Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni, Like 2009
Suomentanut: Taina Aarne
Sivut: 238
Alkuteos: Fun home: A family tragicomic, 2006 
Kirjastosta

Hautuukoti saattaa olla paras koskaan lukemani sarjakuva. Vaikka olen aina lukenut ja arvostanu sarjakuvia, niin ensimmäistä kertaa sarjakuva tuntui korkeakirjallisuudelta. Hyvällä tavalla. Hautuukoti on huikea teos, jossa kolahti oikeastaan kaikki: tarina, aihe, intertekstuaalisuus, kuvitus ja sarjakuvan sävymaailma. Huh, huh ja huh! 

Hautuukoti on Bechdelin omaelämäkerrallinen graphic novel, jossa hän kertoo viiltävän avoimesti oman, hieman tragikoomisen perheensä tarinan. Hän kuvaa tarkkanäköisesti, rehellisesti ja koskettavasti kompleksista suhdetta isäänsä. Miten hyväksyntää haetaan omalta eriskummalliselta, vaikealta ja turhan ankaralta isältä, ja jolle annetaan helposti anteeksi, samalla kun suhde äitiin on lähes jääkylmä. Asetelma, joka jaksaa kiehtoa aina yhä uudelleen. Bechdel kertoo hulvattomalla tavalla ja samaan aikaan niin aidosti omaa kasvutarinaansa, seksuaalista heräämistään ja pakko-oirehäiriötä. Sarjakuvan avoimuus, olipa siinä fiktiota mukana rippu tai enemmän, herättää arvostusta.

Sarjakuvassa kuvataan homoseksuaalisuutta kahdessa sukupolvessa. Sitä millaista on olla homo aikana, kun se on rikos, kätkettävä asia, joka häilyy jossain heteroavioliiton varjona ja aikana, jolloin se on helpommin hyväksyttävää. Ajankuva, ja sukupolvien välisen kuilun kuvaaminen on kiehtova ja onnistunut.

Lisäksi kirjailija on onnistunut kuvaamaan helposti lähestyttävällä ja kiinnostavalla tavalla hahmoja, joita voisi myös vierastaa tai inhota. Bechdel välittää lukijalle lämpimän ymmärryksen kaiken synkän keskellä. Sarjakuva tuntuu hyvällä tavalla terapeuttiselta, niin tekijän kuin lukijankin näkökulmasta. 

Kiinnostavien aiheiden ja tarinan lisäksi sarjakuvassa ilahdutti moni muukin seikka. Rakastuin esimerkiksi siihen, että sarjakuva on mielenmaisemaani sopivan melankolinen ja täynnä kuivaa huumoria. Sarjakuvan upea värimaailma on yhtä apea kuin monien hahmojen ilmeet, ja se välittää niin vahvan tunteen, että siitä on melkein vaikea ravistella itsensä irti. Suurta rakkautta herätti myös kirjan lukuisat kirjalliset viittaukset. Joku muu varmaan repii hiuksensa, kun niitä vilisee niin, ettei kaikkiin kykene välttämättä edes tarttumaan, vaan minä en. Rakkaus kirjallisuuteen välittyy sarjakuvasta niin vahvana, että heräsi halu lukea esimerkiksi kaikki nyt heti.

Jollain kierolla (tai ehkä vähemmän kierolla) tavalla sarjakuvasta löysi niin paljon kosketuspintaa, että lukukokemuksesta tuli todella henkilökohtainen. Henkilökohtaisuuden vuoksi se nousee kevyesti yhdeksi lempikirjakseni, ja siksi taas sen suositteleminen tuntuu vaikealta! Toki voin julistaa sarjakuvan olevan paras ikinä, ja ylistää sitä monen muun sarjakuvasta pitäneen kanssa, ja samalla en. Henkilökohtaiset lukukokemukset koskettavat erilaisista syistä eri ihmisiä ja siksi henkilökohtaiset teokset ovat usein tärkeitä syistä, joita on vaikea selittää. Tai joita ei halua selittää. 

Sarjakuva on kuitenkin monella teknisellä ja kirjallisella tasolla niin hyvä, että jo niiden ansiosta sarjakuva nousee korkealle. Ilman henkilökohtaista kosketuspintaakin tämä olisi upea ja siksi suosittelen sitä, kaikesta huolimatta, jokaiselle kirjallisuuden ystävälle.

 ♥♥♥♥♥