lauantai 13. tammikuuta 2018

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945

IMG_E1278

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945, Wsoy 2016
Suomentanut: Kari Koski
Sivut: 271
Alkuteos: Krigsdagböcker 1939-1945
Kirjastosta

"Luoja auttakoon meidän poloista hulluuden valtaamaa planeettaamme!"

Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjat oli merkillinen, merkityksellinen, raadollinen, rankka, ajatuksia herättävä ja silti kaiken sen alla lämmin, hymyilyttävä lukukokemus. Lukeminen oli paikoin haastavaa, puistattavaa ja pelottavaa, mutta hurjan mielenkiintoista ja palkitsevaa. Kun luin Jens Andersenin kirjoittaman elämäkerran Astrid Lindgrenistä, jäin kaipaamaan jotain enemmän, jotain aidompaa. Sotapäiväkirjoja vastasi tähän juuri niin, kuin toisen henkilökohtainen päiväkirja vaan voi vastata.

Mutta yksi iso kysymys.

Kuinka moni 30-vuotias on pitänyt päiväkirjaa sodan tapahtumista lehtileikkeiden ja uutisten avulla? Kuinka moni on seurannut poliitikkoja, politiikkaa ja sodan etenemistä yhtä intensiiviesti ja kirjoittanut siitä suuren osan omin sanoin omiin yksityisiin päiväkirjoihinsa? Ei voi kuin ihmetellä monta vuotta kestäneen projektin tarkoitus. Ihmetellä sitä tarmoa, jolla päiväkirjat on kirjoitettu. Lindgren ei ollut vielä julkaissut kirjailija näitä kirjoittaessaan.

Päiväkirjat on kirjoitettu todella hyvin. Tekstit ovat kiinnostavia, mukaansa tempaavia ja vetoavia. Vaikka sodan kauheus, raadollisuus ja täydellinen järjettömyys eivät jää epäselväksi, eikä se, kuinka Lindgren toivoo koko ajan sodan loppuvan, niin silti Lindgrenin tyyli on myös lämmin ja inhimillinen, jopa paikoin humoristinen. Ehkä se on keino selvitä siitä kaikesta hulluudesta - pitää kiinni kynsin ja hampain siitä hyvästä, mitä on jäljellä. Lindgren ymmärsi oman etuoikeutensa, teki sen näkyväksi, mutta myös nautti siitä kiitollisena. Niinhän se on elettävä, kun ei koskaan tiedä, tempaiseeko sota joskus oman maan, kodin ja perheen kokonaan mukaansa. Sota vaikutti kuitenkin Ruotsissa ja Lindgrenin perheessäkin.

Astrid itse työskenteli kirjesensuurissa, jossa hän joutui lukemaan päivittäin henkilökohtaisia kertomuksia ihmisten kokemista julmuuksista. Ruotsissa elettiin säännöstelyn mukaisesti ja vaikka Lindgrenin perheessä ei nälkää jouduttu näkemään, vaikutti säännöstely silti päivittäiseen elämään. Lindgrenin lapsi Karin oireili psyykkisesti sodan aikana.

Lindgrenin päiväkirjoissa pääasiasa on kuitenkin sota, siitä miten sota etenee, mitä tapahtuu missäkin ja myös miten se näkyy kotona Ruotsissa. Päiväkirjoja lukiessa tuntui uppoavansa aika syvälle sotaan ja sen aikaiseen maailmaan, sai uuden näkökulman sotaan ja Lindgren kirjoittaa sellaisista karuista yksittäisistä tapauksista, joista ei ole lukenut aiemmin mistään. Sodan kauhut tulivat iholle.  Päiväkirjoissa on kuitenkin mainintoja Lindgrenin yksityiselämästä, ajatuksista ja tuntemuksista. Lindgren kirjoittaa lapsistaan, työstään, vapaa-ajan menoistaan, jouluista, aviomiehestään ja avioliiton rakoilusta. Päiväkirjat ovat henkilökohtaisia, tietenkin.

Samaan aikaan on vaikea uskoa, ettei tätä ole muiden silmille tarkoitettu. Tekstin laatu, tyyli ja oman yksityiselämän siistinä pitäminen herättävät ajattelemaan, että oliko Lindgrenillä ajatus, että tämä voisi joskus olla enemmän kuin vain hänen päiväkirjansa? Ehkä, ehkä ei. Olen iloinen, että päiväkirjat ovat julkaistu ja niitä voi lukea ilman, että tuntee tonkivansa jonkun yksityiselämää luvatta. Päiväkirjat on julkaistu lyhentämättöminä.

En yleensä hakeudu lukemaan kirjoja, joissa käsitellään sotaa, politiikkaa tai väkivaltaa. Tässä kirjassa on ne kaikki. Päiväkirjojen kautta näitä lähestytään kuitenkin sellaisesta henkilökohtaisesta kulmasta, mikä tekee niistä luettavia ja kiinnostavia. Ajattelin lisätä tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. kirja ei ole mukavuusalueellani.


Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Hyllytontun höpinöitä, Kirsin Book Club

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hurjan mielenkiintoiselta, tähän täytynee tutustua! Olin jo aiemmin ajatellut lukevani Andersenin elämäkerran Lindgrenistä, mutta postauksesi sai hieman epäileväiselle kannalle, ehkä kokeilen jotain muuta Helmet-haasteen taiteilijaelämäkerta-kohtaan.. :D Mutta tämä täytyy lisätä (loputtomalle) lukulistalle, Lindgrenin tyyli ja tarkkanäköisyys on jo lastenromaaneissa omaa luokkaansa, tähän täytyy päästä tutustumaan siis myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä totisesti oli mielenkiintoinen! Ja sama tyyli ja tarkkanäköisyys kyllä näkyy tässäkin.

      Ei se Andersenin elämäkerta nyt huono ollut! Ei vaan ehkä mikään suurin helmikään.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössä roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.