maanantai 5. kesäkuuta 2017

Toukokuusta ja kesäkuustakin



Toukokuu oli "suurten uutisten kuukausi" sisareni sanoin, ja onhan tässä ollut päällä kaikenlaista, mutta oikestaan toukokuu jatkoi samaa linjaa alkuvuoden kanssa. Jo ajat sitten pyörimään pärähtäneet rattaat vain kiihdyttivät vähän vauhtiaan, saapuivat sinne, minne olivatkin matkalla. Asiat tulivat päätökseen, alkoi uusia juttuja, ja noin tsiljoona asiaa oli, ja on, edelleen kesken.

Inhoan tällaisia muka-mysteereitä, kun kertoo eikä kuitenkaan, mutta ihan vielä aika ja energia eivät riitä kaiken järjestämiseen lauseiksi, vaikka mistään suuresta salaisuudesta ei todellakaan ole kyse. Eikä varsinaisesti mistään ikävästä tai odottamattomastakaan, kaikki on ihan hyvin. Pää on vain vähän hyrrä ja keskittymiskyky hutera. Lukeminen onkin vaihtunut lähinnä ulkona olemiseen ja liikkumiseen, mikä on tosin hyvin tervetullutta. Vaan tällä menossa lukuharrastus saa hetken olla rauhassa ja blogi vedellä kesänokosia.

No mutta, siirrytäänpäs tuosta pintapuolisesta puuron hämmentämisestä niihin muutamaan kirjaan, jotka toukokuussa ehdin lukea.

Kuukausi alkoi Alice Munron uusimmalla suomennoksella Jupiterin kuut, joka oli, no, Munroa. Jos joutuisin valitsemaan vain yhden kirjailijan, jonka tuotantoa saisin loppuelämäni lukea, olisi Munro kärkipäässä. Onneksi tällaista valintaa ei tarvitse toivon mukaan tehdä, mutta kertonee jotain kirjailijan asemasta elämässäni. Hassuinta on, etten edes tiedä mikä Munrossa ihan tarkalleen syvälle sisimpääni osuu, mutta jokin taika se on. Munroa lukiessa olo on kuin olisi saapunut kotiin.

Munron jälkeen luin kolme nuortenkirjaa. Nicola Yoonin suomennetun Kaikki kaikessa, joka oli nopeasti luettu, mutta ei oikein kolahdellut. Kirja ei tuntunut uskottavalta ja sairauden romantisointi ärsytti. Ehkä luin kirjan väärään hetkeen, ehkä olen mieleltäni "liian vanha" kirjalle, tai onpa syy mikä tahansa, kirja ei kovin suuria suosituksia minulta saa.

Loppukuun vietin lukien englanniksi nuortenkirjoja. Becky Albertallin kehuttu Simon vs. the Homo Sapiens Agenda oli hauska ja Nina LaCourin ja David Levithanin yhdessä kirjoittama You Know Me Well kepeä ja koskettava, kevyt kirja, joka ei kaihda rankkojakaan aiheita. 

Toukokuusa olin mukana Ylen ja kirjabloggareiden 101 kirjaa -projektissa ja kirjoitin Anja Kaurasen vaikuttavasta esikoisromaanista Sonja O. kävi täällä.

Nyt kesken on noin tuha kirjaa, joista varmaan suurin osa kesken jääkin. Kuten sanoin - keskittymiskyky on lähinnä pyöreä nolla, olo kuin levottomalla vieterillä. Kesäkin vaikuttaa takaraivossa, herättää aamuisin liian aikaisin, eikä tahdo antaa nukahtaa iltaisin. Mutta en valita, joskus elämä on tätä.

Ihanaa kesää!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Nina LaCour & David Levithan: You Know Me Well


Nina LaCour & David Levithan: You Know Me Well 
Macmillan Children's Books 2016
 Sivut 247
Kirjastosta

Mainitsin edellisessä tekstissäni miten vähän sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsitteleviä nuortenkirjoja tuntui olevan nuoruudessani, ja miten otan vahingon takaisin nyt lukemalla niitä sitten senkin edestä. Tällä kertaa luin peräkkäin kaksi aihetta käsittelevää kirjaa. Ensiksi Becky Albertallin melko hulvattoman Simon vs. the Homo Sapiens Agendan ja nyt asian ytimeen puskevan Nina LaCour ja David Levithan yhdessä kirjoittaman You Know Me Well. Molemmat kirjat käsittelevät nuorten elämää ja homoseksuaalisuutta.

Olen lukenut useita romaaneja, jossa jonkun hahmon homoseksuaalisuutta käytetään yllätyksenä tai käänteenä, tai jossa aiheen kimppuun käydään vaivihkaisen hitaasti, kypsytellään hahmoa ja lukijaa, ja sitten puidaan ja pureskellaan kaikki läpi. No, niille kirjoille on aikansa, paikkansa ja tilauksensa. Olen sanonut, että aihetta pitää pyöritellä niin kauan, ettei sitä enää tarvitse pyöritellä. Koska on se hetki? Sen toivottavasti näemme joskus. Mutta siitä huolimatta nyt arvostin sitä, että You Know Me Well menee suoraan asiaan ja alkaa homobaarista. Ei mitään turhia venkoiluja.

On Pride-viikko, alaikäiset ujuttavat itsensä baariin ja siellä poika tapaa tytön, ja ensisilmäyksellä heistä tulee - ystäviä. Lähtöasetelma on, no, ainakin moneen muuhun kirjaan verrattuna erilainen. Ystävyys syttyy ja kypsyy nopeasti, ja näin nuoret saavat itselleen tärkeän tuen vaikeassa elämäntilanteessaan, siis kamppailessaan ensirakkauteen liittyvien ihanuuksien, vaikeuksien ja pettymysten kanssa. Mark on rakastunut parhaaseen ystäväänsä, mutta ei saa vastakaikua. Kate on ihastunut tyttöön, jota ei ole koskaan edes tavannut, ja kun heidän vihdoin pitäisi kohdata, ei uskallus tahdo riittää. Ja on siinä sopassa muutama muukin lusikka, kuten elämässä aina.

Kirja on samaan aikaan hyvin hauska, ja rohkea, ja aivan äärettömän surullinen. Kevyt kirja kätkee sisäänsä hyvin raskaita aiheita esimerkiksi siitä, miten väkivaltaisesti vanhemmat voivat suhtautua lapseensa, joka kertoo homoseksuaalisuudestaan. Vaikka aivan helpointa luettavaa se ei tietenkään ole, niin koen tärkeänä, että myös näitä aiheita tuodaan nuortenkirjoihin. Kirja tuo hienosti esiin myös sen, miten on ihan okei olla se tyyppi, jolle oma (saati muiden) seksuaalisuus ei ole mikään juttu, ja joka "tuli kaapista" jo syntyessään ja miten on yhtä ok olla se tyyppi, joka edelleen hengailee siellä kaapissa. Toki toivottavaa on, että omaa seksuaalisuuttaan ei tarvitsisi piilotella ainakaan pelosta, mutta jos näin on, sekin täytyy kaikille sallia.

Kokonaisuutena kirja jää sellaiselle keskinkertaisen hyvän tasolle. Kirjaa oli mukava lukea, tarina oli samaan aikaan hyväntuulinen, mutta kuitenkin koskettava. Kirja käsitteli erilaisia aiheita mielestäni oikein mallikkaasti. Omaa lukukokemustani kuitenkin kaihersi se, että loppua kohden kiinnostukseni lässähti ja lopun lähinnä lukaisin läpi, sillä minusta se ei oikein enää tarjonnut mitään uutta. Siitä huolimatta suosittelen kirjaa, jos aihe kiinnostaa tai muuten hakusessa on kiva nuortenkirja.