Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018.
Sivut: 367
Omasta hyllystä
Rouva C. oli ensimmäinen tänä vuonna lukemani teos. Se oli myös ainoa, jota toivoin joululahjaksi. Kirja on hyvä, mutta lukukokemukseni oli hyvin ristiriitainen.
Koen aina vähän ongelmalliseksi teokset, joissa todellisesta henkilöstä tehdään fiktiivinen. Toisinaan koen ongelmalliseksi jo pelkän historian kuvauksen nykypäivästä käsin, mutta sen kanssa olen oppinut sentään elämään, heh. Ennen, kuin Rouva C. edes oli kuoriutunut ulos lahjapaketistani, olin kuullut useamman pohtivan kriittisesti sitä, että Minna Canth on napattu mukaan fiktiiviseen tarinaan - saako näin tehdä? Lisäksi olin kuullut, että Minna Canth esitetään kirjassa melko typistetystä näkökulmasta - tyttärenä, vaimona, äitinä - suhteessa miehiin. Myönnän, että lähdin lukemaan kirjaa näistä lähtökohdista kriittisesti.
Kirja on kuvitelma siitä, mitä Minna Canthin elämä tyttärenä, vaimona ja äitinä olisi voinut olla, on saattanut olla, mutta tuskin on, sillä tämä on kuitenkin kirjailijan keksimä tarina. Kirja on avioliittoromaani, kuten kirjan nimestä saattaa arvata, ja siinä mielessä onnistunut. Avioliittoromaanina teos on kaunis, haikea ja surullinen. Hyvin koskettava. Kieli on kaunista, kuvailevaa ja elämänmakuista. Rytisalo kirjoittaa hyvin nautinnollista tekstiä, elävää ja mehevää, jonka sai todeta jo Lempiä lukiessa.
Avioliittoromaani, kuvitteellinen tarina Minna Canthin avioliittoelämästä ja perhe-elämästä, ei kuitenkaan ollut näkökulma, jota itse olisin kaivannut. Ärsyynnyin, tai ehkä pikemminkin tylsistyin siihen, miten kirjassa yksi merkittävä suomalainen nainen on kutistettu mielestäni hyvin yksiulotteiseksi hahmoksi. Synnyttäväksi naiseksi. Kaikki muu tapahtuu taustalla, jos tapahtuu. Oikeastaan kirja päättyy siihen, kun vasta alkaa tapahtua. Mikä lienee tarkoin harkittu valinta, mutta minä olisin mieluummin lukenut siitä eteenpäin.
En itse olisi lähtenyt kuvailemaan Minna Canthin kaltaista henkilöä tästä näkökulmasta. En olisi halunnut ahtaa Canthia tähän rooliin, ilman, että hänen tuotantonsa, elämäntyönsä ja muu tuotaisiin esille. Olen kuullut kommentteja, että tämä on uusi näkökulma Canthiin. Se lienee totta. En ole lukenut Canthista niin paljon, että osaisin ottaa tähän asiaan kantaa, mutta toki hänen töistään ja elämän suurista saavutuksista on saanut lukea enemmän. Mutta minusta tämä näkökulma on siitäkin huolimatta tylsä. Hyllyt ovat piukeina kirjoja, joissa naiset kuvataan juuri näin. Niin tärkeää kuin äiteys, vaimous ja perhe ovatkin - siis todella tärkeitä, ja tietenkin myös tiettyyn pisteeseen asti määrittäviä - niin minä kuulisin mieluummin toisenlaisen tarinan. Sen tarinan, jossa seitsemän lapsen äiti muuttaa yhteiskuntaa radikaalisti ja jättää jäljen, josta vielä yli sata vuotta myöhemmin kirjoitetaan ja puhutaan.
Rytisalon kirjoittama tarina on kuitenkin mielenkiintoinen. Se on fiktiivinen, mutta samalla kevyt johdatus Minna Canthiin. Se saa ajattelemaan mitä elämä on joskus ollut, saattanut olla. Se herättää pohtimaan naisen asemaa silloin ja nyt. Toisaalta juuri Minna Canth on se kiintopiste, jonka ansiosta kirjan jaksaa lukea. Jos tämä olisi historiaan sijoittuva avioliittoromaani ilman merkkihenkilöitä, en tiedä olisinko koskaan tähän edes tarttunut. No olisin, jos se olisi Rytisalon kirjoittama.
Kuten sanoin, lukukokemus oli ristiriitainen. Samaan aikaan pidin kirjasta, hyvin paljonkin. Silti moni asia hiersi ja harmittikin, sillä tämä ei sitten kuitenkaan ollut kirja minulle.
Mutta mikä tärkeintä, tämän jälkeen tartuin viimein Minna Canthin Työmiehen vaimoon ja luin sen. Lukiessa tosin heräsi kysymys, että luinko sitä sittenkään ensimmäistä kertaa. Tarinahan olikin jo tuttu! Mutta siitä kirjoitan myöhemmin lisää omassa postauksessaan.
Oletteko te lukeneet Rytisalon kirjoja?
