-hoone on varmaan useille Tallinnassa käyneille tuttu, mutta itselleni paikka oli odotuksiini nähden pieni pettymys. Suosittu ja käymisen arvoinen, mutta itse tykästyin enemmän vähän matkan päässä sijaitsevaan Kivi Paber Käärid -ravintolaan. Ravintola oli kiva, tunnelmallinen ja rento. Ruoka on gluteenitolta, ja listalta löytyi myös vegaanisia annoksia, eli erilaiset ruokavaliot on huomioitu. Vaikka ruoka oli hyvää, niin paikan kehutut pikkusuolaisia suosittelen minäkin. Miten nahcot, guacamole ja salsa voivatkin olla niin hyv? Jos olet Telliskivessä, niin käy ainakin piipahtamassa! Ravintolan sivuilta voi kurkata kuvia paikasta.
 
Vegan Restoran VRataskaevu 12 (Vanhakaupunki)


V on varmasti myös monelle tuttu, mutta me kävimme tässä suositussa vegaanisessa ravintolassa nyt ensimmäistä kertaa. Von Krahli Aed taas on tuttu ja ollut yksi suosikkejamme, mutta V päihitti sen kevyesti. Täysin vegaaninen menu, jolta söimme toinen toistaan parempia annoksia (kävimme täällä kahdesti!) ja pieni söpö tila tarjoilijoineen toimivat loistavasti. En yhtään ihmettele, että ravintola, ruoka sekä tarjoilivat ovat saaneet useita rakkaudenosoituksia. Mekin pääsimme todistamaan niistä kaksi! V:ssä kannattaa käydä syömässä illallinen, mutta pöytävaraus on lähes välttämätön, sillä paikka on todella suosittu. Suosittelen kokeilemaan listalta jotain muuta kuin pitsaa tai hampurilaista, vaikka eivät nekään huonoja olleet, mutta muut annokset olivat vain niin paljon parempia. 

Kävimme myös näissä ravintoloissa ja kahviloissa: F-hoone, Restoran Trühvel, T35, Von Krahli Aed, Sfäär, NOP, Gourmet Coffeen & Courmet Coffee City

---

Tallinnan reissun lisäksi olen yrittänyt tehdä lomajuttuja eli olla tekemättä mitään, haha. AIka paljon olen tuijotellut jalkapalloa. Vaikka en yleensä ole erityisemmin innostunut seuraamaan urheilua, niin viime vuosina olen kuitenkin herännyt seuraamaan jalkapallon EM- ja MM-kisoja. Olen jopa sen verran koukussa, että Tallinnassakin pari iltaa meni telkkaria tuijotellen ja kotimatkalla bussissa oli pakko katsoa yksi matsi. Seuraavaksi varmaan hankin jonkun pelipaidan...

Lukenut olen puhtaasti fiiliksen mukaan ja kaikki hataratkin lukusuunnitelmat on ajat sitten heitetty romukoppaan. Luettavaksi on päätynyt melkoisia yllättäjiä, sellaisia, joita ei ole ollut edes lukulistoilla, mutta se tekee hommasta vain mielenkiintoisempaa. Reissussa en lukenut, mutta muuten kyllä, mitä nyt jalkapallolta olen ehtinyt. Bloggaamattomien pinossa on pari kirjaa ja kasa saa rauhassa kasvaa kunnes innostun purkamaan sitä blogiin. Aion kirjoittaa kaikista, ainakin jossain muodossa, mutta fiiliksen mukaan. Juuri nyt ei tee mieli istua tässä koneella kovinkaan pitkiä aikoja.

Blogi siis saattaa uinua pidempiäkin jaksoja kesällä. On kesä, ja niin paljon muutakin tekemistä! Sellaisia tunnelmia tänne tässä vaiheessa kesäkuuta.

Mitä teille kuuluu? Ja hei, mitkä ovat teidän lempparipaikat Tallinnasta?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

 

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut, Tammi 2016
Suomentanut: Sari Karhulahti
Sivut: 285 
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kirjastosta

Jake on lampaita hoitava erakko. Hän asuu yksin eikä käy paikallisessa pubissa. Hän on nainen, joka ei tarvitse muita - kunnes joku tai jokin tappaa hänen lampaitaan. Ovatko syyllisiä paikalliset nuoret, ehkä jokin petoeläin vai joku tuntematon hiippari? Vai sittenkin varjo menneisyydestä? Ainakin joku kuljeskelee Jaken mailla luvatta.

Kaikki laulavat linnut
on hitaasti aukeava ja suureksi tarinaksi paisuva tapaus, jossa jännitteet, mysteerit, kaiken alku ja toisaalta loppu lähestyvät vääjäämättä saaden lukijankin säikyksi. (Etenkin jos kirjaa lukee yöllä pimeässä muun maailman jo nukkuessa.)  Jaken karu, raaka ja väkivaltainen menneisyys paljastuu pala palalta.


Kaikki laulavat linnut on vahva ja koskettava teos, joka loppua kohden on kuin elokuva, jota katsoessa unohtaa lukevansa. Niin taidokkaasti ja elävästi kirja on kirjoitettu. Kirja taipuu suuremmaksi, moniulotteisemmaksi ja paljon rankemmaksi, kuin mitä osasin odottaa. Kirjan rakenne on hauska, jännä ja harvinaisen hyvin toimiva. Tarina on kiinnostava, erilainen ja yllättävä. Jokaista käännettä ei osaa arvata etukäteen.

Mutta - vaikka pidin kirjasta jo ensimmäisen sivun jälkeen, niin silti puntaroin ensimmäiset sata sivua kannattaako kirjaa sittenkään lukea loppuun. Tarina ei oikein tuntunut pääsevän vauhtiin. Mutta kannatti jatkaa lukemista, sillä loppu vei mennessään ja aika kovaa veikin. Vaan sitten taas kun suljin kirjan kannet, jäi jäljelle kasa hämmentäviä kysymyksiä ilman vastausta, enkä tiennyt tai tiedä vieläkään, tekikö se kirjasta entistä kiinnostavamman vai tuntuiko se sittenkin laiskalta ratkaisulta. Ehkä vähän molempia.

Enkä tiedä tuntuivatko kirjan teemat turhan monta kertaa kolutuilta vai oliko tässä häivähdys jotain uutta ja raikasta? Kirja tuntui tutulta, mutta ei sitten kuitenkaan. Lukiessa en aina tiennyt, mitä kaikella haettiin takaa. Ihan kuin tähän olisi yritetty laittaa vähän liikaa tavaraa, mutta unohdettu purkaa ne. Tai ehkä kesäaivoni ovat jo sen verran laiskat, että olisin kaivannut kaiken valmiiksi pureskeltuna, sillä kaikki kirjan hienoudet eivät auenneet.

Niin tai näin, hieno kirja tämä on. Sopii kesäjännitystä etsivälle sekä aivan täydellisesti lukupiiriin, koska tästä varmasti riittää puhuttavaa. Voi kun olisin itsekin lukenut tämän lukupiirissä!

 

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Lukuisa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Mari A:n kirjablogi, Täysien sivujen nautinto

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kirjat, joista en pitänyt



Ihanat Leena ja Jenni haastoivat minut kertomaan kirjoista, joista kaikki muut pitävät paitsi minä ja kirjoista, joista ei pidä kukaan muu kuin minä. No, lähdetään siitä liikkeelle, etten usko tällaisia kirjoja olevan olemassakaan! En usko, että on olemassa teos, josta vain minä olisin pitänyt tai ollut pitämättä. Puhumattakaan siitä, että minulla olisi jokin taika, jonka avulla voisin tietää kaikkien muiden mielipiteet eri kirjoista. Mutta nämä seikat huomioiden ja kysymykset vähän vähemmän vakavasti ottaen olen yrittänyt vastata kysymyksiin. Muutama päivä onkin mennyt kiperiä kysymyksiä sulatellessa. 

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitivät, mutta sinä et.

Blogikehuja osakseen saaneista mieleeni tulevat Tua Harnon Ne jotka jäävät, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja kesken jääneet Alan Bradley Piiraan maku makea ja Kate Atkinson Hävityksen jumala. Tuoreista teoksista voisi myös mainita Elena Ferranten Loistava ystäväni, jonka hypetyksestä en saanut kiinni, vaikka kirja hyvä onkin. Toisaalta, ei näistä mikään huono kirja ole, mutta siinä missä moni on näitä teoksia hehkuttanut, ovat kirjat jääneet omalla kohdallani keskiverroiksi (tai kesken...). Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että tiedän myös muita, jotka eivät ole näistä syttyneet, eli ainokainen en tosiaan ole.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

 
Kirjoista minulle tulee ensimmäisenä mieleen Jane Austenin Viisasteleva sydän, joka tuntuu jäävän monelle vieraammaksi, mutta minulle se on lemppari Austenilta. Samoin John Irvingin Minä olen monta ei noussut monen suosikiksi, mutta minusta se oli aivan huikea. Kirjailijoista mieleeni tulevat vielä Delphine de Vigan (jonka itseasiassa Leenakin mainitsi), Augusten Burroughs ja Susan Fletcher, jotka ovat itselleni isoja tekijöitä, mutta joita näkee vähän vähemmän kirjablogeissa. Näidenkin kohdalla tiedän monta muuta, jotka ovat näistä pitäneet, eli yksin en mielipiteeni kanssa ole.


3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
 
Äsh, en tahdo keksiä nyt yhtäkään tapausta! Tällaisia on, mutta en vaan saa kaiveltua niitä juuri nyt muistini syövereistä ulos. Yleisesti ottaen olen sitä tyyppiä, jonka tekee mieli paiskoa kirjaa seinään silloin, kun päähenkilö jää nyhjäämään puolikuolleeseen parisuhteeseensa, vaikka luvassa olisi romanssi jonkun toisen kanssa. Kaipaan enemmän jännitystä kirjoilta haha!

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

 
Toistaiseksi chick lit ainakin edustaa kirjaryhmää, josta en ole vielä löytänyt oikein omaan makuuni sopivaa kirjaa. Lisäksi luen todella vähän tai en juuri lainkaan dekkareita, fantasiaa tai scifiä, mutta niitäkin kuitenkin luen jonkin verran ja niistäkin olen löytänyt lemppareitani ja jopa suursuosikkeja! Dekkarit ovat uusin valloitukseni, kun monen turhautuneen yrityksen jälkeen löysin
Arnaldur Indriðasonin, johon olen tykästynyt.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä. 


En ole koskana ihan täysin ymmärtänyt miksi ilkeä ja pelkurimainen Draco Malfoy on niin rakastettu. Severus Snape on ollut ensimmäisestä Harry Potter -kirjasta lähtien lähellä sydäntäni, mutta Malfoy on lähinnä ärsyttänyt. Eikä Ylpeyden ja ennakkoluulon Darcykaan nyt ihan niin ihana ole...  

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
 
Kirjailijoista puhuttaessa ymmärrän tarkoitettavan kirjailijan teoksia, en kirjailijaa henkilönä. Ensimmäisenä mieleeni tulee Bo Carpelan, jolta luin yhden teoksen ja se oli niin pitkä piina, etten ole voinut kuvitella antavani toista mahdollisuutta. Ehkä joskus, mutta siihen vaaditaan vielä monta muistia heikentävää vuotta. Riikka Pulkkisen teokset ovat myöskin olleet itselleni sen verran keskitasoa, etten oikein ole kolmen teoksen jälkeen jaksanut kiinnostua. Olen myös huomannut, että Pulkkiselta oma suosikkini on Vieras siinä, missä moni Pulkkisen fani ei ole täysin sille lämmennyt. Aika jännä!


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa. 


Nuorten kirjasarjoista mieleeni tulee Varjojen kaupungit, joka tuntuu olevan todella tykätty, mutta itseltäni taitaa jäädä lukematta. En tiedä onko Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarja erityisen suosittu, mutta useissa blogeissa sarja kuitenkin näkyy ja on tykätty, kun taas itselläni jäi jo ensimmäinen osa kesken.
 
8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva. 


Nuorempana tuntui, ettei tällaisia ole lainkaan. Nykyään olen törmännyt jo naurettavan usein siihen, että elokuva on päihittänyt kirjan! Esimerkiksi Nälkäpeli-trilogian kirjat olivat hyviä ja koukuttavia, mutta elokuvat olivat sen verran kovia, että päihittivät kirjat kevyesti. Jos vielä jään oli kirjana kehno, mutta elokuvana vallan katsottava ja jopa hyvä. Ja vaikka rakastan Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjasarjaa, niin kirjojen pohjalta tehty tv-sarja saa sydämeni itkemään verta. Huh, mitkä näyttelijät ja mikä tunnelma! Kävin myös katsomassa samaan tarinaan perustuvan teatterisovituksen ja sekin oli huikea. Jotkut asiat vain osuvat luihin ja ytimiin, kun sanojen sijaan ne tuodaankin näytille kuvina ja liikkeenä.

Nyt on ihan pakko kysyä, että yllättikö näistä joku?

Unpopular Bookish Opinions -haasteen säännöt:
  
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen
 
2. Vastaa haasteen kysymyksiin
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi  
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi

Ovatko Laura, Suketus, Katri tai Kirjaneito jo saaneet haasteen? Jos eivät, niin tässä tulee!

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Toukokuusta ja vähän kesäkuustakin


Palautin juuri kevään viimeisen raportin! Ensi tiistaina on vielä päivän verran koulujuttuja, mutta sitten alkaa kuulkaas pitkä ja toivon mukaan lämmin loma. Lasken jo minuutteja!

Toukokuussa oli opiskelujen suhteen melkoinen loppurutistus. Alkukuu meni viittä tenttikirjaa lukiessa, ja kun tentti oli viimein selätetty, alkoi armoton 15 sivun jättiraportin rustaus. Näiden ohessa olin toukokuussa yhtenä ohjaajana digitarinatyöpajoissa neljänä päivänä ja viisi päivää olin töissä. Aina välillä ei ole tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, epätoivo on kolkutellut ovella ja motivaatiota ei ole näkynyt aikoihin. Vaikka tykkään opiskella, tehdä töitä ja toukokuussakin rikastuin monella hyvällä kokemuksella ja hauskaakin oli, niin ei sitä voi kieltää, etteikö tuo ensi viikolla alkava loma tuntuisi juuri nyt hippasen hauskemmalta. 

Mutta olen minä toukokuussa tehnyt ja lukenut muutakin kuin niitä tenttikirjoja. Lämpimistä päivistä ja valoisista illoista innostuneena olen suhaillut pyörällä pitkin kaupunkia, lähtenyt useammin ulos kuin jäänyt kotiin ja uskaltautunut muutamia kertoja jopa hölkkälenkille. Puistossakin on jo kerran istuttu kirjaa lukemassa! 

Niin, toukokuussa luin tosiaan paljon, mutta pääasiassa tenttikirjoja. Romaaneja luin kolme.


Toukokuun luetut

Anja Snellman: Antautuminen, 325 s. Wsoy 2015.
Elena Ferrante: Loistava ystäväni, 362 s. Wsoy 2016.
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa, 334 s. Teos 2016.

Sivuja yhteensä: 1021

Kirjastosta lainattuja: 2
Omasta hyllystä:
0

Arvostelukappale: 1
Ostettujen kirjojen määrä: 1

Toukokuun kirjoista kaikki olivat hyviä, mutta Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa oli ehdottomasti paras. Aivan huikea teos! Ferranten Loistava ystäväni oli hyvä, mutta jäi hieman laimeaksi kaiken hypetyksen jälkeen ja Snellmanin Antautuminen oli kiinnostava, mutta muuten vahvan keskitason teos.

Toukokuussa ostin yhden kirjan (ostolakosta huolimatta), sillä löysin Hermann Hessen Gertruden 50 sentillä kirpparilta. Ja tunnustan, että kesäkuun puolellakin on pari kirjaa tullut kirpparilta hankittua. 

Meinasin jo kirjoittaa, että toukokuussa muut kulttuurijutut jäivät kiireiden jalkoihin, vaan eihän se pitäisi paikkaansa! Toukokuussa en ehkä ennättänyt teatteriin, mutta sen sijaan kävin jopa kahdesti kuuntelemassa livemusiikkia. Eräänä iltana lähdettiin spontaanisti Ruger Hauerin keikalle, siitäkin huolimatta, että keikka alkoi vasta puolenyön jälkeen eli siihen aikaan, kun normaalisti vetelen jo hirsiä. En ole hirveän paljon bändiä aiemmin kuunnellut, mutta sen verran, että oli kiinnostavaa nähdä livenäkin. Siitäkin huolimatta, että loppua kohden silmät saattoivat lurpsua kiinni. Yhtenä torstai-iltana kävin kuuntelemassa Ohikulkijoita ja Musta valoa, joka on yksi lempibändini. Se oli hyvä ilta se!

Sellainen toukokuu täällä! Nyt yritän toipua viime päivien raporttipöhinästäni, ravistella stressin yltäni ja alkaa suunnata ajatuksia kohti lomaa. Lomasuunnitelmani liittyvät tällä hetkellä vahvasti nukkumiseen, yleiseen rentoiluun ja lukemiseen, mutta aion matkustaa myös maalle ja pari vähän isompaakin reissua on jo varattu. Jee!

Millainen toukokuu teillä oli ja ehdittekö te kesällä lomailla?