tiistai 10. lokakuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt

IMG_0192

Koko Hubara: Ruskeat tytöt, Like 2017
Sivut: 235
Kansi: Tommi Tukiainen
Kirjastosta

Lukekaa tämä. Jos olet Ruskea Tyttö, lue tämä, koska tämä on sinulle, ja vaikka et olisikaan, lue silti. Kirja on silmiä avaavaa luettavaa kenelle tahansa silmänsä avaamaan kykenevälle. Jos koottaisin kirjapaketti, joka pitää lukea saadakseen oikeuden kulkea vapaana kadulla muiden ihmisten seassa, niin tämä voisi kuulua siihen pakettiin. Sen jälkeen pitäisi katsella tovi peiliin ja ajatella. Etenkin niiden, jotka eivät ole Ruskeita Tyttöjä.

Tunne-esseitä. Niin lukee Koko Hubaran kirjassa ja niitä siinä on. Ruskeat Tytöt kävi tunteisiin. Aina kun kuulen, että joku läheiseni, ystäväni tai perheenjäseneni, tai kuka tahansa, on joutunut rasismin kohteeksi, niin sisälläni herää sellainen sanattomaksi tekevä raivo. Olen niin vihainen, etten saa sanoja suustani ja olen niin vihainen siksi, että jälkikäteen voi harvoin  tehdä enää mitään asialle. Olen vihainen, koska en ymmärrä, miten kukaan ikinä tässä maailmassa voi kohdella toista ihmistä tavoilla, joista Hubara kertoo. Joista kertovat ystävät, perheenjäsenet, monet tuntemattomat. Miten kukaan voi sanoa tuntemattomella ihmiselle kadulla törkeyksiä vain siksi, että toinen näyttää omissa silmissä erilaiselta? Tai käydä käsiksi, olla väkivaltainen? Vihata? Se sama raivo kipunoi, kun luin näitä esseitä. Ärsytti ja itketti kaikki se rasismi ja rodullistaminen, joista Hubara kirjoittaa. Niiden rakenteellisuus, arkipäiväisyys. 

En ole se, johon se kohdistuu. En tiedä miltä se tuntuu. Tiedän vain miten järjettömänä rasismi näyttäytyy omissa silmissäni. Muistan, kun olin lapsi, ja joku yritti selittää rasismia, enkä vain ymmärtänyt miksi joku ajattelee tai tekee niin. En ymmärrä vieläkään.

En myöskään ymmärrä niin monen kapeaa käsitystä suomalaisuudesta. Millaisessa tynnyrissä on elänyt hän, joka pitää suomalaisuuden mittarina ulkonäköä, uskontoa tai elämäntapaa? En voi ymmärtää ja silti tavallaan voin. Hubara kirjoittaa siitä, kuinka Ruskea Tyttö on näkymätön. Etsimällä saa etsiä häntä työyhteisöistä, mediasta, elokuvista, kirjoista, eikä välttämättä löydä ketään. Jos löytää, on rooli tyypillinen - maahanmuuttaja tai turvapaikanhakija, siivooja, bussikuski, kotiapulainen, taksikuski, ehkä räppäri. Valitettavasti siitä rakentuu monen käsitys Ruskeista (Tytöistä). Ulkonäön perusteella tehdään oletuksia ja määritelmiä, usein kapeita ja vääriä sellaisia. Ei kohdata ihmistä ihmisenä, vaan kuin jonkin edustajana.

On jokaisen tehtävä purkaa rakenteita ja särkeä lasikattoja. Jokaisen tehtävä on puntaroida omat ennakkoluulot, käsitykset ja määritelmät. Rakenteelliseen rasismiin tulee sen lisäksi puuttua kaikilta tahoilta, huolehtia, että näkymättömistä tulee näkyviä. Että kapea käsitys suomalaisuudesta muuttuu, laajenee. Ja mikä tärkeintä, ettei Ruskeiden Tyttöjen tarvitse etsimällä etsiä itseään esimerkiksi aikakausilehdistä, elokuvista tai kirjoista. Ettei kenenkään tarvitse ajatella, että oma ulkonäkö vaikuttaisi tai olisi esteenä kouluttautumiselle, työpaikan saamiselle, uralla etenemiselle, asioista päättämiselle tai sille, mitä elämässä ikinä haluaakaan tehdä.

Hubara on kirjoittanut todella hyvän kirjan heille, joille kirjoitetaan liian vähän. Ja vaikka haluaisin, en osaa kirjoittaa kirjasta kuten siitä kuuluisi. Mutta minä olenkin ulkopuolinen. Olen valkoinen peruna, joka näkyy ja kuuluu kaikkialla. En joudu etsimällä etsimään itseäni, kun tulen vastaan kaikkialla. Se, ettei kaikkien kohdalla ole niin, on yksinkertaisesti julmaa ja väärin. Siksi toivon, että tämän kirjan lukee moni heistä, joille kirja on ja yhtä lailla moni sellainen, jolle kirja ei ole. Kirja avaa maailmaa, jota valkoisena etuoikeutettuna ei ole kokenut.

Luin hetki sitten Roxanne Gayn Bad Feminist, jonka Hubara on suomentanut yhdessä Anu Partasen kanssa, ja siinä käsiteltiin paljon samoja asioita kuin tässä. Ruskeat Tytöt koskee kuitenkin nimenomaan suomalaisuutta, suomalaisia Ruskeita Tyttöjä, ja oli siksi ainakin minulle suurempi, enemmän iholle tuleva ja ajatuksia herättävä lukukokemus. 

Ehkä vuoden tärkein kirja. 



Muissa blogeissa: Kirja vieköön!, Mari A:n kirjablogi, Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him?

8 kommenttia:

  1. Hieno arvio, Katri! Kuuntelin Hubaraa Turun messuilla ja kirjoitin muistikirjaani isolla "LUE!". Haluan tutustua Hubaran ajatuksiin ja kokemuksiin tarkemmin, vaikka minäkään en kuulu heihin, joille kirja on kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti kannattaa lukea, huikea kirja ja tarjoaa jokaiselle lukijalleen varmasti paljon.

      Poista
  2. Ah mikä kirjoitus Katri! Tosin niin on tämä kirjakin. Ja edellinen, josta kirjoitit, Bad Feminist. Niin tärkeitä olla olemassa, lukea, tuoda julki. Nämä ovat niitä kirjoja, joita jokaiselle ysiluokkalaiselle pitäisi jakaa. Ja Suomessa etenkin tämä Hubaran kirja. Vaikka toki toivoa saattaa, että he olisivat sitä sukupolvea, joka ymmärtää meitä jo huomattavasti enemmän itsekin. Maailma muuttuu muuttamalla, ja sitä Hubara kyllä rohkeasti tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Useampi on sanonut, että tätä voisi jaksaa yläkoululaisille tai vaikka lukiossa, ja olen heidän ja sinun kanssasi aivan samaa mieltä. Siis jokaiselle vain luettavaksi.

      Maailma muuttuu ja onneksi itsekin sitä voi muuttaa, meistä jokainen osaltaan.

      Poista
  3. Hieno ja kauniisti kirjoitettu postaus! Tämä kirja on kyllä yksi merkkipylväs suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämän rinnalle suosittelen Angie Thomasin Viha jonka kylvät -romaania. Sekin on kirjoitettu rodullistetuille nuorille mutta avasi tehokkaasti minulle sen, millaista on olla rodullistettu Amerikassa. Hienoa, että tällaisia romaaneita aletaan pikkuhiljaa julkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirri! Tämä kirja on niin hieno, että toivottavasti moni löytää sen ja lukee.

      Viha jonka kylvät onkin lukupinossani jo. Kunpa vain ehtisi pian lukea! Muutaman sivun selailin ja vaikutti hyvältä.

      Poista
  4. Työskentelen äikänopena ja tämän teoksen ajattelin ostaa luokan hyllyyn vaikka ihan omasta pussistani. (Nykyisessä koulussani ei käytännössä ole koulukirjastoa.) Uskon, että myös monelle nuorelle tämä voisi olla vaikuttava ja silmiäavaava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mainiota! Toivottavasti saat kirjan hyllyyn, vaikka sitten noin omasta pussista kustannettuna. Useampi on sanonut, että tämän voisi jakaa yläkoululaisille tai vaikka lukiossa, ja ihan samaa mieltä olen!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.