torstai 29. syyskuuta 2016

Lukupiirissä Miika Nousiaisen Juurihoito ja muita tärppejä kirjamessuille!

Turun kirjamessut vuonna 2014

Huomenna ne alkavat, nimittäin Turun kirjamessut

Viime vuonna tein messuille vain parin tunnin pikavisiitin, mutta tänä viikonloppuna olen menossa messuille ensimmäistä kertaa sekä blogihommien että töiden puitteissa. Melko erilainen ja jännittävä viikonloppu tulossa! Sen vuoksi ajattelin jakaa omia kirjamessuvinkkejäni ensimmäistä kertaa täällä blogissa jo ennen messuja. Heh, näistä lienee vähän enemmän iloa näin kuin jälkikäteen muisteltuna.

Perjantai

Huomenna perjantaina olen bloggaajana mukana Otavan järjestämässä lukupiirissä, jossa Miika Nousiainen keskustelee Lue lounaaksi! -lukupiirin kanssa uusimmasta teoksestaan JuurihoitoLukupiiri järjestetään klo 16.30-18.00 Einossa. Tilaisuus on avoin ja yleisö saa osallistua keskusteluun, joten tervetuloa mukaan! 

Sen lisäksi muista aikatauluistani ja ehtimisestäni riippuen haluaisin nähdä perjantaina seuraavat:

Henri Pulkkinen (Paperi T): Post Alfa  
klo 12.45-13.05 Agrigola

Paperi T:een eli Henri Pulkkisen runokokoelma ei ole lukulistani kärjessä, mutta koska Pulkkinen on muusikkona tuttu ja mielenkiintoisen oloinen persoona, olisi hauska kuitenkin päästä kuulemaan mitä hänellä on kerrottavana runokokoelmastaan, joka kritisoi alfamiehiä.

Miika Nousiainen: Juurihoito 
klo 13.50-14.10 Agrigola

Hyvää pohjustusta lukupiiriä varten! Voi olla, että jää kuitenkin kirjastojuttujen vuoksi välistä.


Kirjasto on kunnan sydän -paneelikeskustelu
klo 14.00-15.45 Jukola

Kirjastoseuran järjestämä paneelikeskustelu, jossa aiheita ovat kirjastojen merkitys kunnan asukkaille, kirjastojen rahoitus ja asema uudessa tulevaisuuden sivistyskunnassa. Oman alan jutut kiinnostavat tietenkin!

Ja klo 16.30 alkaen on Nousiaisen lukupiiri!

Lauantai

Jos perjantaina en hyydy kokonaan, niin ajattelin käydä messuilla lauantainakin. Olisikohan muuten ensimmäinen kerta, kun jaksaisin messuille kahtena päivänä? No, katsotaan kuinka käy. Jos hyvin käy, niin lauantaina ohjelmassa olisi seuraavaa.

Esikoiskirjailijat Minna Rytisalo: Lempi ja Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
klo 13.40-14.10 Jukola

Rytisalon Lempi ihastutti ja Markkulan kirjakin oli mieleeni, joten olisi tosi hauska päästä näkemään ja kuulemaan itse kirjailijoitakin.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset
15.00-15.20 Agrigola

Itkosen uutuus ei ole herättänyt omaa kiinnostustani, vaikka muuten kirjailijan teoksista pidän. En ole aiemmin ollut kirjailijaa kuuntelemassa, joten ehkä nyt olisi aika? Ja ehkä kirjailija saisi minut innostumaan uutuudestaankin!

Esikoiskirjailijat Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä ja Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
klo 15.40-16.10 Jukola

Pohjalainen on itselleni vieras, mutta Lifländerin kirjasta pidin ja olisi kiinnostavaa nähdä ja kuulla kirjailijaa.

Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia!
klo 16.30-17.10 Tieto

Into Kustannuksen ja Animalian järjestämä tilaisuus, jossa keskustelemassa Hanna Mattila: Vähemmän lihaa. Kohti kestävää ruokakulttuuria, Risto Isomäki: Meat, milk and climate, Taru Anttonen ja Jukka Vornanen: Lihansyöjien maa ja Mai Kivelä. Aihe, joka kiinnostaa aina. Pari vuotta sitten olin kuuntelemassa messuilla muun muassa Elina Lappalaista, joten itselleni tuttu messuteema.

Kissa lemmikkinä ennen ja nyt
klo 17.10-17.50 Tieto

Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria ja Elina Värynen: Suuri kissatemppukirja: opeta kissallesi hyödyllisiä taitoja, temppuja ja tapoja. Jos tällä kissaihmisellä riittää virta näin pitkälle lauantaihin, niin ehdottomasti kiinnostaa. 


Huh, kyllä tässä riittää yhdelle viikonlopulle hommaa, sillä ohjelmien välissä olisi tarkoitus ehtiä kiertää muutenkin messuilla, ehkä katsella myynnissä olevia kirjoja (mitään ei tietenkään osteta) ja eikä seuralaisten toiveitakaan varmaan voi täysin tyrmätä, heh.

Mitä teidän messuohjelma näyttää (tai näytti)?

Nähdään viikonloppuna!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Emma Cline: Tytöt



Emma Cline: Tytöt, Otava 2016
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivut: 298
Kannen suunnittelu / kuva: Suzanne Dean / Neil Krug
Alkuteos: The Girls 2016
Kirjastosta

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on varmasti yksi tämän vuoden kohutuimpia teoksia. Kirjasta kohistiin jo ennen julkaisua - siitä käytiin hurja tarjouskilpailu, joka päättyi kahden miljoonan dollarin sopimukseen. Teoksen käännösoikeudet on myyty 34 maahan. Eikä kirja ole pelkkä kohukirja, vaan kehuttu ja kiitelty sellainen.

Kun käsissä on tällainen kirja, siihen ei ole mahdollista asennoitua neutraalisti. Odotukset ovat väkisinkin korkeat ja vaikka valmistautuisi pettymään, värittää sekin lukukokemusta. En tiennytkään kuinka suhtautuisin kirjaan ja niinhän siinä kävi, että alku oli pettymys.

Mutta annoin kirjalle aikaa kasvaa suureksi. Luin kirjaa hitaasti, useampana päivänä. Samalla unohdin kirjaan kohdistuvan hypen ja annoin kirjan olla vain kirja. Ja niin kirja voitti minut puolelleen. Kirja ei täyttänyt odotuksiani, ja kukapa niin mahdottomaan tehtävään olisikaan pystynyt, mutta sain kirjan hienoudesta kiinni. Lopulta pidin kirjasta paljon.

Kirja on kiihkä ja armoton kuvaus tytöistä ja tyttöydestä. Kirjan odottava tunnelma kutkuttaa, riipii ja pakahduttaa. Kirja on rohkea ja voimakas, yllättäväkin. Vaikka ensin tuntui, etten saa otetta, ettei tässä ole mitään hienoa, niin yhtäkkiä huomasin, että olisin vain halunnut puhua lakkaamatta kirjan naiskuvasta, tapahtumista, syistä ja seurauksista. Samalla kirja salakavalasti koskettaa sisintä, jättää pienen jäljen ja herättää ajattelemaan.

Mistä Tytöt kertoo? No, tytöistä. Taustalla Kalifornia ja 1969-luvun kuuma kesä. Evie on neljätoista ja tylsistynyt. Sitten hän kohtaa Suzannen, tummatukkaisen hippitytön, johon ihastuu. Saadakseen olla Suzannen kanssa hän päätyy mukaan kommuuniin, jonka keskushahmo, tai pikemminkin Jumala, on Russel. Palvottu Russel, jonka vaikutuspiirii koskettaa myös Evietä. Siellä hän pysyy, ehkä pakottavasta halusta kuulua jonnekin. Nuoren tytön kasvutarina saakin aivan uudenlaisia käänteitä. Etenkin kun karu totuus viimein pilkistää ihastuksen ja ihanteen takaa. 

Mutta olisiko tarina voinut mennä toisin? Mikä lopulta on totuus?

Kirjan fiktiivisten tapahtumien pohjana on tositarina Charles Mansonin johtamasta kultista ja murhista, jotka ravistelivat aikanaan vieden ihmisiltä turvallisuuden tunteen ja saaden heidät lukitsemaan kotinsa ovet.

Vaikka Tytöt taitaa olla tämän vuoden kirja, minulle se ei yllä aivan siihen. Kirja on kuitenkin vaikuttava ja vahva esikoisteos, johon on hypen takia vaikea olla pettymättä. Siitä huolimatta kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus, ei hypekirjana, vaan ihan vain kirjana. Ehkä Tytöt valloittaa sydämesi. Emma Cline valloitti omani.



torstai 22. syyskuuta 2016

Kirjamessulippujen voittajat!


Hei kiitos kaikille kirjamessulippujen arvontaa osallistuneille! Erityisesti kiitos, että kerroitte mikä messuilla eniten kiinnostaa, sillä poimin sieltä itseänikin kiinnostavia tärppejä.

Arvontaan osallistui 10 henkeä ja arvonnan suoritin ensimmäistä kertaa random.org -sivuston avulla. Laite arpoi numerot 8 ja 10, joka tarkoittaa tässä tapauksessa arvontapostauksen 8. ja 10. kommenttia. Onnea siis Lilli ja martta_h! Otan teihin yhteyttä pikimmiten. 

Messuilla tavataan!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Arvottavana lippuja Turun kirjamessuille!


Turun kirjamessut lähestyvät huimaa vauhtia ja minulla nousevat hikikarpalot otsalle samaa tahtia, sillä olen menossa messuille ensimmäistä kertaa bloggaajana. Olen toki aiempinakin vuosina ollut kirjamessuilla ja messuista blogannut (esim. vuonna 2015 ja vuonna 2014), eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun olen messuilla tekemässä muutakin kuin vain pyörimässä messuhälinässä omaksi ilokseni, mutta nyt on tarkoitus mennä ihan aidon oikeasti kirjabloggaajana paikalle. Jännittävää!

Olen bloggaajana mukana Otavan lukupiirissä perjantaina 30.9. klo 16.30-18.00, jolloin Miika Nousiainen keskustelee Lue lounaaksi! -lukupiiriläisten kanssa uusimmasta teoksestaan Juurihoito. Tilaisuus on kaikille avoin yleisötilaisuus. Lue lounaaksi! -lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa Turun pääkirjastossa ja on avoin lukupiiri, eli mukaan saa tulla koska vain eikä etukäteen tarvitse ilmoittautua. Voit lukea lukupiiristä lisää täältä.

Ja tästä syystä minulla on ilo arpoa muutama kirjamessulippu blogissanikin!

Arvottavana on yhden päivän lippuja Turun kirjamessuille. Yhden lipun arvo on 16 euroa. Arvon lippuja kahdelle henkilölle. Arvontaan voivat osallistua kaikki, mutta luethan alla olevat ohjeet ennen osallistumista.

Osallistumisohjeet:

1. Kerro kommentissasi oletko ollut aiemmin Turun kirjamessuilla ja mikä kiinnostaa messuilla tänä vuonna erityisesti?
2. Nimettömänä ei voi osallistua, joten keksithän itsellesi nimimerkin tarvittaessa.
3. Jätä sähköpostiosoitteesi, mikäli sitä ei löydy helposti bloggerin pforiilistasi tai blogistasi tai jos sinulla ei ole kumpaakaan.

Mikäli nämä ehdot eivät täyty, en huomioi kommentia arvonnassa.

Arvonta-aika päättyy keskiviikkona 21.9. kello 23.59 ja arvonnan suoritan seuraavana päivänä, jolloin ilmoitan voittajat blogissani ja otan heihin yhteyttä sähköpostitse. Mikäli en saa jompaa kumpaa voittajaa kiinni viimeistään lauantaina 24.9., arvon uuden voittajan sunnuntaina, jotta saan liput matkaan maanantaina. Eli arvontaan osallistujat, seuraattehan sähköpostianne ensi viikon torstaina.

Onnea kaikille arvontaan!

Turun kirjamessut järjestetään 30.9.-2.10.2016. Lisätietoa messuista täällä.

torstai 15. syyskuuta 2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus



 Riitta Jalonen: Kirkkaus, Tammi 2016
Sivut: 352

Olin lukenut kirjaa vasta muutamia kymmeniä sivuja kun halusin jo aloittaa alusta. Varmistaa, että jokainen sana tuli luettua, jokainen lause ja rivi ymmärrettyä ja kaikki se, joka jäi niiden väliin. Halusin lukea kirjan heti, ja säästellä sitä loputtomiin.

"Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa."

Riitta Jalosen Kirkkaus oli kuin tyrmäys. Huikean hieno kirja, joka oli kirjoitettu niin taiten, että lukiessa kipristi vatsanpohjasta. Miten joku osaa! Kirja ei jää vain sanahelinäksi tai korulauseiksi, vaan huolella valituista sanoista ja kauniista lauseista maalautuu kokonainen, vahva tarina. 

Fiktiivisen kertomuksen taustalla on todellinen ihminen, uusiseelantilainen kirjailija Janet Frame, jota hoidettiin vuosia mielisairaalassa väärän diagnoosin perusteella. Yli 200 sähkösokkia skitsofreniaan, jota Frame ei sairastanut. Framen rankkaan elämäntarinaan osui myös kahden siskon hukkumiskuolema, veljen vakava sairaus ja perheolot, joissa lasten hampaat mädäntyivät suuhun. Mutta kaiken synkän keskeltä Frame kirjoitti tiensä ulos ja kohosi maailmalla tunnetuksi, palkituksi kirjailijaksi. Vaan ei suomennetuksi - toivottavasti tämä erhe korjaantuu pian!

Vaikka Kirkkaus on fiktiivinen kirja, joka vain nojaa todellisiin tapahtumiin, tahtoi kirja mennä minuun täydestä. Ja menikin. Oli ja on vaikea ravistella itsensä tajuamaan, ettei tämä ole Framen kirjoittama, vaan aivan toisen käsialaa, sillä niin syvälle Framen sielunmaisemaan ja mieleen kirja lukijan vien. Tai tietenkin vain kuvitteelliseen sellaiseen, mutta sitäkin on vaikea tajuta, sillä niin aidolta kirja tuntuu. Se pukee sanoiksi ja herättää eloon Janet Framen.

Kirkkaus on myös kuin oodi kirjoittamisella ja sanoille, osoitus niiden voimasta. Kuten kirjan takakannessa lukee: "-- sanat voivat pelastaa ihmisen elämälle." Ja miten kauniita sanoja, lauseita ja kieltä tämä kirja onkaan täynnä! Niin, ja ajatuksia.

"Harppi piirtää ympyrän, jonka sisälle kaikkien ihmisten pitäisi mahtua. Rajan yli voi kurkotella mutta sinne ei saa mennä. Jos menee, on kuin neulomuksesta karkaisi silmukka omille teilleen: yksi karannut uhkaa vetää mukanaan toisia.
  Aika siirtää rajat aina eri paikkaan, ei mikään määritelmä pysy. Kuka sanoo mikä on oikea tapa olla ihminen?"

Minulta otti hetken, että pääsin tarinaan kunnolla kiinni, sillä kirjan tyyli ja rytmi vaativat muutaman sivun verran totuttelua. Alkuun mietinkin, että jääkö tämä kirja etäiseksi, mutta pian unohdin koko ajatuksen - ei jäänyt etäiseksi, kaikkea muuta.

Voisin jatkaa ylistyssanoin, mutta ei kirja niitä tarvitse, se puhuu puolestaan. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tiensä Kirkkauden pariin. Ei tämä kaikkien kirja ole, mutta sen suhteen kannattaa ottaa riski.

Lainasin tämän kirjastosta, mutta haluan tämän myös omaksi.

"Kuolleina ihmiset ovat sisällämme vielä enemmän kuin elävinä."  
 
 
Muissa blogeissa: Järjellä ja tunteella, Kulttuuri kukoistaa, Lukuisa, Rakkaudesta kirjoihin, Tuijata

maanantai 12. syyskuuta 2016

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 - Kirja kolme: Matka



Timo Parvela &  Bjørn Sortland: Kepler62 - Kirja kolme: Matka
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Pasi Pitkänen
Sivut: 155
Wsoy 2016
Kirjastosta

Suureen suosioon tässäkin lapsettomassa taloudessa noussut kuusi osainen Kepler62 -kirjasarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Jes! Ja joo, olen itsekin hieman hämmentynyt miten innoissani olen tästä lastenkirjasarjasta, mutta ehdottomasti kyseessä on positiivinen yllättäjä. Tämän kolmannen osan luin jo heinäkuussa yhdeltä istumalta, tietenkin, ja varauksessa on neljäs osa. En malta odottaa!

Sanonkin heti: jos sinä nuorempi lukija, tai nuoren lukijan vanhempi, huoltaja, täti, setä, lastenhoitaja, opettaja tai muuten lasten kanssa tekemisissä oleva et ole vielä aloittanut tätä sarjaa tai passittanut tuntemiasi lapsia tämän pariin, niin tee se nyt! Pienimmille lukijoille kirja ei sovi, mutta on napakymppi kouluikäiselle ja ehkä vähän nuoremmallekin vaikka yhdessä luettuna. Kirjasarja on jännittävä, mutta ei mielestäni pelottava.

Pasi Pitkäsen kuvitus on niin loistavaa, että näitä lukiessa ei voi kuin harmitella, ettei aikuisten kirjoja kuviteta samaan tapaan. Kysymys kuuluukin: miksi ei?

Jos et ole lukenut vielä kirjasarjaa, mutta aiot lukea, niin suosittelen jättämään postauksen lukemisen tähän. Alla oleva teksti spoilaa lievästi aiempia osia.

Kirjasarja sijoittuu kuviteltuun tulevaisuuteen, jossa elämä maapallolla alkaa tulla tiensä päähän. Niinpä elinkelpoista seutua täytyä lähteä etsimään avaruudesta ja kuka tehtävään sopisikaan paremmin kuin tulevaisuuden aikuiset, eli lapset?

Kolmas osa kertoo nimensä mukaisesti matkasta kohti avaruudessa odottavaa päämäärää. Matka ei tietenkään suju aivan odotusten mukaisesti, mutta sehän on toki koko jutun juju - miksipä siitä matkasta muuten kannattaisikaan kertoa? Tämä osa sisältää siis jännitystä samaan tapaan kuin aiemmatkin osat.

Olen lukenut tästä osasta hieman nuivempia arvioita, sillä moni pitää kolmatta osaa lähinnä täyteosana. No, kun puhutaan kuuden kirjan kirjasarjasta, kaikki osat eivät ehkä ihan täyteen vetoon yllä, mutta minä pidin tästä kuitenkin. Vaikka osassa oli lievää "tyhjäkäyntiä" ja jotain hieman turhaakin, niin osa oli silti kiinnostava ja tärkeä osa kokonaisuutta ajatellen. En usko, että kirjan varsinainen kohdeyleisö kokee tämän kanssa minkäänlaista ontumista. Tosin, olisi hauska kuulla jonkun itseäni reilusti - kröhöm 20 vuotta - nuoremman arvio tästä!

Kepler62 on mielestäni osoitus, että lastenkirjojakin tehdään yhä taidolla ja tyylillä. Hieno kirjasarja!

Aiemmista osista olen kirjoittanut täällä.

 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Helmi Kekkonen: Vieraat


Helmi Kekkonen: Vieraat, Siltala 2016
Sivut: 191
Kannet: Elina Warsta

Olen hehkuttanut tämän syksyn kotimaisten uutuuksien tasoa, vaan nyt kovien kotimaisten ketju sai osakseen vähän heikomman lenkin. Helmi Kekkosen teoksen kauniit kannet kätkivät sisäänsä lievän pettymyksen, jota kuitenkin osasin melkein odottaa.

Päädyin itseasiassa lukemaan Kekkosen kirjan vähän hassusta syystä. Olen päässyt tekemään kokoelmatyötä kirjastolla ja olen poistanut ylimääräisiä kappaleita teoksista, joita ei enää lainata yhtä aktiivisesti kuin ennen. Joukossa sattui olemaan Kekkosen vanhempia teoksia (ei tarvitse huolestua, hyllyyn jäi vielä useita kappaleita!) ja niitä käsissä pyöritellessäni mietin, että miksen ole koskana lukenut niitä. Takakansien ja nopean selailun perusteella teokset vaikuttivat hyviltä.

Samaan aikaan huomasin Kekkoselta tulleen uuden teoksen Vieraat, jolla oli houkuttelevan kauniit kannet. Päätin aloittaa siitä, mutta nyt mietin, että oliko tämä aivan väärä kirja aloittaa Kekkoseen tutustuminen?

Vieraat on pienoisromaani, episodiromaani, joka kertoo lyhyen väläyksen usean ihmisen elämästä. Kaikkia ihmisiä yhdistää jollain tavallan illalliset, jotka Senja on järjestänyt. Nopeasti saa huomata, että lähimmille ystäville järjestetyn illallisen, kauniisti katetun pöydän ja tuoreiden kukkien takana on jännite, joka odottaa purkautumista. Senjan mies Lauri on lähtenyt hakemaan lisää kukkia, eikä Senja voi ymmärtää minne mies on jäänyt viivyttelemään, sillä vieraat saapuvat jo. Vieraat, joilla on kaikilla oma tarina taustallaan.

Vieraat alkaa lupaavasti ja jopa hieman jännittävästi, mutta siihen se sitten tuntuu jäävänkin. Kirja ei oikein tarjoa mitään uutta, eikä oikein osaaa tarjoilla sitä vanhaa ja tuttua edes kiinnostavasti. Lukukokemukseni jäi aika vaisuksi.

Ehdin lukea kirjasta pari arviota ja nyökyttelin useammalle kohdalle niistä. Oli hyvin sanottu, että kirjasta tuntui ikään kuin puuttuvan jotain tai sitten siinä oli jotain liikaa. Minusta vähän molempia. Kirjassa on niin paljon hahmoja, että ainakin itse menin sekaisin, mutta kuitenkaan mihinkään ei syvennytä kunnolla. Kirja on kuin pintaraapaisu monen ihmisen elämään ja se ei vain riittänyt pitämään omaa kiinnostustani yllä. Ja lopun "yllätys" - jep, arvasin sen jo takakannesta. Toivoin, että olen väärässä, mutta ehei.

En kuitenkaan kokenut, että kirja olisi huono, vaikka Vieraat ei minun kirjani olekaan. Kekkonen osaa kirjoittaa ja tekee sen taitavasti. Tarina herää eloon ja kirjan monet pienet hetket ovat kutkuttavia. Kirja tarjoaa kiinnostavia elementtejä ja kaikesta huolimatta loppuratkaisua jännittää, sen haluaa tietää. Tai ainakin sen, osuuko oma arvaus oikeaan. Kirja myös tarkastelee ja käsittelee hyvin sekä vanhemmuutta, vanhempana olemista, lapsettomuutta, lapsuutta ja lapsuuden kokemusten vaikutusta aikuisikään. Aiheesta kiinnostuneelle kirja tarjoaa varmasti tarttumapintaa ja ajateltavaa.

Ja miten osasin odottaa pettymystä? Olen lukuhistoriani aikana huomannut, että pienoisromaanit eivät aina ole juttuni. Pidän runsaudesta, tarinaan syvellä sukeltamisesta ja jatkumosta - ensimmäiset sadat sivut ovat lämmittelyä varten, eivät kokonaisen tarinan kertomiseen! Siksi hieman vierastan pienoisromaaneja, novellejakin ja no, taidan samasta syystä katsoa mieluummin tv-sarjoja kuin elokuvia. 

Joka tapauksessa aikomuksenani on edelleen lukea Kekkosen vanhemmat teokset. Katsotaan mitä mieltä olen sitten.

♥½

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Yu Hua: Elämänkaari


Yu Hua: Elämänkaari, Aula & Co 2016
Suomentanut: Rauno Sainio
Sivut: 250
Kansi: Tuomo Parikka
Alkuteos: Huó zhe 1993
Kirjastosta

Edellisen kirjan kohdalla pohdin olenko koskaan mahtanut lukea Thaimaahan sijoittuvaa kirjaa ja tämän kirjan kohdalla taas on pakko mainita, että kirjallisessa sivistyksessäni (niin missä...?) taitaa olla myös Kiinan kokoinen aukko. Olen varmuudella lukenut yhden kiinalaisen kirjoittaman kirjan - ehkä kaksi? - , mutta tietämykseni on hataraa.

Tuota aukkoa lähdin paikkailemaan aivan hetki sitten suomennetulla teoksella Elämänkaari, joka on alunperin julkaistu vuonna 1993. Tosin syyni tarttua kirjaan ei oikeasti ollut ihan näin hieno ja jalo, vaan tartuin kirjaan samasta syystä kuin moni muukin ja jonka vuoksi kirja on kohonnut bestsellerin asemaan. Nimittäin kirjan elokuvasovitus kiellettiin Kiinassa - ah mikä kohu! Pakko ottaa selvää mistä on kyse!

Elämänkaari kertoo Fugui nimisen miehen elämäntarinan. Fugui on vauraan perheen röyhkeä tuhjaalapoika, joka viihtyy uhkapelipöydissä ja ilotaloissa velkaantumassa. Velkojen maksamiseen menee lopulta perheen koko omaisuus. Edessä ovat vaatimattomat ajat maanviljelijöinä. Fuguilla on kuitenkin edessään vielä kovemmat ajat. Kun Kiinaa ravistelee sisällissota, kommunismi, nälänhätä ja kulttuurivallankumous, elää Fuguin perhe läpi ne kaikki. Vastoinkäymiset ja suuret menetykset eivät tahdo jättää Fuguita rauhaan edes elämän ehtoossa.

Fuguilla voisi ajatella olevan kova kohtalo, mutta enemmän sääliksi kävi hänen läheisiään. Hyvätahtoisia vanhempia, jotka menettivät kaiken poikansa tähden. Fuguin vaimoa, joka lyönneistä tai prostituoiduista huolimatta ei koskaan hylännyt. Lapsia, jotka elivät isänsä armoilla. Fugui tuntui melkoisen vastenmieliseltä, mutta myös aidolta hahmolta. Aika ja eri kulttuuri antavat kuitenkin paljon anteeksi. Elämä oli silloin varmaan juuri tällaista ja harva siitä taisi voittajana selviytyä. Ihme, että Fugui ei ollut enempää sekaisin.

Vaikka Fuguin tarina oli rankka, paikoin jopa kuvottava, oli se silti hyvin kiinnostava. Fuguin elämäntarina linkittyi tiukasti Kiinan historian tapahtumiin, jotka kiinnostavat ja tulivat näin jotenkin enemmän todeksi. Lisäksi oli virkistävää lukea näin kaunistelematon tarina, kaikessa sen kauheudessaankin. Ja kaikessa mustassa huumorissaan.

Vaikka tekstissäni ovat vilahdelleet sanat rankka, kuvottava, vastenmielinen ja kauheakin, niin kirja oli silti mukaansa tempaava ja nopea lukea. Luin itse kirjan parilla istumalla. Kirjan kokonaisuus on eheä ja tarina heräsi eloon vieden mukanaan. Se hirvitti ja kosketti, kirjaa ei tahtonut laskea käsistään. Tämä tarina jää varmasti elämään.
  
Ai niin ja miksi kirjan elokuvasovitus sitten on kielletty? Jos ymmärsin oikein, niin kirjan kuvaama Kiinan historia ja poliittinen kritiikki ovat syynä, mutta toisaalta kirjan paikottainen rivous saattaa myös saada kulmat kohoilemaan. Vai onko oma nutturani vain liian tiukalla?

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Suosittelen erityisesti Kiinasta tai Kiinan historiasta kiinnostuneille ja hieman erilaisia lukukokemuksia kaipaaville. Tässä on hyvin kiinnostava tapaus.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa



Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa, Gummerus 2016
Sivut: 388
Kannen suunnittelu / kuva: Jenni Noponen / Istockphoto
Kirjastosta

Kiinnostuin Inkeri Markkulan esikoisromaanista Kaksi ihmistä minuutissa kun sen ensimmäisen kerran kirjakatalogista pongasin. Nuori malariantutkija Pohjois-Thaimaassa - olenkohan koskaan lukenut Thaimaahan sijoittuvaa kirjaa? Uusi kotimainen raikkaalla aiheella pääsi heti syksyn lukulistan kärkeen. Kaksi ihmistä minuutissa onkin jo toinen lukemani kotimainen esikoisromaani syksyn uutuuksista - Rytisalon heinäkuussa julkaistua Lempiä en laske syksyn kirjaksi, mutta sekin oli loistava - ja aiemmin jo pohdin, että jos kotimaisten uutuuksien taso on näin kova, en taida lukea syksyn aikana mitään muuta!

Kaksi ihmistä minuutissa kertoo nuoresta malariantutkijasta Alinasta, joka lähtee tutkimaan malariaa Pohjois-Thaimaahan vuonna 2012. Trooppisessa Thaimaassa metsä sirkuttaa, pimeydessä kiiluvat keltaiset silmät, on kuuma ja nukkumaan käydään moskiittoverkon alle. Malaria elää sitkeässä ja kuolema on arkipäivää. Siellä on Kian, Poa, Aran ja Lotte. Niin, Lotte.

Mutta menneisyydessä on Astrid. Astrid, joka jää auton alle jättäen yksin Alinan ja heidän pienen vauvansa Sellan. Sellan, jonka Astridin vanhemmat ottavat huostaansa, sillä Alinalla ei ole lapseen mitään laillista sidettä. Vaikka hän on ollut se, joka Sellan halusi. Nyt hän seuraa kaikkea sivusta, saa Sellan joskus suopeudesta luokseen.

Kaksi ihmistä minuutissa on romaani tärkeistä ja raskaista aiheista. On malaria, joka tappaa kaksi ihmistä minuutissa, mutta vain köyhissä maissa. On kahden naisen yhteinen lapsi, joka päätyy ulkopuolisille, kun laki ei tunnusta äitiä, joka ei ole synnyttänyt. Laura kirjoitti kirjasta hyvin, että kirja ottaa kantaa, mutta ei alleviivaa. Kirja ohjaa lukijan ajattelemaan aiheita, mutta ei painosta. Luottaa lukijaan.

Vaikka kirja on traaginen, koskettava ja surullinen, taustalla on kuitenkin lempeä vire. Kirja ei jätä jälkeensä toivotonta oloa, vaan ennemminkin kaihoisan lämmön. Tietynlaisen uskon ihmisiin ja hyvyyteen, jota vielä on.

Kirja oli hyvin kirjoitettu, sitä oli helppo ja nopea lukea. Kirjan parissa viihtyi ja tuntui, että se oli läpikotaisin kiinnostava. Moni kohta maalautui mieleen elävästi, kuten esimerkiksi keskiyöllä auki oleva kasvitieteellinen puutarha. Metsiä, kukkia, kasveja, omenapuita ja magnolioita kirjassa on runsaasti, kostean kasvien tuoksun voi haistaa.

Kaunis ja kaihoisa kirja. Täynnä tunteita ja vehreyttä.

Pidin kirjasta kovasti, ja suosittelen sitä suuresti oikeastaan ihan kaikille. Mutta silti jokin kirjassa teki sen, ettei se yltänyt niin suureksi, kuin se olisi voinut eikä koskettanut niin vahvasti, kuin sillä olisi ollut mahdollisuus. Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu, sillä tavallaan en keksi kirjasta moitteen sanaa. Ehkä tarina jäi hieman etäiseksi kauniin kielen alla? Ehkä lapsiaihe ei ollut minulle? Ehkä kirja olisi voinut pureutua syvemmälle aiheisiinsa?

Niin tai näin, kirja on kuitenkin loistava. Erittäin hyvä kotimainen esikoinen. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tämän luettavakseen!


♥½

Muissa blogeissa: Mari A:n kirjablogi, Mitä luimme kerran

torstai 1. syyskuuta 2016

Kesäkuukausien luetut

Pöydällä synttärilahjaksi saamani kirjan. Ikuinen fani.

Syyskuun ensimmäinen päivä ja olen jo ehtinyt napata syksyn ensimmäisen taudin. Miten tyypillistä. Jos jotain iloa tästä yrittää repiä, niin olenpahan ehtinyt tänään ainakin nukkua ja jopa vähän lukea. Ne kun eivät ole olleet viime aikoina aivan itsestäänselviä asioita - ja lieneekö juuri se syy, että sairastun yhden syksyn kiireisimmän viikon aikana. 

Toisaalta kiirettä on riittänyt jo pidempään, kuten olen aiemminkin kirjoitellut. Kesä meni hujauksessa muuton ja reissujen merkeissä, ja vaikka kivoista jutuista onkin kyse, niin pitkään on ollut tunne, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Erityisen tylsää on, kun huomaa viikko toisensa jälkeen laiminlyövänsä itselleen tärkeitä asioita. En ole ehtinyt lukea, vaikka olisin halunnut ja vaikka pidin blogilomaa, ei tarkoitus ollut jättää blogia näin vähälle huomiolle. En vain ole ehtinyt kunnolla blogin pariin ja sitten kun olisin ehtinyt, niin olen ollut aivan liian väsynyt.

Mutta tarkoitukseni ei suinkaan ollut valittaa (kovin paljon), vaan koota yhteen kesäkuukausien luetut. Tapahtumarikkaan kesän vuoksi lukusaldo on laiha ja voitteko uskoa, että luin elokuussa vain yhden kirjan! Itse en tahtonut uskoa, vaan tarkistin kaikki kirjalistat, kirjapinot ja kuvat, ennen kuin uskoin ettei kirjanpidossani ole virhettä, vaan oikeasti elokuu meni yhden kirjan parissa. Huh!


Kesäkuu

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
Katri Lipson: Detroit
Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki
Arnaldur
Indriðason: Hyytävä kylmyys

Arnaldur
Indriðason: Sameissa vesissä

 Sivuja yhteensä:  1 506 

Kesäkuussa luin kaksi tämän vuoden uutuutta sekä islantilaisen Arnaldurin dekkareita jopa kolme. Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, luen hyvin harvoin dekkareita, mutta Arnalduriin ihastuin keväällä. Dekkarit sopivatkin loistavasti luettavaksi kesäkuussa, kun muuttojutut olivat mielessä eikä keskittymiskyky oikein riittänyt mihinkään. Kesäkuun kirjoista yksikään ei noussut ylitse muiden, mutta Wyldin kirjan tunnelma lumosi ja Detroitin luki nopeasti. Talvikaupunki oli Arnaldurin dekkareista lemppari.

Heinäkuu

 Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla
Minna Rytisalo: Lempi
Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Timo Parvela &  Bjørn Sortland: Kepler62 - Kirja kolme: Matka (Arvio tulossa)

 Sivuja yhteensä:  1081


Heinäkuu jatkui muuttopuuhilla ja dekkareilla, kunnes tuli Lempi. Lempi on huikea kirja, ehdottomasti heinäkuun paras, yksi parhaita lukemiani kotimaisia enkä pidä lainkaan mahdottomana, että kirja yltäisi vuoden top kymppiin. Myös Kepler62 -sarjan kolmas osa oli hyvä. Sen sijaan Cleaven kirja ei ollut makuuni.
 

Elokuu
 
Leena Lifländer: Kolme syytä elää
 
Sivuja yhteensä: 342

Ja sitten tuli elokuu, yhden kirjan elokuu. Vaan minkäs teet, kun elokuun ensimmäinen viikko Köpiksessä, sen jälkeinen viikko hujahti muissa merkeissä ja sitten alkoi arki. Arki ja täyteen ahdetut viikonloput ovat vieneet mehut. Mutta Kolme syytä elää oli niin hyvä, että vaikka määrällisesti jäätiin heikoille, niin laadullisesti noustiin korkealle. Hyvä niin!

Kesän aikana luin yhteensä 10 kirjaa ja 2929 sivua. Ostin itselleni 4 kirjaa, sain lahjaksi yhden kirjan ja ostin lahjaksi yhden kirjan. 

Mutta nyt on syyskuu, oikeasti syksy. Vaikka rakastan kesää, on syksy silti aina ollut eniten oma juttuni. Syksy on kaikista tunnelmallisin ja voi vitsit miten fiilistelen syksyn tuoksuja, puista tippuneita lehtiä, päivien vaihtuvia värejä, pimeneviä ja viileneviä iltoja. Ainoa asia, jota syksyssä en fiilistele, ovat nämä syksyyn tiukasti kuuluvat taudit ja flunssat. Mutta toivottavasti parin päivän lepo tekee ihmeitä ja pian voin palata tuonne syksyn tuuliin. Ja poimimaan puolukoita, tietenkin!

Ihanaa syyskuuta ja syksyä kaikille!