Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Pajtim Statovci: Tiranan sydän, Otava 2016

Sivut: 271

Kirjastosta

Pajtim Statovci, olen rakastunut kirjaasi. Siihen toiseen, Tiranan sydän, joka on aivan mieletön - huikea, fiksu, nero, vahva, elokuvamainen, upea. Antakaa anteeksi lievä paatoksellisuuteni, mutta poistin sentään rivin, jossa julistin rakkauttani kirjailijaan. Sinä, joka et ole vielä lukenut Tiranan sydäntä, suosittelen tuon erheen korjaamista mahdollisimman pian.

Tiranan sydämen lukeminen on kuin katsoisi elokuvaa. Tarina muodostuu pienistä hetkistä, ja vahvoista kuvista. Tarina on suuri ja moniulotteinen, sen aiheet ja huomiot ovat tärkeitä. Kun aiheita alkaa luetella, tahtoo luettelo olla loputon, joten mainitsen muutaman: sukupuolen määrittely, seksuaalisuus, erilaisuuden vieroksuminen, yksilöllisyys ja sen katoaminen, eriarvoisuus, maasta toiseen muuttaminen, pakolaisuus. Miksi ihminen voi sepittää itselleen kokonaan uuden historian, tehdä lapsen tai abortoida lapsen, (hankkia aseen,) mutta ei vaihtaa nimeään, jos se ei vastaa hänen oletettua sukupuoltaan? Kirja nostaa esiin epäkohtia, pohtii köyhien, sorrettujen, ja vastapainona etuoikeutettujen asemaa.

Vaikka kirja on aiheiltaan ja huomioiltaan tärkeä, niin siinä on myös melkoinen tarina. Tarina joka kuljettaa päähenkilöä, ja lukijaa siinä sivussa, pitkin maailmaa Albaniaan, Italiaan, Espanjaan, Saksaan, Yhdysvaltoihin, Suomeen ja kaikkialla on uusia tarinoita, uusia ongelmia, epäkohtia ja etuoikeutettuja. Päähenkilön tarina muuttuu jokaisessa maassa ja tarinan kuulija joutuu aina huijatuksi, jollain tavalla hyväksikäytetyksi. On siis kaksi nuorta albanialaista, jotka päättävät lähteä kotoa, pois Albaniasta. Mikä tahansa on parempi, missä tahansa on parempi, ja omista juuristaan kannattaa vaieta. Oman historian voi kertoa uudelleen.

Kirja on vahva, lähes väkivaltainen. Tiedättehän, kun joskus on joku oikein hyvä kirja, ja vaikka sitä lukee mielellään, niin samalla haluaisi olla lukematta, koska se nostaa esiin asioita, jotka iskevät niin lujaa? Kirja pakottaa ajattelemaan, eikä se säästele lukijaa. Se ei ole perinteisesti ymmärtäen raaka, mutta henkisesti kyllä. Vaikka kirjan elokuvamaisuus on ehdottomasti sen vahvuuksia, niin se tekee sen, että kun kirjaan syventyy, se antaa melkein enemmän kuin olisi valmis ottamaan vastaan. Kuvat vyöryvät yli ja välillä on pakko nostaa katse kirjasta, unohtaa myllerys, tuijotella oman kodin paikallaan pysyviä seiniä. Kaikki on hyvin, voi sanoa itselleen, ja kunpa saman voisi sanoa kaikille niin, että se olisi totta.

Pidin kirjasta hurjasti, mikä taisi jo käydä selväksi. Kirjan tarina on mieletön, siinä on tärkeitä aiheita ja kerronta oli mieleeni, pidin äänestä, joka siitä kuului. Pidin siitä, että kirjassa oli niin paljon pureskeltavaa, eikä se päästänyt lukijaa vähällä. Kuitenkaan kirjan lukeminen ei ollut varsinaisesti raskasta, vaan kirjaa luki ripeästi, joskin aivot ja tunteet sauhuten.

Kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen. Luin kirjan keskellä yötä loppuun, sillä en malttanut nukkua ennen kuin pääsisin tarinan loppuun. Sydäntä nipisti, kun kirja oli niin hyvä. Suljettuani kannet jäljelle jäi kuitenkin lievä pettymyksen vihlaus - kirja on todella, todella hyvä, mutta ei täydellinen.

Olen yrittänyt sulatella ja miettiä, mikä pettymyksen tunteen aiheutti. Luulen, että yksi syy lievään pettymykseen on yksinkertaisesti se, että kun lukee näin hyvää kirjaa, niin yhtäkkiä sitä huomaa olevansa normaalia kriittisempi. Krjalta alkaa vaatia yhä enemmän, jolloin pettyminen käy nopeasti. En kuitenkaan pidä sitä ainoana syynä. Huomasin harmistuvani, kun arvasin erään kirjan tarinan kannalta tärkeän osan melko ajoissa. Juuri niinhän sen pitikin mennä, mutta jäin kaipaamaan yllätystä. Nyt pelattiin aika varman päälle, ja se on usein tylsin vaihtoehto. Täydellisinkin kirja kaipaa särönsä, ja tästä en tahtonut säröä löytää. Vaikka haluan painottaa kirjan tärkeyttä, niin ihan lievä paatoksellisuus kirjassa paistaa. Olen itse melko paatoksellinen, kun sille päälle satun, ja tärkeiden aiheiden äärellä sitä sopii ollakin, mutta tässä kirjassa oltiin siinä rajoilla, että vieläkö se pysyy aisoissa vai keikahtaako yli. Ei keikahtanut, mutta ehkä alleviivausta olisi voinut olla vähemmän.

Subjektiivinen lukukokemus on aina monen osan summa, kuten tiedetään. Tässä on kuitenkin kirja, jota tulen varmasti hehkuttamaan ja suosittelemaan joka toiselle vielä pitkään. Ja sen verran kovaa tämä potki, että kirjailijan esikoinen Kissani Jugoslavia on nyt lukuvuorossa.

Fun fact: Kun huomasin kirjailijan syntymävuoden, niin huudahdin, että onpa nuori kirjailija, miten se osaa. Asuinkumppani kysyi, että miten nuori? Kerroin syntymävuoden, johon sain vastauksen, että niin, saman ikäinen kuin me, että ei me nyt enää niin nuoria olla. Hirveä tiputus maanpinnalle. Pidän silti väitteestäni kiinni, kirjailija tuntuu nuorelta. Ainakin nuoremmalta kuin minä. 

♥♥♥♥