Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
Wsoy 2016
Sivut: 216
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Kirjastosta
Talvitien tarina on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten meitä kasvatetaan tiettyyn muottiin, millaisia ongelmia yhteiskunnassamme on ja miten ne tiedostamalla voi oppia toimimaan eri tavalla. Talvitien tarina on helppo väylä oppia ymmärtämään mitä on feminismi, miten feministiksi saattaa tulla ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Sekä saada otetta niistä syvään juurtuneista rakenteellisista epäkohdista, joita yhteiskunnassamme edelleen on, vaikka kuinka oma henkilökohtainen kokemusmaailma ei niitä tunnistaisikaan.
Talvitien kirja osui käteeni samassa rytäkässä kun luin ison kasan muitakin feministisiä teoksia. Niiden joukosta tämä ei erityisemmin erottunut, tai tuonut kentälle mitään uutta, mutta toimii hyvänä perusteoksena aiheesta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta on aina jotenkin helpompi saada kiinni ja ymmärtää sellaisiakin aiheita kuin feminismi. Minusta oli mahtava lukea toisen kertomus siitä, miten hänestä tuli feministi.
Mutta miten helvetissä minusta sitten tuli feministi? No, voisin itsekin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan. Tai laajahkon esseen ainakin. Feministiksi kun ei aina niin vain synnytä, vaan sitä kohti kuljetaan mutkaista polkua, käydään läpi useita kipupisteitä ja löydetään itsensä kyseenalaistamasta milloin mitäkin. Se on tarina, jossa riittää kerrottavaa varmaan aika monella. Ja koska ihminen ei koskana ole valmis, niin samaan tapaan oma tapa olla feministi muuttuu ja muovautuu. Toivottavasti joka päivä vähän tiedostavampaan ja reilummin toimivaan suuntaan.
Minusta kuitenkin tuli jonkin sortin feministi silloin kun maailmani mureni tajutessani, ettei se olekaan kaikille tasa-arvoinen. Olin vasta lapsi kun ymmärsin, että sukupuoleni saattaa vaikuttaa siihen miten minua kohdellaan tai mitä minulta odotetaan, ja sehän oli aivan täysin typerä ajatus. En tietenkään silloin ajatellut itseäni feministinä. Enkä vielä silloinkaan, kun yläasteikäisenä lopetin päivittäisen meikkaamisen kun en hyväksynyt sitä, että minun odotettiin meikkaavan mutta luokan poikien ei. Vaikka usein koin ja muiden suusta sain kuulla, etten ole kuten toiset tytöt (niin toksista kuin tällainen toteaminen onkin), vaan rikon normeja olemalla mitä olen, niin en ajatellut itseäni feministinä. En ajatellut taistelevani mitään vastaan. Olin vain minä, en ihan kaikkia juttuja ymmärtävä tai niistä piittaava, kyseenalaistava, monesti vähän ulkopuolinen tai ainakin monissa tilanteissa koin itseni sinne kuulumattomaksi.
En ajatellut olevani feministi vuosiin, koska käsitykseni feministeistä oli juuri niin väärä kuin mitä se voi olla. Feministithän vihaavat miehiä, jättävät rintaliivit käyttämättä, sääret ajamatta ja meikit ostamatta. Liittyi tähän väärään mielikuvaani varmasti vielä muutakin, mutta nämä ovat jääneen parhaiten mieleeni.
Onneksi otin asioista selvää. Onneksi tajusin, että olin väärässä siitä, mitä feminismi tarkoittaa. Ja halusinpa tai en, tajusin olevani feministi. Olin sitä jo lapsena, vielä enemmän teininä ja todella paljon aikuisena. Vuosi vuodelta tiedostavammin, lisää oppien ja kasvaen. Vuosi vuodelta tasa-arvoa tiukasti eteenpäin vieden, yksin ja yhdessä muiden kanssa.
Siten helvetissä minusta tuli feministi.
Ps. Miten sinusta tuli feministi?
♥♥♥
Tavallaan oma feministiksi tuleminen kytkeytyy siihen, että huomasi pienenä sukupuolen erottavan ihmisiä ja siitä vähitellen sen eriarvoistavuuden. Feministiksi ajattelin itseäni varmaan yläasteella.
VastaaPoistaYmmärrys on kasvanut vuosien varrella ja kun nyt yliopistossa opiskelen sukupuolentutkimusta sivuaineena ja on mahdollisuus keskustella kanssaopiskelijoiden kanssa turvaisasti aiheista, niin oma ymmärrys on saanut parhaan mahdollisen kasvualustan. Kun olen myös toiminut maahanmuuttajien kanssa, olen kohdannut myös omassa ajattelussani olevia ennakkoluuloja ja käyttänyt niiden tunnistamista itseni kehittämiseen.
Feminismi on ennen kaikkea toimintaa, mikä rakentuu aina arjessa, myös epäonnistumisen kautta. Tähän asti tärkein saavutukseni feministinä on ollut yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen ainejärjestölleni. Se oli teko ja ele luoda turvallisempaa yhteisöä.
Lisäksi kun nyt tässä ollaan tunnettu läpi oman elämäni, niin olen saanut sinulta paljon inspiraatiota itselleni. Feministiksi ei tulla yksin eikä sitä olla yksin. Ja itselleni sinä olet ollut yksi tärkeimmistä, jonka kanssa on voinut muuttua feministinä ymmärtäväisemmäksi.
Tuollaiset ovat niin hyviä ja tärkeitä kokemuksia siinä, että voi kasvaa ja oppia ihmisenä. Se, että on ympäristö, jossa voi puhua aiheesta, jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia turvallisesti, on mielettömän hienoa. Onneksi itsekin olen onnekas, jolla on tällainen mahdollisuus.
PoistaMinustakin feminismi on toimintaa, tiedostavaa toimintaa ja sitä, että voi itse ohjata omaa toimintaansa jokapäiväisessä elämässä.
Ja apua mitkä sanat, voi kiitos! Onneksi ei ole yksisuuntaisa tuo inspiraation saaminen ja yhdessä kasvaminen, vaan kiitos, että olet ollut siinä! <3
Ihan mahtava postaus, kiitos Katri! Mun teini-ikäinen minä olisi fanittanut sua ihan hurjasti, kun tajusit nuo asiat jo niin aikaisin, itse kamppailin vain omanapaisesti itseni ja oman kuulumattomuuden tunteeni kanssa, eikä minusta riittänyt yhtään sen pidemmälle. MUTTA nyt, jälkeen päin tajuan, että sekin on ollut sitä kipuilua kun oikeanlaisen ja täydellisen normi on vain ollut niin järjettömän kapea, ja olen yksin itseäni hävennyt kun en siihen koskaan ole mahtunut.
VastaaPoistaMinusta tuli feministi, kun tajusin olleeni sitä jo "aina" ja kun tajusin, ettei se rajoita vaan nimenomaan vapauttaa. Koin pitkään samaa väärinkäsitystä, sitä vastapuolen niin kovasti ylläpitämää harhaa feminismistä, että siksi itsensä nimittäminen tuntui väärältä. Menin naimisiin, ja valitsin K'n sukunimen, ja minulle tultiin kertomaan, että TEIN VÄÄRIN, ja se otti päähän. En halunnut vapautua siitä miesvallasta ja sen puolestani tekemistä päätöksistä vain naisvaltaan ja sen puolestani tekemiin päätöksiin. Mutta kuten sinäkin, ihan viimeistään siinä vaiheessa aloin itsekin ottaa asioista selvää, ja tajusin, ettei feminismiä ole mennä huutelemaan toiselle, että se teki väärin otettuaan miehensä sukunimen tai sheivatessaan säärensä, vaan se on vapautta tehdä niin kuin itse haluaa.
Ja totta kai se on myös tietynlainen velvollisuus, se on velvollisuus pitää silmät auki, ymmärtää mistä ne itsekin toistamansa kulttuurilliset jäänteet ovat peräisin, miksi sen sukunimen ottaminen voi olla jostain ongelmallista, mutta se minun feminismini ei silti ole yksisilmäinen oppi siitä, miten kaikkien tulee toimia.
Jollain tapaa feminismi on minulle yhtä itsestään selvä asia "olla" kuin oikeudenmukaisuus ja yleisesti pienen puolella oleminen. Lasten kanssa työskennellessä ja etenkin jatkossa yhä enemmän erityispedagogiikkaan painottuneena olen kokenut jo kauan, siitä asti kun itse jotain opin tiedostamaan, miten kapea käsitys normaalista on. Yhteiskunta normittaa ihmiset niin pieniin lokeroihin, ettei sinne mahdu juuri kukaan. Ja sitä vastaan minä haluan taistella, yksi pieni ihmisyksilö kerrallaan. Kertoa, että ei tarvitse mahtua, me ollaan kaikki ihan mahtavia, arvokkaita ja upeita juuri tällaisina. Ja mikään muu aate ei sitä niin vahvasti alleviivaa, sitä pientä puolusta kuin feminismi. Joten siksi minusta tuli ja siksi minä olen feministi.
(Oon myös opetellut olemaan itselleni armollinen feministi, enkä jaksa nyt oikolukea tätä kommenttia anteeks :D:D Otetaan siis mahdolliset typot ja ajatusvirheet nyt feministisenä tekona ja todistetaan, että feminismin ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, vaan se saa olla JUST SITÄ MITÄ SILLÄ HETKELLÄ ON!)
Voi kiitos aivan ihanasta kommentista ja sanoista <3
PoistaLuulen, että omalla kohdallani se kaiken kyseenalaistaminen on ollut silloin teini-iässä pelastukseni. Aika raskasta olisi ollut käydä läpi ne erilaisuuden, kuulumattomuuden ja joskus kelpaamattomuuden tunteetkin läpi, jos ei olisi osannut kyseenalaistaa normeja. Silti oli vaikeaa! Kuten teininä tietysti kuuluukin vähän olla. Mutta totta tuo, että varmaan aika monella on sitä kipuilua sen kanssa, ettei vaan mahdu odotuksiin ja oletuksiin.
Ja niinhän se on, että feminismin pitäisi nimenomaan vapauttaa. Kun sen sisäistää ja siitä saa otteen, niin se tekeekin. Onneksi olen aina ollut hippasen piittaamaton, mutta näin vanhempana piittaamattomuuteni on siinä pisteessä, etten juurikaan jaksa hetkautella korviani muiden (typerille) mielipiteille. Toki aina on hyvä keskustella asioista, nostaa epäkohtia esiin ja niin edelleen, mutta pyrkimys siihen on suuri, ettei muiden mielipiteet vaikuta omaan toimintaan vahingollisesti. Nyt vaikka niin pinnallisessa asiassa kuin pukeutumisessa. Tärkeämpiäkin toki on.
Onneksi meistä tuli feministejä!
Hienosti olit taas kirjoittanut! Rupes ihan hymyilyttää :) Feminismi on itselle vielä hieman vieras käsitteenä, yritän kyllä kovasti tutustua siihen ja ymmärtää sitä paremmin. Oma yläasteaika tuli hyvin mieleen tuosta tekstistä, kun muut tytöt meikkas ja minä en. Olin kyllä muutenkin vähän omanlainen, mutta mitä lie se sitten ollutkaan :)
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa tutustua ja ymmärtää. Feminismi vapauttaa, kuten Laura kivasti tuossa yllä kirjoitti.
PoistaOmanlaisuutensa on aina hyväksi! Harmi, että joskus se on aika raskas taakka kantaa. Etenkin teininä.
Hienoa, että kirjoitit tästä feministisestä teoksesta (joka on itselläni lukematta, heh) - olen ilahtunut siitä, että feminismi näkyy blogeissa entistä enemmän.
VastaaPoistaMinusta tuli virallisesti feministi toissakesänä, jolloin luin Huhdan ja Meriläisen Feministin käsikirjan. Silloin tajusin, että feminismi selittää minulle monia asioita, joita olen elämässäni ihmetellyt. Feministiyteni kytkeytyy myös moniin epätasa-arvo-, häirintä- ja ahdistelukokemuksiin, joihin olen kaivannut selitystä. Ainakin itselleni feminismi on antanut sanoja käsitellä kokemuksia ja epäkohtia, joiden aiheuttamia tuntemuksia on ollut aiemmin vaikea kohdata. Samalla se antaa mahdollisuuden kehittää itseään, kuten Mikkokin toteaa.
Tätä oli mukava lukea, joten kannattaa kyllä, jos vain johonkin hetkeen sopii luettavaksi. Ja minustaki on ihanaa, että feminismi näkyy nykyään hyvin blogeissa, kirjablogeissa ja muissa. Mutta onhan se helpompaa tuoda myös esiin, kun saa vertaistukea muilta. Eipä täälläkään ainoana feministinä varmaan paljon uskaltaisi huudella...
PoistaSe on hyvä huomio, että feminismi tarjoaa sanoja ja käsitteitä, joilla ymmärtää sitä, mitä ei ehkä aiemmin ole osannut edes ajatella. Ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän kehittyy. Onneksi!
Hieno bloggaus.
VastaaPoistaKannatan tasa-arvoa ja yksilöllisyyttä. EI kenenkään odoteta meikkaavan eikä kenenkään ole pakko meikata ja kaikki saavst meikata kun vaan meikkaavat.
Yhteiskunnassa ja yhteisöissä on aina normeja, jotka ohjaavat. On hyvä, että ihmiset oppivat näkemään haitalliset piilonormit.
PoistaItselläni ei ole ollut koskaan ongelmia kohdata ihmistä ihmisenä.
Yhteiskunnassa on paljon syrjiviä mekanismeja, ja niitä saadaan karsittua, mutta niitä tulee lisää. Vanhemmassa sosiologisessa keskustelussa puhutaan 'rakenteellisesta väkivallasta'. Poikien lukutaito, ja syrjäytyminen ei ole naisten vika, mutta myös syrjäytymisen estämiseen pitää löytää lääkkeet.
Minusta on ollut ollut hyvä tämä metoo kampanja, ja on osoitus oikeanlaisesta toiminnasta :)
Kiitos kommenteistasi. Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta.
PoistaMeikkaamisesta sen verran, että vaikka se on aika pieni asia ja mielestäni sen suhteen saa toteuttaa itseään oman mielensä mukaan aika hyvin, niin silti se on edelleen melko vahva oletus naisille. Olen ollut korkeakoulussa luennolla, jossa luennoitsija kertoi mistä voi päätellä työntekijän olevan uupunut ja hänen mielestään naisten kohdalla se näkyy ulkonäössä, miehillä syy oli joku muu. Tämä on vain yksi esimerkki - näitä riittäisi - mutta minusta heijastelee aika hyvin sitä oletusta, että naiset laittautuvat jotenkin erityisellä tavalla töihin. Luulen myös, että tämä meikkaamisoletuksen ymmärtää paremmin kun on itse se, jolta sitä odotetaan. Toisaalta yhtä raskasta on varmasti meikata, jos on henkilö, jolta sitä ei odoteta tai ei edes haluttaisi sallia.
Kannatan kaikkien tasa-arvoa nyt ja aina. En koe edes tarpeelliseksi snaoa, ettei poikien lukutaito tai syrjäytyminen ole naisten vika, koska mielestäni on täysin selvää, ettei se liity naisiin.
Tasa-arvoon pitää löytää lääkkeet. Olipa kyseessä kenen tahansa lukutaito tai syrjäytyminen.
Minusta tuli feministi nuorena, ja se on ollut aivan selvä osa identiteettiäni vuosikaudet. Oikeudenmukaisuus ja mahdollisuuksien tasa-arvo ovat minulle tärkeitä juttuja ja niiden edistäminen tavalla tai toisella on työelämäni selkäranka.
VastaaPoistaMuistan elävästi, mistä ajatus siitä, että maailma on todella kesken ja tekemistä riittää sai alkunsa. Luin nuorena (ehkä seiskaluokkalaisena?) parikin kirjaa, joissa kerrottiin tyttöjen silpomisesta (muistaisinpa mitä kirjoja ne olivat, varmaankin joitain omaelämäkerrallisia juttuja). Se kolahti niin kovaa, että ymmärsin peruuttamattomalla tavalla, kuinka paljon vääryyttä maailmassa on – ihan vain siksi että olet tiettyä sukupuolta. Siitä se sitten lähti.
Ah ihana kun kommentoit! Se on aivan järkyttävää nuorena herätä siihen, miten paljon ihmisen oletettu sukupuoli voi vaikuttaa siihen, miten häntä kohdellaan. Ja miten huonossa asemassa monissa maissa naiset yhä edelleen ovat.
PoistaItsellenikin on tosi tärkeää, että työn kautta saa viedä asioita eteenpäin. Siellä haluan edistää tasa-arvoa joka päivä, kuten kyllä muutenkin.
Kirjoitit hyvin tästä kirjasta!
VastaaPoistaKiitos!
Poista