keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää



Tiina Lifländer: Kolme syytä elää, Atena 2016
Sivut: 342
Päällys: Anna Makkonen
Kirjastosta

Syksyni* ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui kauniskantinen Kolme syytä elää, joka osoittautui sekä huikean hienoksi kotimaiseksi esikoisromaaniksi että loistavaksi syksykirjaksi. Itseasiassa minulla on tällä hetkellä kesken jo toinen syksyn uutuus, esikoinen sekin ja alun perusteella kirja vaikuttaa lupaavalta. Jos syksyn uutuudet jatkavat samalla linjalla, niin en taida lukea koko syksynä mitään muuta! 

Mutta palataan hetkeksi elokuun puoliväliin ja tähän kirjaan.

Kolme syytä elää on tarina kahdesta naisesta, joita yhdistää yksi mies. Vuodet ovat vierineet ja nuoruusvuodet enää vain muisto, kun naiset kohtaavat sattumalta. Kuluneista vuosista huolimatta naisten elämät ovat yhä sidoksissa toisiinsa, kuin ohuella, mutta katkeamattomalla langalla. Menneisyys näkyy tässä hetkessä, eikä mitään tahdo estää menneisyyden salaisuuksien pulpahtamista pintaan.

Niin, ja: "Voiko antaa anteeksi, jos anteeksi ei ole pyydetty?"

Kolme syytä elää on hienovireinen, kaunis ja lempeä kirja. Kirjan lämmössä oli hyvä rauhoittua syksyn kiireiden keskellä, ja kirja sopi täydellisesti hitaasti luettavaksi arki-iltoihin ja -aamuihin. Kirjan samaan aikaan hieman surusävytteinen, mutta kuitenkin hirmuisen lohdullinen tunnelma oli erityisesti mieleeni. Tahdoin jäädä siihen kiinni, kellumaan.

Kirjan tarina ei ole omaleimaisin tai erikoisin, mutta mielestäni hyvässä suhteessa sekä arkinen ja aito, että kuitenkin tarpeeksi erikoinen. Kuin jotain tuttua ja turvallista pienellä yllätyksellä. Vanhemmat päähenkilöt ilahduttivat myös, sillä kovin usein ei tule lukeneeksi kirjaa, jonka keskiössä ovat 70 vuotiaat. Ihastuin myös kieleen, joka oli kaunista, mutta ei konstailevaa.
 

Kolme syytä elää ei ole maailman suurin romaani, mutta todella hieno kotimainen romaani ja hieno esikoinen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen ja täydellinen kirja syksyyn.

*Henkilökohtainen syksyni alkaa usein elokuussa samalla kun arki alkaa.

 ♥½

tiistai 16. elokuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa



Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa, Gummerus 2016
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Sivut: 392
Alkuteos: Everyone Brave is Forgiven 2016
Ennakkokappale
Ilmestyy viikolla 34 
 

Kesällä postiluukusta tipahti useampi ennakkokappale, joista Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa oli yksi. En ensin ajatellut lukea kirjaa, sillä jos kotimaisten kirjojen kohdalla tekee mieli kysyä etteikö täällä osata kirjoittaa kuin sodasta, niin brittikirjallisuuden kohdalla voisi kysyä aivan samaa. Lontoo ja Lontoon pommitukset - onko vielä joku, joka ei ole lukenut tästä samasta aiheesta kyllästymiseen asti? Etenkään kevyet sotaromaanit eivät varsinaisesti keiku lukujononi kärjessä.

Päädyin kuitenkin nappaamaan kirjan kesälomareissulle mukaan, juurikin kevyeksi luettavaksi, sopivaksi kesäloma-aivoille. Vaan kesäloma-avioista huolimatta kirja taittoi omaan makuuni liian kevyeksi. Tarina jäi ohueksi ja merkityksettömäksi. Se oli liian ennalta-arvattava, tekopyhä ja heppoisa. Lisäksi inhoan sodan romantisointia ja tässä kirjassa sota oli toden totta upotettu siirappiin, painettu pinnan alle ja pidetty huoli, että se pysyy siellä. Muistan Suketuksen kerran sanoneen eräästä kirjasta, että sen lukeminen tuntui siltä kuin joku olisi kaatanut siirappia kurkusta alas ja tästä kirjasta jäi juuri sellainen tunne. Hyvin siirappinen.

Rehellisesti sanoen en olisi varmaan saanut kirjaa luettua, jos mukana matkalla olisi ollut joku parempi vaihtoehto (vaihtoehtoja oli kyllä, mutta mikään niistäkään ei kelvannut haha). Kirjaa kuitenkin luki nopeasti ja tarina eteni joutuisasti. Kirja oli ihan kivasti kirjoitettu, ja pidin muutamista hahmoista ja kirjan käänteistä, kaikesta tekopyhyydestä ja ennalta-arvattavuudesta huolimatta.

Mutta kuten ennakkoon aavistelin, kirja ei ollut makuuni. Harva brittiläinen sotaromaani on. Eikä sodan romantisointi tosiaan toimi kohdallani lainkaan. Mutta jos on mieltynyt kevyisiin brittiläisiin lukuromaaneihin, joissa sota ja rakkaus leiskuvat, niin siinä tapauksessa tämä kannattaa tietenkin lukea. Olen minä huonompiakin kevyitä kirjoja lukenut ja etenkin huonommin kirjoitettuja.

Vähän harmittaa, että tämän myötä kiinnostukseni lukea omasta hyllystä löytyvä Little Been tarina laski roimasti. Taasko yksi, joka lähtee lukematta kiertoon?

Mutta kaikille brittiläisten lukuromaanien ystäville vinkiksi, että kirja ilmestyy ensi viikolla (viikko 34).




lauantai 13. elokuuta 2016

Tänne kuuluu oikeastaan ihan hyvää

IMG_0486
Kuva otettu Kööpenhaminan Tårnetissa.

Hei pitkästä aikaa! Kesä vei kunnolla mennessään ja blogilomakin venähti näköjään kuukauden mittaiseksi. Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että kesällä "-- on tapahtunut kaikki, eikä keskittymiskyky ole riittänyt mihinkään". Hyvin samoissa tunnelmissa kesä on sen jälkeenkin jatkunut ja nyt ajattelin kertoa teille koko tarinan. Toki lukijaystävällisestiä lyhennettynä, koska muuten tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin. Kaikki nimittäin alkaa jo ennen kesää, kuten tarinat usein alkavat.

Olen aiemmin kirjoittanut, että viime vuosi oli ehkä yksi elämäni parhaimpia mutta samalla raskaimpia. Oli opiskelu, työ ja elämän eteen heittämiä sotkuja, joita oli käytävä läpi (ja käydään yhä, vaikka valoisammalta jo näyttääkin) ja huomasin jo joulukuussa horjahtelevani jaksamiseni äärirajoilla. Silloin päätin, että kesän lomailen. 

Kun edessä häämötti lähes tyhjä kesä, aloimme suunnitella poikaystäväni kanssa yhteisille lomapäiville kesäreissuja. Ja nyt seuraa the juttu. Olemme matkustelleet yhteisten vuosien aikana useamman kerran Tallinnaan ja Tukholmaan, osittain ihan taloudellisista syistä, mutta isoin tekijä on ollut lentopelkoni. Jep, lamauttavan lentopelkoni vuoksi emme ole voineet matkustaa meitä kiinnostaviin, lentämistä vaativiin kohteisiin (eikä lomien pituudet saati kukkarot ole oikein antaneet periksi matkoille, joita olisi taitettu laivoin, junin ja bussein). Poikaystävä on kyllä lentänyt, mutta minä en ole niillä reissuilla ollut mukana. 

Harkitsimme tälläkin kertaa kohteeksemme pitkään Tukholmaa, mutta päätin kohdata pelkoni ja suostuin lentämiseen kunhan koneessa tarvitsisi istua mahdollisimman lyhyt aika. Päädyimme Kööpenhaminaan, jonne poikaystäväni on halunnut jo pitkään ja jonne lentää melko nopeasti. Oli kesäkuu ja varattiin matkat elokuulle. Kaksi kuukautta aikaa valmistautua henkisesti. Olen jälkikäteen vitsaillut, että lentojen varaamisen jälkeen en ole kahteen kuukauteen hengittänyt normaalisti. Ja no, ei se kovin kaukana totuudesta ole.

Koska meillä oli yhteistä lomaa myös kesäkuussa, teimme jo vähän perinteeksi muodostuneen reissun Tallinnaan, josta kirjoittelin täällä. Tallinnassa oli hauskaa, mutta koska matka osui kesän ja loman alkuun, huomasimme molemmat olevamme aika väsyneitä Tallinnan katuja kierrellessä. Salaa haaveilimme omasta sängystä ja tyhjistä päivistä.

Vaan heti reissun jälkeen oli se eräs asuntonäyttö ja seuraavaksi huomasimme kantavamme pahvilaatikoittain tavaroitamme uuteen kotiin. Niin ihanaa! Ja niin uuvuttavaa. Tallinnan reissusta eteenpäin elämä oli yhtä isoa muuttoa eikä aikatauluihin tai aivoihin mahtunutkaan mitään muuta. Ei yhtään tyhjää päivää. Kunnes heinäkuun puolivälin jälkeen oli pakko tehdä muutakin. Lähdin useammaksi päiväksi maalle, sitten palasin kaupunkiin lähteäkseni Helsinkiin ja sen jälkeen serkun seuraksi mökille, ja taas muutamaksi päiväksi maalle. Sitten oli palattava kotiin, koska edessä oli viiden päivän reissu Köpikseen.

Vaikka näin kirjoitellessa kesä kuulostaa kivalta, sillä on tapahtunut kaikkea ja olen silti ehtinyt lomailla (ainakin siihen tapaan, millaiseksi loma yleensä mielletään), niin kesä on ollut melkoinen koitos psyykkeelle. Nimittäin jos oikeasti kärsii voimakkaasta pelosta ja vaikka kuinka urheasti sen "näin järkevänä aikuisena" päättää selättää, niin ei se ihan niin mene. Lentopelon vuoksi oli reissun ajatteleminen etukäteen vaikeaa, enkä pystynyt suunnittelemaan missä haluaisin käydä, vaan suurin osa suunnittelusta jäi poikaystävän harteille. Vasta lennon jälkeen Köpikseen päästyämme sain vihdoin listattua juttuja, jotka haluan nähdä ja lopulta matkasta tuli toki mahtava. Vaikka paluulento Suomeen olikin sitten sitä luokkaa ilmakuoppineen ja pahoinvointini kera, ettei seuraavaa lentoa olla ihan heti varaamassa.

Kun palasimme reissun jälkeen Suomeen, siis konkreettisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle, niin päälle iski sellainen helpotus, että vasta silloin tajusin miten ahdistunut olin ollut ennen lentoja. Ensimmäistä kertaa koko kesän aikana(!) olin oikeasti niin hyvissä ja rennoissa fiiliksissä, että melkein myöhästyttiin Turkuun lähtevästä bussista, kun halusin koluta koko lentoaseman Alepan pelkästä elämisen riemusta. Heh juu, hyvä etten siinä yön pimeinä tunteina helpotuksesta riehaantuneena tehnyt mitään sen typerämpää. Sitäkään en olisi ihmetellyt yhtään.

Että jos viime vuosi oli elämäni parhaimpia ja raskaimpia, voisi tästä kesästä sanoa samaa. Muutto uuteen kotiin, lentopelon kohtaaminen ja kesän reissut ovat olleet odotettuja ja aivan mielettömiä, mutta myös totaalisen väsyttäviä. Suuri osa kesästä on mennyt velloessa jännityksen, stressin ja lievän pakokauhun tunnelmissa. Ja vaikka väitän olevani hyvä lomailija, niin huomasin muutama päivä sitten suorastaan kaipaavani arkea. Sitä tasaista ja tavallista menoa, toisiinsa sulautuvia päiviä ja rytmiä, jonka mukaan elää.

Siinä rytmissä kun on helpompi rauhoittua, on helpompi taas tarttua ja keskittyä kirjoihin, bloggaamiseen ja kaikkiin muihin juttuihin, jotka ovat jääneet kesän jalkoihin. Joskus olen sanonut, että paras kesä on se, kun ei ehdi lukea kun on niin paljon kaikkea muuta. Enää en tuota allekirjoita, sillä laiha lukusaldo on myös todiste siitä, etten ole kyennyt pysähtymään tai rentoutumaan sen vertaa, että olisin saanut luettua. 

Mutta kesä alkaa olla pian ohi ja vaikka kesää rakastan, on syksy silti vielä enemmän minun juttuni. Tällaisen kesän jälkeen ei edes harmita ensi viikolla alkava arki. Odotan edessä olevia viikkoja kirjastolla (toisessa opiskeluun liittyvässä harjoittelussa) hyvin ja rauhallisin mielin. Onneksi olen saanut tehdä muutaman työkeikan kirjastolla nyt kesälläkin, niin paluu sujuu vielä varmemmin. Hyvin se menee, kun osaan jo.

Ja kun kirjablogia tässä kirjoitetaan, niin mainittakoon vielä, että edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea kaksi kirjaa, joista bloggaan pian. Molemmat ovat syksyn uutuuksia ja kolmannen uutuuden aloitin juuri. Lisäksi aion tehdä oman reissupostauksen Köpiksestä, kunhan saan ensin katsottua kaikki matkalla ottamani kuvat.

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä kesä! Palataan pian reissujuttujen ja kirjajuttujen merkeissä.