lauantai 15. tammikuuta 2022

Tara Westover: Opintiellä


Tara Westover: Opintiellä
Tammi 2018
Kirjastosta

Opintiellä on roikkunut lukulistallani ilmestymisestään asti. Tähän tarinaan ei liity mitään erityistä, sillä samalla listalla roikkuu satoja muitakin teoksia. Opintiellä on pitänyt minua loitolla sivumääränsä ja satunnaisesti kuulemieni kriittisten kommenttien vuoksi. Tammikuussa valitsin kirjan mukaani mökille ja luinkin sen parin illan aikana. Kirja ja sen melko uskomaton omakohtainen kertomus veivät mukanaan. 

Tara Westover kertoo kirjassa oman elämänsä tarinan. Hän elää perheessä, joka ei usko yhteiskuntaan, vaan odottaa maailmanloppua. Lapsena hän ei käy koulussa, koska hänen perheessään ei uskota sen tapaiseen koulutukseen, sen sijaan hän tottuu tekemään raskasta ruumiillista työtä perheensä tilalla ja isänsä yrityksissä. Perhe ei turvaudu perinteiseen lääketieteeseen, vaan he parantavat yrteillä jopa todella rajujen onnettomuuksien jälkeen.

Westoverin lapsuus ja nuoruus ovat kaukana tasapainoisesta, ja hän joutuu kokemaan niin henkistä kuin fyysistäkin pahoinpitelyä elämänsä aikana. Perheen isä on patriarkka, jota koko perhe tottelee. Perheen äiti osaa sulkea silmänsä oikeissa kohdissa. 

Westoverin elämä kuitenkin muuttuu täysin, kun hän päättää alkaa opiskella. Hän pääsee yliopistoon, vaikka ei tosiaan sitä ennen ole saanut päivääkään koulutusta. Westover on opiskellut vain itsenäisesti. Yliopistoon astuminen lähes tyhjänä tauluna ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys tai helppoa. Westoverilta puuttuu lähes kaikki yleissivistys, sen lisäksi häneltä uupuu myös sosiaalisia tietoja ja taitoja. Hän on elänyt aiemmin kuin pienessä kuplassa, oman perheensä luomassa omassa maailmassa isänsä sääntöjä noudattaen. Lopulta Westover väittelee itsensä tohtoriksi. 

Tarinassa on samaa henkeä, kuin useissa muissakin amerikkalaisissa ryysyistä rikkauksiin kertomuksissa, mitä kirjailija itsekin kommentoi tekstissään. Ja kyllä, onhan tässä tavallaan sama kaari. En kuitenkaan itse osannut lukea tätä aivan siitä näkökulmasta. Luin tarinan siitä, miten joskus täytyy pyristellä irti omasta myrkyllisestä perheestään, ja miten voi elää traumojensa kanssa. Eihän se helppoa ole, kuten Westoverin omatkin kokemukset kertovat. Koulutuksella on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille.  

Westoverin tarinaan on suhtauduttu käsitykseni mukaan useilla tavoilla. Olen itse lukenut ja kuullut monenlaisia mielipiteitä ja kommentteja. Useat teoksen lukeneet ovat vaikuttuneita, ja jotkut lukijat kritisoivat muun muassa sitä, voiko kaikki kirjassa kerrottu pitää paikkaansa.

Itse en edes halua lähteä liikaa kyseenalaistamaan, kun joku kertoo näin traumaattista tarinaansa. Westover itse kyseenalaistaa omaa muistiaan, ja mielestäni sen pitää riittää lukijallekin. Itse yllätyin siitä, miten vähän epäuskottavana kirjaa pidin. Ennakkoasenteeni oli kriittinen kuulemieni kommenttien vuoksi, mutta kun luin kirjaa, niin totesin, että tällaistakin on, tällaistakin tapahtuu.

Mitä epäuskottavaa tässä on? Maailmassahan tapahtuu nimenomaan juuri kaikki se, jota emme osaa edes ajatella, ennen kuin joku siitä kertoo meille. Mutta toisaalta Westoverin elämässä ei sinänsä ole mitään ihan ennen kuulumatonta. Maailmanloppua odottava perhe, jossa lapsia ei laiteta kouluun? Ei ole ensimmäinen laatuaan tämä. 

Mutta okei, myönnän, että itsekin pidän ihmeenä sitä, että esimeriksi kirjailija itse on yhä elossa, puhumattakaan eräistä muista perheenjäsenistä. Se kuulostaa uskomattomalta. Enkä lainkaan ihmettele, jos kirjassa esitetyt todella erikoiset käänteen saavat ihmiset uskomaan ihmeisiin.

Kirjan ydinteema on se, miten koulutus voi muuttaa koko elämän, kuten kirjan nimi kertoo. Mutta kirjassa on niin paljon kaikkea muutakin, että teosta voi lukea useammasta näkökulmasta.

Itselleni kirjan vaikein pala taisi lopulta olla sen toteaminen, miten voimakas voi patriarkaatin ja naisvihan mahti olla taas kerran, ja miten syvälle naisetkin sen itseensä omaksuvat. Olen iloinen, että Westoverin uskomattoman ja raadollisen tarinan käänteet kulkevat sellaisella tiellä, jonka lopulla töyssyjä ja kolareita on toivottavasti paljon vähemmän, ehkä joskus ei enää ollenkaan. Tai sitten ne on niin pieniä töyssyjä, ettei niitä enää edes tahdo huomata.

On aina vähän vaikeaa kertoa mielipidettään kirjasta, jossa joku avaa omaa elämäänsä näin. Westoverin elämäntarina on raadollinen, mutta väistämättäkin kiinnostava. Westover kirjoittaa hyvin ja avoimesti. Hän osaa nostaa kiinnostavia yksityiskohtia esiin paljastaen esimerkiksi oman sosiaalisen taitamattomuutensa. Pidin paljon siitä, miten tarina on kerrottu. Ehdottomasti suosittelen kirjaa myös muille, jos se jollain on vielä lukematta.

5 kommenttia:

  1. Meillä oli tämä kirja lukupiirikirjana pari kuukautta sitten. Itsekään en ollut sitä aiemmin lukenut, joten odotukset olivat suuret. Kyllä me tykättiin kirjasta, mutta vähän liikaa oli sentimentaalisuutta. Mietimme myös, olisiko kirjailijan kannattanut odottaa pari vuotta, jotta saisi tapahtumiin hieman etäisyyttä. Mutta hyvä kirja. Sai meiltä arvion 3,7 (asteikko 1-5). Mukavaa talvista viikonloppua. Liukasta on, ainakin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon sentimentaalisuuden ja sitä itsekin mietin. Toisaalta pystyisikö näin henkilökohtaisesta kirjoittamaan etäämmältä? Ehkä, ehkä ei. Mutta hyvä kirja tämä.

      Liukasta on ja tänään jään päälle satoi lunta. Nyt ei edes näe, missä se liukkaus lymyää...

      Poista
  2. Hienoa Katri, että sinultakin tulee bloggauksia :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli kyllä vaikuttava lukuelämys ja hurja tarina! Itsekin ihmettelin, miten lapsista kukaan selvisi elossa aikuisikään asti...

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössä roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.